Muuttuvat tuulet ja salkun kehitys
Aika on mennyt nopeasti, ja allekirjoittaneen on pitänyt kiireisenä muutto uusiin kuvoihin. Pahoittelut siitä, että edellisestä tekstistä ja salkkukatsauksestakin ehti vierähtää pidempi tovi kuin oli tarkoitus. Salkku kuitenkin kehittyi suotuisasti tammikuussa, ja arvo kasvoi hieman. Mistään järisyttävästä noususta ei kuitenkaan ole kyse. Uusia ostoja en ole kiireideni vuoksi ehtinyt tehdä.
Salkku kasvoi viime katsauksesta: +319,67 euroa.
Yritysten tulosraportit
Nordea, Nokia sekä Nokian renkaat julkaisivat vahvan Q4-tuloksen, kun taas Fortum lukeutuu salkkuni pettymyksiin. Tätä kirjoittaessamme odotamme vielä Amerin sekä Revenion raportteja. Amer raportoi tuloksestaan huomenna. Nähtäväksi jää, onko yhtiö pystynyt parempaan kuin amerikkalainen Under Armour, joka raportoi jo aikaisemmin heikosta tuloksestaan ja osake koki syöksylaskun.
Nordean ja Nokian vahva kehitys
Nordea jatkoi vahvaa tekemistään vaikeassa markkinatilanteessa. Olen tankannut osaketta mielelläni aina alle 9 euron, kun arvostus tuntui liian matalalta. Ainakin tällä hetkellä näyttää, että nuo olivat hyviä ostopäätöksiä.
Nokian renkaiden ostaminen pahimman ”Putinpelon” aikaan alkaa nyt tuottaa hedelmää, sillä Venäjä näyttää tosissaan pääsevän takaisin jaloilleen. Sekä rupla että öljyn hinta ovat jatkaneet nousuaan. NRE näyttää päässeen jälleen kiinni hyvään kasvuun, ja sitä on ilo omistaa.
Nokian yllättävä tulos
Nokia julkaisi yllättävän hyvän tuloksen vaikeassa markkinaympäristössä, varsinkin verrattuna Ericssonin vastaavaan. Mikäli Nokia jatkaa hyvää kehitystään, se tulee olemaan voittaja verkkomarkkinoiden jälleen kasvaessa. Suri on palkkansa ansainnut.
Revenion osakeepisodi
Toissapäivänä nähtiin erikoinen episodi, kun Revenion osake lähti keulimaan yli viisi prosenttia johtuen twiiteistä, joissa puhuttiin kotisilmänpainemittausten olevan pian arkipäivää. Ilmeisesti sijoittajat olettivat twiittien kertovan FDA-luvan läpimenosta. Nousu kuitenkin tyrehtyi iltaa kohti, ja osake palasi kutakuinkin lähtöasemiinsa. Tämä kuitenkin antoi pientä osviittaa siitä, kuinka nopeasti lähdetään, jos ja kun lupa lopulta heltiää.
Vastaa