Elokuvat, pelit ja viihde — näin säästät netin viihdetarjonnassa sievoisia summia

On helppo huomata, että kotitalouksien kulutustottumukset niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa ovat muuttuneet vain muutaman vuosikymmenen aikana merkittävästi. Viihteeseen kulutetaan tilastojen valossa toki yhä vähemmän kuin esimerkiksi ruokaan, asumiseen tai liikkumiseen, mutta keskivertosuomalainen on valmis käyttämään nyt viihteeseen selvästi enemmän rahaa kuin koskaan aikaisemmin. Viihteestä nauttimisen ei kuitenkaan tarvitse automaattisesti tarkoittaa suuria laskuja.

Digitalisaation myötä valtaviin mittoihin paisunut viihdetarjonta netissä saa helposti pään pyörälle. Ylenpalttisen tarjonnan äärellä saa olla budjetin suhteen tarkkana. Erityisesti netissä tarjottavasta viihteestä on mahdollista nauttia onneksi hyvinkin huokeaan hintaan, kunhan muistaa pysyä valppaana. Mitä enemmän netin viihdepalveluita käyttää, sitä suuremmalla syyllä on järkevää pohtia, millä eri tavoin viihteeseen käytettävää rahamäärää voisi pienentää. Tässä artikkelissa kerrotaan tarkemmin, kuinka netissä tarjottavasta viihteestä saa kitkettyä pois kaikki ylimääräiset kulut ilman, että viihde-elämykset kärsisivät siitä millään tavalla.

Tarkkaile uusille asiakkaille tarjottavia etuja

Joskus kuulee valitettavan siitä, kuinka kalliita netissä striimattavat elokuvapalvelut ja pelit ovat. Todellisuudessa melko pienelläkin vaivannäöllä on mahdollista säästää yllättävänkin paljon rahaa — parhaimmassa tapauksessa viihdetarjonnasta voi päästä nauttimaan jopa täysin ilmaiseksi. 

Kenties helpoiten se onnistuu uutena asiakkaana, sillä monet viihdepalvelut netissä tarjoavat mielellään ilmaisia kokeilujaksoja ja erikoistarjouksia ensikertalaisille. Taka-ajatuksena on tietenkin saada potentiaalinen asiakas innostumaan palvelusta ja rekisteröitymään sen käyttäjäksi. Tämä on usein myös erittäin toimiva kikka, sillä jos palvelu on riittävän hyvä vakuuttamaan käyttäjän jo viikon tai parin perusteella, tulee asiakas todennäköisesti viihtymään palvelun käyttäjänä pidemmän aikaa.

Usein ilmainen kokeilujakso tai jokin muu porkkana kepin päässä on ratkaiseva tekijä siinä, lähteekö palvelusta pintapuolisesti kiinnostunut potentiaalinen asiakas kokeilemaan sitä vai ei. Vaikka lopputulos olisikin se, ettei palvelu kiinnostakaan kokeilujakson päätteeksi, ei sillä ole suurta merkitystä. Loppujen lopuksi netin suurille suoratoistopalveluille, kasinosivustoille ja muille palveluille ilmaisen käyttökokeilun tarjoaminen on hyvin pieni tappio siihen nähden, mitä tarjouksesta voi parhaimmillaan seurata. Entistä harvemmat ovat valmiita pulittamaan suoralta kädeltä jostain netissä tarjottavasta viihdepalvelusta tai esimerkiksi pelisovelluksesta ilman, että sitä on mahdollista ensin testata.

Ilmaisia elokuvia ja TV-sarjoja

Muun muassa suoratoistopalvelu Netflix on hyödyntänyt tätä strategiaa menestyksekkäästi jo vuosikausia. Käytännössä kaikki palvelun lunastavat asiakkaat käyttävät ensin tarjouksen kuukauden ilmaisesta Netflix-kokeilusta nähdäkseen, millaista sisältöä palvelu pitää sisällään. Toimintamalli on tehokas ja siksi monen muunkin palvelun suosima. Netflixin lisäksi useat muut Suomessa suositut viihdepalvelut tarjoavat vastaavanlaisen ilmaisen maistiaisen tarjonnastaan. Esimerkiksi HBO tarjoaa kahden viikon kokeilujakson ilman sitoutumispakkoa ja C More mainostaa uusille asiakkaille joko kahden viikon kokeilujaksoa tai ”2 kuukautta 1 kuukauden hinnalla” -tyyppistä tarjousta. 

Ilmaista luettavaa ja kuunneltavaa

Elokuvien ja televisiosarjojen striimauspalveluiden lisäksi viihteestä voi nauttia ilmaiseksi monissa muissakin muodoissa. Mikäli pitää vaikkapa lukemisesta, kannattaa siinä tapauksessa ladata jokin e-kirjasovellus ja kokeilla, olisiko kirjojen lukeminen sähköisessä muodossa itselle sopivaa viihdettä. Lähes jokainen sovelluskaupasta löytyvä e-kirjasovellus tarjoaa niin ikään uusille asiakkaille ilmaisen kokeilujakson. Esimerkiksi sovelluskaupasta ladattavat Nextory ja Storytel ovat suosittuja sovelluksia, jotka sisältävät tuhansia e-kirjoja ja äänikirjoja ja joita voi kokeilla ensin maksutta 14 päivän ajan. 

Musiikkia voi yleensä kuunnella netissä ilmaiseksi, mutta joissain palveluissa mainosten karsiminen tai kattavampi tarjonta edellyttää lisämaksua. Netin musiikkipalveluista kenties tunnetuin esimerkki on Spotify, joka tarjoaa ruhtinaallisen 60 päivän ilmaisen kokeilujakson Premium-versioonsa. Muissakin musiikkipalveluissa, kuten Soundcloudissa, voi toisinaan bongata tarjouksia, kuten ilmaisia kappaleita. Myös Apple Music tarjoaa ilmaisen kolmen kuukauden kokeilujakson ja musiikkipalvelu Tidal 30 päivän maksuttoman käyttöjakson.

Kokeilujaksoja ja bonustarjouksia peleihin

Uuden pelaajan edut ovat tuttu näky myös nettipelien maailmassa ja aivan erityisesti online-kasinoilla. Tyypillisiä ovat tervetuliaisbonukset, joissa pelaajalle annetaan ilmaiskierroksia tai ilmaista pelirahaa kiitoksena rekisteröitymisestä tai talletuksen tekemisestä. Viime aikoina verkossa toimiva casino on ryhtynyt tarjoamaan talletusbonusten sijaan ilmaista pelirahaa uusille pelaajille. Edun saamiseksi ei siis tarvitse edes tehdä talletusta. Lisäksi pelien demoversioita voi pelata ilmaiseksi leikkirahalla. 

Peliteollisuudessa todella moneen maksulliseen video- ja mobiilipelisovellukseen on tarjolla ilmaisia kokeilujaksoja, jotka vaihtelevat tyypillisesti muutamasta päivästä jopa kuukauteen. Mikäli peli tai palvelu ei jostain syystä miellytä, voi sovelluksen poistaa määräajan puitteissa, eikä siitä tarvitse silloin maksaa yhtikäs mitään.

Videopelit ovat lähellä sydäntä, mutta peliharrastuksestaan ei halua maksaa maltaita? Steam, Itch.io, GOG sekä monet muut pelikaupat ja -alustat tarjoavat aika ajoin ilmaisia pelejä kokeiltaviksi. Steamiltä löytyy myös mielenkiintoinen Steam Lainaamo, joka mahdollistaa pelikokoelman jakamisen perheenjäsenten ja kyläilevien vieraiden kanssa. Myös Ubisoftilla on tämän artikkelin kirjoitushetkellä tarjolla kuukauden mittaisia kokeilujaksoja lukuisiin eri videopeleihin, kuten esimerkiksi Rayman Legendsiin.

Monipuolisesti etuja vakioasiakkaille

Kun netistä löytyy itselle sopiva viihdemuoto, ei siitä luonnollisesti halua hevillä luopua. Jos esimerkiksi Netflixin tai Amazon Primen sisältö miellyttää, ei ole missään nimessä kannattavaa vaihtaa palvelua johonkin toiseen vain siksi, että se sattuu olemaan edullisempi. Vaikka palvelusta maksaisikin täyden hinnan, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö vakioasiakkaanakin voisi poimia käyttöönsä erilaisia rahanarvoisia etuja.

Usein viihdesivustoilla voi bongata erilaisia vaihtuvia tarjouksia. Muun muassa Steamillä on tapana julkaista vuosittain tai neljännesvuosittain alennusmyyntikampanjoita, joista saattaa irrota pelejä huomattavasti edullisempaan hintaan. Näistä ei välttämättä saa tietää muuten kuin itse aktiivisesti tilannetta seuraamalla.

Tilaa uutiskirje tarjouksista kärryillä pysymiseksi

Mikäli palvelu tarjoaa mahdollisuuden uutiskirjeen tilaamiseen, kannattaa siihen yleensä tarttua. Tällöin vakituisille käyttäjille suunnatut vaihtuvat tarjoukset ja muut edut eivät jää vahingossakaan huomaamatta. Mikäli jokin tarjouskampanja ei osu silmiin sivustoa muuten vaan käytettäessä, saa siitä kuulla viimeistään uutiskirjeessä. Kyseessä voi olla tarjouskampanja tai vaikkapa alennuskuponki tai bonuskoodi, jonka myötä vakituinen asiakas saa palvelusta jonkinlaista lisäarvoa.

Onko käytössä varmasti paras mahdollinen tarjous?

Kannattaa muistaa, että säännöllisesti jotain palvelua käyttävienkin on hyvä tarkistaa jäsenyytensä tarjoamat edut aika ajoin. Samaan tapaan kuin esimerkiksi puhelinliittymää tai vakuutusta on hyvä joskus vaihtaa, myös netin viihdetarjontaa käytettäessä asiakkaan on hyvä pysyä ajan tasalla. Silloin tällöin viihdepalvelu saattaa julkaista vaikkapa uusia palvelupaketteja, jotka voivat soveltua paremmin omiin käyttötarkoituksiin. 

Jaettu ilo on edullinen ilo

Myös elämäntilanteessa voi toisinaan tapahtua muutoksia, jolloin on hyvä pohtia, miten viihdepalvelua haluaa käyttää, jotta se olisi taloudellisesti mahdollisimman järkevää. Yhteinen käyttäjätili esimerkiksi kumppanin tai kaveriporukan kanssa voi olla hyvä keino säästää kuukausimaksuissa esimerkiksi netin suoratoistopalveluita käytettäessä. Apple Music tarjoaa esimerkiksi mahdollisuuden tehdä perhetilauksen.

Asiakkailla on varaa mistä valita

Netin viihdepalvelutarjonta on kehittynyt huimasti. Markkinajohtajien rinnalle on viime vuosina noussut useita pienempiä yrityksiä, jotka haluavat tuoda esille oman siivunsa viihdeteollisuuden alati kasvavaan tarjontaan. Kilpailu on kiristynyt äärimmilleen, jonka seurauksena eri sivustot ja palvelut yrittävät parhaansa mukaan houkutella asiakkaita yhä kekseliäimmin keinoin. Kuluttajat äänestävät nykyään hyvin herkästi jaloillaan, joten mikäli joku netin suoratoistopalvelu tarjoaa toista tasokkaampaa sisältöä tai jokin muu yksityiskohta palvelussa ei miellytä, on kynnys palvelun vaihtamiseen hyvin matala. Mikäli tulevaisuudessa siirrymme vielä lyhyempään työviikkoon, kuluttajat varmasti haluavat laadukasta vastinetta rahoilleen.

Kilpailukykyinen sisältö on mielenkiintoista

Asiakastyytyväisyyden ylläpitämiseksi, asiakkaiden sitouttamiseksi sekä uusien asiakkaiden kiinnostuksen herättämiseksi netin viihdepalveluiden on pystyttävä jatkuvasti pitämään sisältö mielenkiintoisena, uudistamaan tarjontaansa riittävän usein ja samalla pitämään hintansa kilpailukykyisinä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa toimiva Hulu-suoratoistopalvelu tarjoaa laajan ja tuoreen elokuva- ja tv-tarjonnan. Asiakas voi itse päättää, ottaako se halvemman, mainoksia sisältävän jäsenyyden vai kalliimman ja mainoksettoman jäsenyyden. Tämän lisäksi Hulun asiakas voi osaa lisäosia nykyisen jäsenyyden päälle.

Onneksi kilpailukykyinen sisältö on palveluntarjoajien murhe. Kuluttajien kannalta tilanne on varsin herkullinen. Nyt jos koskaan rahoilleen saa netin viihdepalveluissa vastinetta — kunhan tietää, mistä etsiä! 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top