Lehto Group – talousohjattua romahtamista

Lehto Group teki sen taas. Yhtiö julkaisi viime viikon päätteeksi tulosvaoituksen pörssin sulkeuduttua. Tänään maanantaina kyyti olikin odotetun julmaa, sillä tappiokierre ei näytä millään taittuvan. Murheenkryyneistä eli tappiollisista projekteista irtautuminen vie aikaa yhä odotettua enemmän, ja yhtiön tasekin alkaa olemaan huonossa kunnossa. Sijoittajat palkitsivat tämän roimalla -21,83% laskulla.

Kuvaus Lehdon nykykunnosta.

Luotto Lehdon johtoon on ollut koetuksella aikaisemminkin, ja viimeistään nyt sijoittajien keskuudessa on viimeinenkin luoton ripaus karsittu pois. Henkilökohtaisesti osasin odottaa huonoa tulosta myös loppuvuoden osalta, sillä olen huomannut että johtoa kannattaa ennemminkin kontrata kuin uskoa. Vaikka kyseessä oli luonnollisesti vain arvaus, on hienoa huomata olleensa oikeassa. Lehdon sen sijaan kannattaisi ehkä harkita uudelleen sloganiaan jonka mukaan yhtiö toimii talousohjatusti.

Jos pohditaan olisiko Lehdon osake nyt halpa, suoraa vastausta osaa tuskin kukaan antaa sillä yhtiö tekee tällä hetkellä tappiota. Tappiota tekevästä yhtiöstä ei periaatteessa kannata maksaa yhtään mitään ellei sitä esimerkiksi pilkota osiin ja myydä omaisuutta pois. Lehdon tilanteessa jäisin kuitenkin odottamaan ainakin ensimmäistä positiivisen tuloksen tuovaa kvartaalia. Tämä olisi selvä viesti käänteestä. Koska yhtiön johtoon ei voi luottaa, käänne saattaa vielä antaa odottaa itseään pitkäänkin.

Jos luotto yhtiöön on syystä tai toisesta erityisen kova, osaketta voi ostaa varovaisesti myös silloin kun seinät tuntuvat kaatuvan eniten päälle. Juuri nyt alkaa näyttää siltä. Sijoittajan tulee kuitenkin tällöin tiedostaa että näin spekulatiivisessa sijoittamisessa riski menettää pääomia tai koko sijoitettu pääoma on erittäin suuri. Ostopäätöstä juuri nyt voisivat puoltaa esimerkiksi se, että Lehdon rakentamisen konsepti on mitä todennäköisimmin toimiva ja pääbisnes kannattavaa.

Tulosraportti torstaina voi tuoda vielä tarkennuksia näkymiin. Sijoittajan kannattaa lisäksi huomioida ajankohta, pian koittavat jälleen vuodenvaihde ja tulevat veromyynnit. Tämä saattaa sysätä Lehdon osakkeen vielä yhteen roimaan laskuun tänä vuonna, mikäli sijoittajat realisoivat tappioitaan verotukseen.

8 ajatusta aiheesta “Lehto Group – talousohjattua romahtamista”

  1. Aika ala-arvoinen, oikeastaan epä-ammattimainen kirjoitus, kirjoitatko ne iltalehden pohjalta?
    Ei mennyt luotto ja tämä vuosi on ollut ennustettavissa. Tällä firmalla on nyt osakkeen hinta siinä, että varmasti saat omasi pois kun siihen nyt sijoitat.
    Sillä Lehdolla on vielä kassassa rahaa ja kohteita jonossa aikataulullisesti enemmän kuin millään muulla firmalla…..?
    Nyt vuodenvaihteessa tulee paljon luovutettavia kohteita, joten jos ei jouluksi, niin tammikuussa saadaan vähintään 100% kasvu sille rahalle mitä tänään sijoitat.
    Toivottavasti torstain Q3 jälkeen viimeistään hoksaat….

    1. Kiitos palautteesta. En lue Iltalehteä lainkaan, joten en tiedä mitä siellä on Lehdosta kirjoiteltu. Eiköhän aika monen sijoittajan luotto Lehtoon ole mennyt romukoppaan tässä negareiden sarjatulessa, joka kertoo ettei edes johto osaa arvioida liiketoiminnan kehitystä muutamaa kuukautta eteenpäin.

      Toivotaan kuitenkin, että Lehto palaa viimein raiteilleen sillä oletettavasti sarjatuotannon konsepti rakentamisessa on toimiva ja ydinbisnes kannattavaa. Kysymyshän on vain siitä koska tämä käänne tapahtuu.

  2. Taloustoimittajille ja analyytikoille Lehdon alamäki näyttää joka kerran tulevan yllätyksenä. Alan ihmisille pitkän aikavälin ennuste lienee ollut selvä jo heti yhtiön alkutaipaleesta mutta heidän näkemyksensä eivät ole analyytikkoja tai toimittajia kiinnostaneet. … ja matka jatkuu…tai mäki…

    1. Eihän tuo yllätyksellisyys ole ihme, sillä se tuli yllätyksenä myös yhtiön johdolle. Jos edes johto ei tiedä missä mennään niin vielä vaikeampaa se on ulkopuolisille ellei työskentele alalla ja tiedä tapahtumista ”kentällä.”

  3. Yhden vuoden tappiollisuus ei ole katastrofi, jos pikainen käänne saadaan aikaan, virheistä opitaan, ja jatkossa keskitytään ensisijaisesti kannattavuuteen (ja vasta sen jälkeen kasvuun).

    Enemmän olen huolissani johdon luotettavuudesta ja laadusta.
    Kun tappiot tulevat joka kerta johdolle yllätyksenä, vaikuttaa ettei johdolla ole hajuakaan mitä yhtiössä tapahtuu.

  4. Entisenä lehtolaisena (siis olin töissä siellä) voin kertoa, että yhtiön johtamisjärjestelmä ja talousohjauksen työkalut on ajalta ennen Personal Computerin keksimistä.

    Ensimmäinen reaktioni firmassa aloittaessani ekan viikon jälkeen oli ”Ei voi olla totta. Pörssikomeettafirma, Kasvuihme ja näin alkeelliset työkalut”. En ollut ainoa, joka ihmetteli. Meitä oli uuslehtolaisten perehdytyspäivässä muista isoista rakennusliikkeistä tulleita ja kaikki olivat ihmeissään firman johtamissysteemien karuudesta, johdon etäisyydestä ja työkalujen alkeellisuudesta.

    Sanottavaa olisi paljonkin, mutta itse ainakaan en tähän osakkeeseen kovin äkkiä koske, koska firmassa on muutakin perseellään kuin vain korjausrakentaminen.

  5. Mielestäni huomion arvoinen seikka on sekin, että Lehdolla on nyt ”taakkanaan” paljon tuoretta rakennuskantaa. Onko nämä ovat näkyneet firman katteessa aiemmin pelkkänä plussana, vai onko huomioitu varaus takuukorjauksille?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top