Nokian Q2-tuloksen pureskelua

Perinteisesti Nokian tulosjulkistuspäivät ovat tarjonneet jännitystä koko sijoituskansalle. Meillä jokaisella lienee aivan erityinen jännityksen tunne juuri Nokian ”julkkaripäivän” kohdalla, onhan se pörssimme puhutuin ja omistetuin osake. Perinne sai jälleen jatkoa, sillä tämäkään päivä ei ollut poikkeus tässä jatkumossa. Nokian tulos petti tällä kertaa sijoittajat ja osake lähti syöksylaskuun.

Osake oli pahimmillaan noin 10% laskussa, mutta iltaa kohden osake nousi hieman jääden vain -4,78% lukemiin. Vuoden takaiseen kvartaalin verrattuna Nokian liikevaihto laski 6% ja liikevoitto 42%. Osakekohtaista tulosta kertyi viime kvartaalilla 0,03 euroa, kun vuosi takaperin vastaavana aikana sitä oli 0,08€. Pudotusta osakekohtaiseen tulokseen oli 63%.

Pahin pettymys nähtiin verkkoliiketoiminnassa, jonka tulos putosi viime vuoden vastaavasta kvartaalista huimat 83 prosenttia. Jos verrataan tämän vuoden ensimmäistä vuosipuoliskoa viime vuoden vastaavaan, lukema on vielä aavistuksen karumpi sillä pudotusta on 85 prosenttia. Verkkoyksikön kannattavuus romahti lähes totaalisesti, liikevoittoprosentti liikevaihdosta oli edellisellä kvartaalilla vain noin 1,5% ja koko puolivuotisjaksolla noin 1,2%. Vuotta aikaisemmin puolivuotiskauden liikevoitto oli 7,4% liikevaihdosta.

Nokian sanottiin aikaisemmin olevan hyvissä asemissa kunhan 5G-investoinnit aikanaan alkavat. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että 5G-investoinnit alkavatkin jopa liian nopeaa. Suurimmaksi syyksi verkkoliiketoimintojen huonoon tulokseen mainitaan asiakkaat, jotka vaativat 5G-panostuksia osin verkkoliikeyhtiöiden rahoittamina. Tämä taas johtuu siitä, että asiakkaat operoivat vanhalla budjetilla, mutta tästä huolimatta haluavat nopeuttaa siirtymistään 5G-aikakauteen. Silti vain poikkeustapauksissa Nokia on suostunut hintojen alentamiseen silloin, kun tämän on nähty tuovan etua pitkän toimitussuhteen kehittymiseen.

Verkkoliiketoimintojen laiha tulos lisäsi painetta tämän vuoden ohjeistuksessa pysymiseen. Ohjeistuksen mukaan verkkoyksikön tulos tulee olemaan 6-9% sen liikevaihdosta. Koska ensimmäinen vuosipuolisko sujui edellä mainitsemani 1,2% vauhdissa, kiristämisen varaa on merkittävästi. Oletettavasti juuri tämä seikka pelästytti markkinat tulosjulkistuksen jälkeen pahanpäiväisesti. Seuraavan vuosipuoliskon on mentävä nappiin, jotta ohjeistusta ei tarvitse laskea ja antaa tulosvaroitusta.

Jotta koko kirjoitukseni ei menisi täysin melankolisissa tunnelmissa, sanottakoon että Nokian teknologiayksikkö paransi kannattavuuttaan viime kvartaalilla tehden liikevoittoa noin 81% liikevaihdosta. Mikäli kannattavuus vielä hieman paranee tästäkin, alkaa se muistuttaa rahan painamista. Tämä kompensoi hieman verkkoliiketoimintojen huonoa tulosta. Kokonaisuudessaan nokian kannattavuus oli viime kvartaalilla noin 6,3%.

Pitkän tähtäimen suunnitelmia, jotka ulottuvat vuoteen 2020 ei muutettu. Näin ollen kuvainnollisesti voitaisiin sanoa, että Elopin aikoinaan lanseeraama Nokian palava lautta jatkaa seilaamistaan tästäkin aallokosta huolimatta. Liekit ovat sammuneet jo aikoja sitten, mutta lyhyen tähtäimen vastatuuli oli viime kvartaalilla kovaa. Odotamme loppuvuoden sujuvan myönteisemmissä merkeissä ja niinpä minäkin jatkan osakkeen holdaamista salkussani.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top