Korona-viruksen vaikutus markkinoihin
Korona-viruksen leviäminen näyttää iskevän markkinoihin nyt toden teolla. Tätä kirjoittaessa Helsingin pörssin yleisindeksi on -2,9% pakkasella. Näin kovia laskulukemia ei olekaan nähty pitkään aikaan. Onko nyt siis syytä huolestua ja myydä kaikki osakkeet pois?
Levinneisyys ja tilanne Kiinan ulkopuolella
Koronan leviäminen Kiinan ulkopuolelle on toistaiseksi ollut varsin rajattua. Kuten tiedämme, tulevaisuuden ennustaminen on todella vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Silti yritän muodostaa asiasta jonkinlaisen ennusteen, jota ei missään nimessä kannata ottaa minään totuutena tai vinkkinä, vaan omat sijoituspäätökset tulee jokaisen miettiä itsekseen.
Ensinnäkin koronan levinneisyydestä tiedämme sen, että tartuntoja on 79 434 ja kuolemia toistaiseksi 2620. Kun otetaan huomioon, että tauti on jyllännyt erittäin väkirikkaissa maissa, nämä lukemat kuulostavat pieniltä. Kuolleisuus koronaan on vain hieman suurempi kuin tavallisella influenssalla. Kiinan ulkopuolella tartuntojen määrä on vähäinen. Silti taudin vaikutus globaaliin talouteen voi olla huomattavan suuri.
Taloudelliset vaikutukset
Esimerkiksi Kiina on laittanut käytännössä viennin seis jo pariksi viikoksi, ja tämä luonnollisesti heijastuu myös esimerkiksi Euroopan talouteen. Kun tuotteet eivät liiku Kiinasta ulos, se hidastaa tai jopa sulkee tuotantoa muuallakin. Kaiken lisäksi tauti on iskenyt Euroopassa Italiaan, jossa on raportoitu noin 157 tartuntaa. Euroopassa Italiaa lukuun ottamatta vain Saksassa ja Ranskassa on todettu yli 10 sairastumista. Edelleen määrät kuulostavat pieneltä, ja taudin leviämiseen pyritään muun muassa vaikuttamaan ihmisten liikkuvuutta rajoittavilla toimenpiteillä. Silti pelon leviäminen vaikuttaa nyt myös tuotantoon sekä sitä kautta osakemarkkinoihin.
Osakemarkkinoiden lasku
Osakemarkkinoille nyt nähty lasku on tehnyt mielestäni vain hyvää. Kollektiivinen yliarvostus purkautuu tai helpottuu huomattavasti. Ehkä pian markkinoilta voisi löytyä sopuhintaisia ostokohteita. Mielestäni pitkäjänteisen sijoittajan on syytä ottaa tämä lasku ostopaikkana, sillä kyseessä on todennäköisesti vain tilapäinen globaaliin talouteen vaikuttava häiriö. Tuskin kukaan pystyy kuitenkaan sanomaan, kuinka kauan menee ennen kuin koronasta päästään kokonaan eroon.
Seuranta ja ennusteet
Olennaista on seurata, onko taudin leviäminen maasta toiseen saatu kuriin nyt tehdyillä toimenpiteillä (rajojen sulkemiset, matkustuskiellot). Jos taudin leviäminen edelleen jatkuu, todennäköisesti sen vaikutukset talouteenkin pitkittyvät entisestään.
Oma arvaukseni on, että tauti saadaan nykyisillä toimenpiteillä rajattua sekä laitettua kuriin etenkin Kiinan ulkopuolella, koska tartuntojen määrä muualla on niin vähäinen. Kiina puolestaan on budjetoinut taudin vastaiseen taisteluun 14 miljardia dollaria, joten sielläkin taudin nitistämiseksi tehdään nyt tosissaan töitä.
Vertailu SARS-epidemiaan
Aikoinaan vuonna 2002 alkanut ja 2003 keväällä epidemiaksi muuttunut SARS oli hyvin samankaltainen. Tautiin sairastui tuolloin kuitenkin vain noin 8 500 henkeä maailmanlaajuisesti, joten nyt nähtävä koronavirus on levinneisyydeltään huomattavasti laajempi. SARS:iin kuoli noin joka kymmenes, nyt jylläävään koronaan on toistaiseksi kuollut vain hieman reilut 3% tartunnan saaneista. Parantumisprosentti on tähän mennessä ollut noin 32%.
Yhteenveto
Yhteenvetona todettakoon, että kollektiivinen paniikki markkinoilla on aivan perusteltu, kun ottaa huomioon koronan mukanaan tuoma mahdollinen tilapäinen takapakki talouteen ja yhtiöiden kohonneet arvostukset. Silti koronassa ei todennäköisesti ole aineksia todelliseen pörssiromahdukseen, ellei uusia nopeasti kiihtyviä epidemioita ala putkahdella hajautetusti ympäri maailmaa.
Sijoittajan kannattaa pohtia korona-epidemian potentiaalisia vaikutuksia oman salkkunsa yhtiöihin tai mahdollisiin ostokohteisiin. Todennäköisesti vaikutus esimerkiksi Pohjoismaisiin teleoperaattoreihin tulee olemaan hyvin rajattu. Silti nämäkin tapaavat muun pörssin mukana lasketella paniikin iskiessä päälle.
Vastaa