Markkinaturbulenssi tarjoaa mahdollisuuden verottomiin osinkoihin

Verouudistus ja sen vaikutukset sijoittajiin

Laskumarkkinassa ja yksittäisten yhtiöiden, kuten Nokian, alavireisyyden vallitessa näin loppuvuodesta on hyvä muistuttaa itseään verouudistuksesta, joka astui voimaan vuoden 2016 alussa. Uudistuksen myötä luovutustappiot voidaan vähentää kaikesta pääomatulosta, myös osinkotuloista.

Esimerkki: Nokian osakkeet

Kuvitellaanpa seuraava esimerkki: Sijoittajalla on salkussaan suurehko kasa Nokian osakkeita, jotka ovat viime tulosraportin myötä laskeneet 2000 euroa pakkasen puolelle. Hän kuitenkin uskoo yhä Nokiaan eikä halua myydä osakkeitaan pois. Tässä tapauksessa sijoittaja voi kuitenkin myydä tilapäisesti koko Nokian omistuksensa ja kirjata tästä verotukseen 2000 euron tappiot. Tämän jälkeen hän voi ostaa osakkeet seuraavana päivänä takaisin salkkuun. Näin ollen sijoittaja osti kaupankäyntikulujen hinnalla itselleen 2000 euron verohyödyn ja osakkeet ovat yhä salkussa.

Osinkojen verotus ja tappioiden hyödyntäminen

Mikäli sijoittaja saa seuraavana vuonna osinkoja, vähennetään tämä keinotekoinen tappio luonnollisesti osinkoveroista. Jos veronalaisten osinkojen määrä on yhtä suuri tai jää pienemmäksi kuin tappioiden määrä, saa sijoittaja verottomat osingot, ja jäljelle jääneitä tappioita voidaan hyödyntää myöhemmin seuraavat viisi vuotta.

Luovutustappioiden käytön prioriteetti

Muistutuksena vielä, että prioriteetti luovutustappioiden käytössä menee seuraavasti:

  • Ensimmäisenä tappiot vähennetään luovutusvoitoista.
  • Mikäli luovutusvoittoja ei ole tarpeeksi, jäljelle jäänyt tappio vähennetään veronalaisista osinkotuloista (85% osingoista ovat veronalaisia).
  • Mikäli tappioita vielä jää, ne voi hyödyntää seuraavan viiden vuoden aikana.

Loppuvuoden verosuunnittelu

Muistathan myös perinteisen loppuvuoden verosuunnitteluvinkin, eli verottoman myynnin, jonka avulla voit esimerkiksi nostaa sijoitustesi keskihintaa kaupankäyntikulujen hinnalla.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *