Miksi ja mihin rahaa kannattaa käyttää?

Rahankäyttö on tunteita herättävä aihe. Olet varmasti saanut elämäsi aikana monia neuvoja siihen, kuinka kannattaisi säästää rahaa. Säästämisen ajatellaan olevan järkevää ja vastuullista. Moni pelkää rahan menettämistä, ja jopa rahan käyttämistä. Mutta miksi rahaa halutaan säästää? Jotta sitä voi käyttää johonkin mieluisaan ja itselle tärkeään. Raha on luotu käytettäväksi. Jos rahaa aina vain jemmaa, eikä koskaan käytä, antavat säästöt varmasti turvallisuuden tunnetta, mutta tuovatko pankkitilillä istuvat eurot iloa?

Suomessa rahasta ei usein keskustella avoimesti edes läheisten kanssa. Rahan käyttöä muuhun kuin välttämättömiin asioihin joskus jopa paheksutaan. On kuitenkin eri asia käyttää rahaa vastuullisesti ja harkitusti, kuin tuhlata holtittomasti turhuuksiin. Käytettävissä olevat tulot saadaan, kun palkasta ja muista tuloista tai sosiaalietuuksista vähennetään kaikki verot ja maksut. Käytettävissä olevista tuloista maksetaan asumiskulut, julkinen liikenne tai oman kulkuneuvon ylläpito, vakuutukset, ruoka ja kaikki muut niin sanotut välttämättömät asiat. Se, mitä verojen ja kaikkien maksujen jälkeen jää käteen voidaan joko käyttää tai säästää. Se, mihin rahat käyttää, on tärkeämpää kuin kuinka paljon ylimääräisiä euroja on.

Kohtuuton törsääminen saattaa tuoda hetkellistä iloa, mutta pidemmän päälle se yleensä ahdistaa. Harvemmin ja harkiten ostaminen sekä itselle tärkeisiin asioihin sijoittaminen tuo enemmän onnea. Tietoinen säästäminen ja tietoinen kuluttaminen ovat avainasemassa oman talouden hallinnassa. Jokaisella on erilaiset prioriteetit, mihin haluaa rahaa käyttää. Jollekin ulkona syöminen on parasta laatuaikaa, kun taas toinen mieluummin matkailee, ja kolmas sijoittaa rahansa kouluttautumiseen ja valmennuksiin.

Rahan pitäminen sukanvarressa ei tietenkään ole kannattavaa talouden näkökulmasta. Kun raha ei liiku eikä kierrä, talous ei kasva. Kotitalouksien kulutuksella on merkittävä vaikutus talouteen. Jos ei ajatella maan taloutta, niin miksi rahan käyttäminen yksittäiselle ihmiselle on hyväksi? Mihin rahaa kannattaa käyttää?

Terveydellä ei ole hintaa

Omasta hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen on ensisijaisen tärkeää. Moni sanoo, että terveys on elämässä kallisarvoisinta, mutta kuinka moni oikeasti käyttää rahaa asioihin, jotka ovat tärkeitä oman terveyden ja hyvinvoinnin kannalta? Omaan hyvinvointiin investoiminen, kuten terveellisen ruoan ostaminen, liikuntaan satsaaminen ajallisesti sekä rahallisesti ja terveydenhuollon palveluiden käyttäminen, ei ole koskaan hukkaan heitettyä rahaa. Personal trainerin palkkaaminen saattaa tuntua isolta sijoitukselta, mutta jos se lisää hyvinvointia pitkällä tähtäimellä, ei sen arvo ole pelkästään mitattavissa rahassa. Omasta terveydestä huolehtimalla säästää rahaa pitkässä juoksussa. Myös rahan käyttäminen ihmissuhteisiin sekä oman luovuuden ja kykyjen kehittämiseen, on sijoittamista omaan hyvinvointiin.

Unelmista totta

Moni sortuu ajattelemaan, että unelmia ehtii tavoitella myöhemminkin, ja että nyt kannattaa säästää, jotta myöhemmin elämässä voi sitten käyttää rahaa mieluisiin asioihin. Elämä on kuitenkin arvaamatonta. Miksi emme siis nauttisi siitä, omien varojen rajoissa, silloin kun voimme? Monien tutkimusten mukaan elämyksiin sijoittaminen tekee ihmisistä onnellisimpia kuin tavaroiden ostaminen. Ihana lomamatka perheen kanssa, suosikkibändin konsertin näkeminen livenä, joogaretriitti tropiikissa, illallinen Michelin-ravintolassa, tai mikä sitten onkaan sinulle tärkeä ja onnellisuutta lisäävä kokemus, on rahankäyttöä parhaimmillaan.

Iloa arkeen

Raha itsessään ei tuo onnea, mutta raha, joka on käytetty itselle mieluisiin asioihin tuo iloa ja mielihyvää. Laadukkaan patjan ostaminen saattaa kirpaista, mutta sillä saattaa olla huomattava unen laatua parantava vaikutus, mikä puolestaan parantaa elämänlaatua. Tai jos elät kiireistä lapsiperheen arkea, eikä sinulla kerta kaikkiaan ole aikaa perusteelliseen siivousurakkaan, siivoojan palkkaaminen voi olla sijoitus, joka tuntuu ihanalta arjen luksukselta ja vähentää stressiä. Ostamalla palveluita vaikutat myös talouden kasvuun.

Suunnitelmallista säästämistä

Sijoittaminen on suunnitelmallista säästämistä, johon voi myös liittyä riskejä. Sijoittamisen voidaan siis ajatella olevan strategia hankkia rahaa, jotka sitten käyttää itselle tärkeisiin asioihin. Sijoituksilla voi myös luoda turvaa tulevaisuutta ajatellen. Perinteisesti sijoittaminen mielletään osakkeisiin, rahastoihin ja velkakirjoihin sijoittamiseen. Myös asuntosijoittaminen on monelle tuttu termi. Sijoittaminen ei aina suoranaisesti ole rahallista sijoittamista. Jokapäiväisillä valinnoillamme me kaikki kuitenkin sijoitamme aina johonkin. Esimerkiksi töiden vähentäminen on sijoittamista vapaa-aikaan.

Rahapelit

Suomalaiset ovat tunnetusti innokkaita rahapelaajia. Suomalainen käyttää rahapeleihin keskimäärin 370 euroa vuodessa. Viime vuosina nettikasinoilla pelaaminen on yleistynyt nopeaan tahtiin. Nettikasinoilla pelaaminen on hauskaa ajanvietettä, missä on mahdollisuus samalla voittaa mukavia summia rahaa – toki pelaaminen on aina riskinotto, sillä siinä voi ja myös pitkällä tähtäimellä mitä todennäköisimmin häviää. Voittojen kääriminen on useimmiten kiinni tuurista, mutta taidoilla voi edesauttaa omia voittomahdollisuuksia. Esimerkiksi kokeneet pöytäpelien, kuten pokerin ja blackjackin pelaajat, voivat ansaita pelitaidoillaan. Live casino, jossa pelataan jakajaa, ja joskus myös muita pelaajia vastaan, on oiva paikka näyttää taitonsa. Kasinoilla pelatessa kannattaa kuitenkin pitää visusti mielessä, että omaa pelikassaa ei saisi koskaan ylittää, eli on pelattava ainoastaan varoilla, joiden menetys ei aiheuta taloudellisia hankaluuksia.

Yhteenveto

Jatkuvaa tiukkapipoista säästämistä voisi verrata tiukkaan dieettiin. Ensi alkuun motivaatio on huipussaan saada tuloksia, mutta jossain kohtaa itsekuri loppuu, ja himo kiellettyihin houkutuksiin iskee. Kerralla tulee ostettua enemmän kuin tarvitsee. Hyvä strategia on selvittää omat tulot ja välttämättömät menot, ja sitten miettiä, mitkä asiat ovat itselle merkityksellisiä, ja mihin asioihin sijoittaminen parantaa elämänlaatua ja lisää onnellisuutta. Itseensä sijoittaminen, mitä tahansa se sinulle tarkoittaakin, on kaikkein palkitsevin investointi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top