Rakenna taloutesi varmalle pohjalle myös pienillä tuloilla

Raha on ihana asia – silloin kun sitä on ja oppii käyttämään sitä oikein. Monille raha on murheenkryyni, joka on tuonut velkoja ja stressiä harkitsemattomien lainojen, luottokorttien ja pikavippien ansiosta. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä myös taloudellisista kriiseistä on mahdollista selvitä voittajana, vaikkei olisikaan kokopäivätyössä tai lottovoittaja. Pienillä muutoksilla elämäntapoihin ja arkeen voi selviytyä vaikeistakin tilanteista ja kääntää oma talous uuteen nousuun. Tämä vaatii kuitenkin jonkin verran itsekuria ja sopeutumista erilaiseen asenteeseen rahaa ja kulutusta kohtaan.

Seuraa talouttasi aktiivisesti

Hyvä lähtökohta oman talouden nostattamiselle tai uudelleen rakentamiselle on oman kulutuksen seuraaminen. Tämä onnistuu parhaiten, kun kirjaa tarkasti ylös kaikki menot ja tulot, sekä suunnitellut hankinnat. Excel tai netistä löytyvät maksuttomat taulukkolaskentaohjelmat ovat erinomainen tapa seurata omaa talouttaan. Se vaatii jonkin verran ponnisteluja, mutta alkuun päästyään on helppo huomata mitkä asiat omassa rahankäytössä ja kulutustottumuksissa vaativat muutoksia.

Omaa kirjanpitoa varten on olennaista säästää kaikki kuitit ja kirjata ylös menot ja tulot. Tarkka kuukausittainen seuranta vaatii esimerkiksi kaikkien kauppakuittien merkitsemistä ylös taulukkoon, johon on yksityiskohtaisesti eritelty päivittäiset ostokset. Lisäksi taulukkoon kannattaa merkitä kaikki tärkeimmät kuukausittaiset menot, kuten esimerkiksi asumismenot, bensakulut, terveydenhuoltomaksut ja niin edelleen. Kuukauden lopuksi on helppo nähdä kokonaissumma siitä, mihin rahaa kuluu, ja tehdä muutoksia kulutustottumuksiin sen mukaan.

Rahapelaamisesta sijoittamiseen

Rahapelaaminen on Suomessa suosittua. Veikkauksen pelit tuovat elämään unelmia ja jännitystä, josta ollaan myös valmiita maksamaan. Valitettavasti pelaamiseen sisältyy aina riski jäädä koukkuun erilaisiin uhkapeleihin. Olen usein miettinyt, kuinka pelaava kansa saataisiin uhkapelien äärestä osakesijoittamisen pariin. Voisiko kauppojen kassoilla myydä arpojen sijaan esimerkiksi Nokian osakkeita? Uhkapelaaja mitä todennäköisimmin häviää ennen pitkää varansa, osakesijoittaja taas tulee todennäköisimmin voittamaan pitkällä aikavälillä.

Veikkauksen moraali asian suhteen tuntuu olevan sangen matalalla tasolla ja pelimainokset vilkkuvat niin televisiossa kuin katumainoksissakin. Tämä on omiaan lisäämään koukutusta pelien ääreen niillä, joilla herkkyys koukuttua pelaamiseen on sisäänrakennettuna. Olen varmaan ennenkin sanonut tämän, mutta olisi varsin kyseenalaista mikäli alkoholimonopolia nauttiva Alko mainostaisi tuotteitaan televisiossa ja lopuksi vapautuisi vastuusta sanomalla ”ryyppää maltilla.” Myöskään nettikasinoiden tulo markkinoille ei helpota tilannetta. Vaihtoehtoja lienee satoja ja nykyään pelaamaan pääsee jopa kokonaan ilman rekisteröitymistä. Pitkin internetiä näkyy tekstejä joissa luvataan ilmaista rahaa tai ilmainen bonus. Missään ei toki mainita että noita rahoja on lähes mahdoton saada koskaan nostettua omalle tililleen ilman varojen kierrättämistä järjestelmässä mahdollisimman monesti. Mikäpä olisikaan helpompi ja nopeampi tapa päästä eroon rahoistaan kuin liittymästä tällaiselle kasinolle.

Hyvällä suunnittelulla säästät sekä aikaa että rahaa

Suunnittelu on kaiken A ja O talousasioissa. Menojen suunnittelu auttaa säästämään rahaa, aikaa ja myös stressiä. Kannattaakin siis tehdä tarkat suunnitelmat siitä, mihin rahansa käyttää ja milloin. Esimerkiksi kauppareissut sujuvat mutkattomammin, kun teet ostoslistan etukäteen. Kaikki suuremmat menot ja hankinnat kannattaa aina suunnitella tarkkaan ja hyvissä ajoin, jolloin on helpompaa arvioida tilanne realistisesti. Säästämisestä tulee myös helpompaa, kun sinulla on konkreettisia tavoitteita, joihin tähtäät. Tavoitteet motivoivat ja auttavat hetkinä, jolloin tekisi mieli luovuttaa.



Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top