S-osuuskuntien muuttaminen osakeyhtiöiksi

S-sijoittajat: Vakaat Tuotot ja Tulevaisuuden Mahdollisuudet

Olemme olleet jo useampia vuosia S-sijoittajia eli useamman osuuskunnan jäseniä. Näistä parhaat maksavat vuosittain osuusmaksun korkoa tai pääomanpalautusta 20 euroa, eli sangen hyvää ja varmaa 20% tuottoa sijoitetulle pääomalle. Mikä parasta, alkuperäistä pääomaa ei edes tarvitse pitää sijoituksissa kiinni koko vuotta, vaan riittää, että loppuvuoteen mennessä on liittynyt haluamiinsa osuuskuntiin.

Pääomanpalautusten Karsinta

Viimeaikoina osassa S-ryhmän edustajistoja on jostain syystä alettu karsimaan pääomanpalautuksia. Syynä voi olla, että multijäsenyyttä ei katsota hyvällä. Ehkä rahaa on jo liikaa eikä uusia jäseniä kaivata?

Yhtiöittämismahdollisuudet

Ajoittain näkee kirjoituksia siitä, olisiko S-ryhmä mahdollista yhtiöittää osakeyhtiöksi ja mitä tästä seuraisi omistajajäsenille. Todennäköisesti tässä tapauksessa omistajajäsenien osuuden arvo nousisi parhaimmillaan jopa tuhansiin euroihin. Tämä on aktivoinut ”S-sijoittajat”, ja selvitysten mukaan osuuskunnat on mahdollista uudelleenyhtiöittää osakeyhtiöiksi, mikäli edustajistossa kaksi kolmasosaa äänestää tämän puolesta.

Koska osuuskunnat ovat sangen pieniä, tämän enemistön saavuttaminen edustajistossa ei ole mahdoton tehtävä, kunhan asia organisoidaan kunnolla. S-sijoittajat lienevät kaikista aktiivisimpia seuraajia, ja heitä on arvelujen mukaan jopa viisinumeroinen luku.

Tulevaisuuden Vakuudet

Vaikka osuuskuntia ei ajettaisikaan osakeyhtiöiksi, olisi tämä ainakin hyvä keino varmistaa pääomanpalautusten maksu myös tulevaisuudessa.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *