Suomi laskee rahapelien enimmäistappio määrän 500 euroon

Suomi, joka on tunnettu verrattain poikkeuksellisesta rahapelimonopolimallistaan, ottaa rahapeleistä mahdollisesti koituvien haittojen torjumisen tosissaan. Suomen kansan innokasta rahapelaamista on suunniteltu säännösteltävän muun muassa vuonna 2022 voimaan tulevalla peliautomaattien pakollisella tunnistautumisella sekä usein uutisotsikoissa ja keskusteluissa mainitulla hajasijoitettujen rahapeliautomaattien vähentämisellä. Suomessa vallalla oleva Veikkauksen monopoli on ainutlaatuinen muihin EU-maihin verrattuna, joissa monopolimallia ei joko ole tai siitä luopumista on päätetty, ja malli itsessään kertoo Suomen halukkuudesta ehkäistä pelaamisen haittavaikutuksia. Myös rahapelien mainostaminen on tiukasti säänneltyä ja sen on tapahduttava vastuullisesti. Näistä kattavista valvontatoimenpiteistä huolimatta pari viimeistä kuukautta ovat tuoneet uusia ongelmia, koska monet ihmiset viettävät enemmän aikaa kotona, joka saattaa lisätäongelmapelaamisen riskiä monin tavoin, kuten esimerkiksi tylsistymisen, taloudellisenvaikeuden tai stressin seurauksena, tai silkan mahdollisuuden vuoksi. Tämän vuoksi Veikkauksen enimmäistappiomäärää onkin laskettu 500 euroon, joka on huomattava ero aiempaan verrattuna.

Vastuullista pelaamista nettikasinoilla

Muutos enimmäistappiomäärässä astui voimaan 1. toukokuuta 2020 ja sen on määrä jatkua syyskuuta 2020 asti. Tämä 500 euron enimmäistappiomäärä koskee sekä päivittäistäettä kuukausittaista rajaa, mikä tarkoittaa sitä, että mikäli pelaaja ylittää 500 euron tappiorajan yhdessä päivässä, ei hänellä ole oikeutta pelata uhkapelejä loppukuuna. Toukokuuta edeltävät maksimisummat ovat olleet 2000 euroa kuukautta kohti ja 1000 euroa per päivä. Kyseessä on siis huomattava enimmäistappiomäärän tiukentuminen. Vaikka säännöt vaikuttavat netissä pelattaviin nopeatempoisiin peleihin, kuten slotteihin, nettibingoon ja pokeriin, on silti huomattava, että nämä uudet säännöt koskevat nimenomaan Veikkauksen tarjoamia nettikasinopelejä. Suomalaiset pelaajat pelaavat nettipelejä kuitenkin myös muiden yhtiöiden tarjoamilla nettikasinoilla, joita saattavat koskea eri maiden ja lisenssien säännöt. Suomen laadukkaimmista nettikasinoista saa hyvän kokonaiskatsauksen esimerkiksi täältä. Vaikka netti onkin pullollaan mitä erilaisempia nettikasinoita, on pelaajien kuitenkin hyvä ottaa Veikkauksen uuden enimmäistappiomäärärajan viesti huomioon, sillä uusien rajoitusten tarkoituksena lisätä vastuullista pelaamista, jonka tulisi olla jokaisen rahapeleistä nauttivan ensimmäinen prioriteetti.

Nettikasinoiden jatkuva suosio

Nykyinen ilmasto on tuonut taloudellisia tappioita ja suurta epävarmuutta monelle alalle aina metsäteollisuudesta matkailu-alalle. On kuitenkin aloja, joilla on mennyt viime kuukausien aikana yhtä hyvin kuin aiemminkin, ellei jopa osittain paremmin. Vaikka monelle tulee varmasti mieleen ensimmäisenä Amazonin kaltaisen nettikaupat ja kenties desinfiointiaineet ja muut hygieniatuotteet, on pandemia ollut myös nettiviihteen kulta-aikaa. Netflixin lisäksi esimerkiksi nettipelit, kuten nettikasinot ovat tarjonneet kotona viihdettä kaipaaville jännitystä ja mukavaa tekemistä pitkältä tuntuvaan kauteen. Yhä suurempia pelaaja määriä houkuttelevat nettikasinot ovatkin korvanneet monet ystävien kanssa normaalisti vietettävät peli-illat sekä retket kivijalkakasinoihin ja peliautomaateille. Tällaista taustaa vasten onkin ymmärrettävää, että on olemassa lisääntynyt riski siitä, että rahapelien pelaaja menettää hallinnan omaan pelaamiseensa, varsinkin kun rahapelien pelaaminen kotoa käsin mobiililaitteelta on niin vaivatonta. Veikkauksen uuden rajoituksen myötä Veikkauksen ulkopuoliset nettikasinot saattavat myös ottaa hyödyn tilaisuudesta ja mainostaa omia kasinoitaan entistä innokkaammin.

Turvalliset kasinot

Muilla nettikasinoilla pelatessa kannattaa perehtyä sekä kasinon turvallisuuteen että omaan pelaamiseensa. Nettikasinoiden laatua ja turvallisuutta kannattaa arvioida esimerkiksi erilaisten vertailusivustojen kautta, muiden pelaajien kokemuksia lukemalla ja sääntöihin tutustumalla. Pelilisenssin tarkistaminen on myös hyvin oleellista, sillä tunnetut ja luotettavat nettikasinot ovat yleensä hankkineet pelilisenssin, joista tunnetuin Euroopassa on Maltan peliviranomaisen myöntämä lisenssi. Lisenssit velvoittavat kasinoita toimimaan eettisesti ja vastuuntuntoisesti ja ne suojelevat pelaajia petoksilta ja muilta ongelmilta. Ennen pelaamista kannattaa myös pohtia omaa budjettiaan ja sitä, mihin pelisummaan itsellä on varaa. On hyvä myös arvioida omaa asennetta ja tunnetilaa ja varmistua siitä, ettei pelaamisesta ala muodostua riippuvuus tai reaktio negatiivisiin tunteisiin, joka saattaa johtaa siihen, että pelaaja ottaa suurempia riskejä ja on valmis menettämään isomman summan kuin mihin olisi varaa. Tällaisia tilanteita varten monella nettikasinolla onkin mahdollisuus asettaa itselleen enimmäistappioraja, jota pelaajan on noudatettava. Tätä mahdollisuutta kannattaa hyödyntää, oli pelaamisessa ongelmia tai ei, sillä nettikasinolla pelattaessa on helppo uppoutua pelin pyörteisiin, etenkin kun teknologia on luonut nettikasinokokemuksista yhä aidomman tuntuisia.

Mukavia pelihetkiä

Pelasi sitten Veikkauksen pelejä tai ei, rahapelien ystävän on hyvä pysähtyä hetkeksi ja arvioida omaa pelaamistaan pandemian aikana. Veikkauksen peleistä nauttivan pelaajan kukkaroa ja pelikäyttäytymistä suojelee Veikkauksen uusi enimmäistappiomäärä, joka päiväraja on laskenut puolella ja jonka kuukausiraja on tippunut kolminkertaisesti. Tämä rajoitus suojaa uhkapelejä, jotka saattavat poistua käsistä enemmän kotona oleskelun ja taloudellisen epävarmuuden vuoksi, jotta pelien mukanaan tuoman nautinnon ja viihteen ei tarvitsisi päättyä vararikkoon ja suruun. Myös muilla nettikasinoilla kannattaa kiinnittää huomiota kasinon eettisyyteen ja ottaa hyöty pelilisenssien tuomasta pelaajaturvasta ja mahdollisista enimmäistappiomääristä. Aivan kuten syömisessä, TV:n katselussa ja juomisessakin, kannattaa myös nettirahapelien pelaamisessa pitää huoli siitä, että pysyy kohtuuden rajoissa, jolloin nettikasinokokemus on se virkistävä, innostava ja mukavan jännittävä kokemus.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top