Vastuullinen sijoittaminen ja nettikasinot

Vastuullinen sijoittaminen on ollut viime aikoina esillä mediassa varsin voimakkaasti ja useat suomalaiset pankitkin tarjoavat siihen useita erilaisia vaihtoehtoja. Vastuullisuus onkin ehkä yksi vuoden 2021 suurimmista sijoittamisen megatrendeistä. Miten kovassa nousussa oleva nettikasinoihin ja pelialan yhtiöihin sijoittaminen näyttäytyy tässä valossa? Onko se vastuullista?

Nettikasino-osakkeet ja vastuullisuus

Kasinoiden toimintaa pidetään monesti arveluttavana, sillä ulkomaiset peliyhtiöt jakavatpelaajille etuina mm. kierrätysvapaat ilmaiskierrokset tai talletusbonukset. Näiden moni asiaan perehtymätön katsoo edustavan juuri sitä vastuutonta toimintaa, jota ei sitten sijoittajanakaan haluta olla tukemassa. Kolikolla on kuitenkin tässäkin kääntöpuolensa eikä media kerro aina koko totuutta.

Nykyisin todella monet ulkomailta operoitavat kasinot toimivat kuitenkin paljon vastuullisemmin kuin miltä voisi ensin vaikuttaa. Esimerkiksi Kindred Group on tunnettu todella tarkoista algoritmeistaan sekä pitkälle koulutetusta vastuullisen pelaamisen henkilökunnastaan. Kaikki kyseisen yhtiön omistuksessa olevat nettikasinot havaitsevat mahdollisen rahapeliongelman kehittymisen jo varsin varhaisessa vaiheessa, ja tähän lähdetään kasinon toimesta myös heti puuttumaan.

Mikäli ajatuksena on toimia sijoittajana mahdollisimman vastuullisesti, eivät pelialan osakkeet varmasti kiinnosta ilman alan syvempää tuntemusta. Jos kuitenkin koet, että nettikasinomarkkinat ovat osakkeiden hankinnassa kiinnostavia, suosittelemme tutustumaan aiheeseen tarkemmin. Nettikasinoita ei siis missään nimessä kannata rajata ulos vain omien ennakkoluulojen vuoksi. Pintaa raapimalla paljastuu monta hienoa, vastuullisen pelaamisen puolesta puhuvaa yhtiötä, kuten juuri Kindred.

Vastuullinen pelaaminen ja muut tekijät

Kun puhutaan vastuullisesta sijoittamisesta on selkeää, että myös muilla asioilla kuin äsken mainitulla pelaajien käyttäytymisen tarkkailulla on merkitystä. Jos mietitään nettikasinoiden toimintaa muista näkökulmista, voidaan niitä pitää vastuullisempana kuin monia muita aloja ja yhtiöitä. Nettikasinot eivät esimerkiksi missään elinkaarensa vaiheessa käytä lapsityövoimaa – ainakaan Euroopassa.

Euroopan kasinomaailma on nykyisin varsin pitkälle kehittynyttä ja se työllistää valtavan määrän ihmisiä kaikkialta maailmasta. Esimerkiksi Maltalla ja Virossa on molemmissa suuret kasinoalan keskukset, joissa työskentelee runsaasti eri alojen ammattilaisia hyvissä olosuhteissa ja reiluilla työsopimuksilla.

Nettikasinot eivät myöskään kuluta luonnonvaroja. On toki totta, että niiden toiminta edellyttää valtavaa määrää tuotettua sähköä, mutta tähänkin kasinot tuntuvat kiinnittävän huomiota jatkuvasti vain enemmän. Uusiutuvia energialähteitä on pyritty ottamaan käyttöön siellä missä siihen on mahdollisuus, ja toimintoja pyritään jatkuvasti tehostamaan vähemmän sähköä kuluttaviksi.

Vastuullinen sijoittaminen avaa uusia mahdollisuuksia

Se, että aloitat sijoittamaan vastuullisesti tai vastuullisemmin kuin aikaisemmin, ei merkitse sitä, että sinun tulisi samanaikaisesti tinkiä tuotto-odotuksista. Itse asiassa, nykyisessä ilmapiirissä vastuullisesti toimivilla yrityksillä voi olla jopa paremmat mahdollisuudet tuottaa lisäarvoa sijoittajalle. Kun yhtiöt toimivat vastuullisesti, vähentävät ne samalla riskejä koko yrityksen toiminnassa. Näin yrityksen arvoon ja osakekurssiin on mahdollista vaikuttaa suoraan.

On myös hyvä muistaa, ettei vastuullinen sijoittaminen ole aina pelkästään arvovalinta, tai ainakaan sen ei tarvitse olla. Voit valita vastuullisia kohteita myös taloudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna. Mietitään asiaa sitä kautta, että sijoitat yhtiöihin joiden toiminta pyrkii samalla hidastamaan ilmastonmuutosta ja estämään vesikriisiä. Toimiessaan näin, edes epäsuorasti muun toimintansa ohella, ne voivat luoda samalla uudenlaisia bisnesmahdollisuuksia. Tämä taas tarkoittaa sitä, että tiettyjen tuotteiden tai palveluiden kysyntä tulee tulevaisuudessa kasvamaan, jolloin sijoittajana saat sijoituksellesi varsin hyvää tuottoa.

Ja mitä nettikasinoihin sijoittamiseen tulee, voi se olla arvaamattomankin kannattavaa juuri nyt, identifioit itsesi sitten korkeasti vastuulliseksi sijoittajaksi tai et. Suomeen ollaan suunnittelemassa maksublokkia, jonka vaikutuksia ei vielä tiedetä. Voi olla, että nettikasinoiden Suomen markkinoiden tuotto hiljenee useammaksi vuodeksi, mutta samaan aikaan nettikasinot panostavat isosti muihin markkinoihin. On myös ennakoitu, että hallituksen kaavailemat maksun estot tulevat kaatumaan ennemmin tai myöhemmin omaan mahdottomuuteensa. Silloin seuraava askel on mitä todennäköisimmin lisenssijärjestelmän luominen Suomeen. Jos ja kun tämä toteutuu, nousevat nettikasinoita pyörittävien yhtiöiden osakkeet melkeinpä varmasti.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top