Tuulipuvun joulukalenteri – Luukku 12: Lehto Group – talousohjaamatonta sähläämistä

Vuoden 2018 joulukalenteriluukussa käsittelimme Lehto Groupia, johon silloin myönsin myös hetkittäisesti sijoittaneeni. Firman liiketoimintaidea teki minuun vaikutuksen, ja päätin nauttia talousohjatun rakentamisen tuotoista. Alla oleva kuva kertoo aika hyvin yhtiön tilanteesta, joka ei sitten koskaan parantunut. Tänä vuonna yhtiö on mennyt käytännössä konkurssiin ja kaikki sen liiketoiminta myydään.

Mikäli haluat perehtyä tarkemmin Lehdon vaiheisiin, koostimme siitä aikaisemmin historiikin. Historiikki päättyy aikaan ennen konkurssia, mutta kaikki aikaisemmat käänteet ovat siinä mukana.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top