Energiakriisi ja tuulivoima
Luin juuri uutisen, jonka mukaan tuulivoimalat jäätyvät pakkasilla eivätkä tuota sähköä suunnitelmien mukaisesti. Ensimmäinen ajatukseni oli, että miten voi olla mahdollista ettei asiasta ole vielä kunnollista dataa olemassa edes sen…
Bitcoin ei enää koskaan saavuta uusia huippuja?
Heti alkuun on sanottava, että olen yhä pienellä panoksellani kryptomaailmassa mukana, ja olen tehnyt niillä voittoa nelinumeroisen summan pari vuotta takaperin holdaamalla Nordnetistä saatavia tracker-instrumentteja silloin kun markkina oli vielä…
Ajatuksia etätyöstä ja Pyhäjoesta
Etätyön merkitys on kasvanut, kunnat eivät ole kaikki vielä ymmärtäneet tai osanneet sopeutua tilanteeseen. Nyt jos koskaan olisi mahdollisuus maaseutupitäjien järjestää hyvät puitteet ja rohkaista perheitä muuttamaan takaisin maalle. Maalaiskuntien…
Sijoittajien verotiedot verovuodelta 2021
On taas aika koota kasaan sijoittavan maailman verotiedot. Pidemmittä puheitta, ohessa keräämäni lista tunnetuista sijoitusmaailman henkilöistä: Lista on melko samanlainen kuin vuosi takaperin. Inderesin analyytikoiden määrä oli tällä kertaa vähäisempi.…
Bank Norwegian nosti talletuskorkoaan
Keskuspankit niin rapakon takana kuin Euroopassakin ovat nostaneet ohjauskorkoaan. Talletustilien korot ovat toistaiseksi pysyneet alamaissa. Bank Norwegian ilmoitti nostavansa säästötilinsä korkoa vanhasta 0,75 prosentista 1,05 prosenttiin. Näin ollen koronnostot alkavat…
Kryptovaluuttakasinot ja sijoittaminen
Kryptovaluutat ovat olleet olemassa jo pitkään, mutta käyttökohteita niille ei juurikaan ole toistaiseksi ollut. Nettikasinoita, jotka mahdollistavat pelaamisen kryptovaluutalla, kutsutaan kryptokasinoiksi. Varsinkin suomalaisille suunnattuja kryptokasinoita on vielä vain muutamia, mutta…
Kempower lähtenyt keulimaan vaarallisesti
Kempower on ollut tämän vuoden pörssiraketti huimalla noin 118 prosentin nousullaan. Osakkeen arvostuksessa ei ole pahemmin näkynyt esimerkiksi Putinin sodan tai inflaationkaan tuomia vaikeuksia. Yhtiön markkina-arvo on noussut 1,33 miljardiin…
Fodelia laski ohjeistustaan tälle vuodelle
Ruokapalveluyhtiö Fodelia laski ohjeistustaan tälle vuodelle. Raaka-aineiden, pakkausmateriaalien ja muiden kustannusten raju nousu vaikuttaa negatiivisesti Fodelia-konsernin kannattavuuteen. Tämän vuoksi Fodelia Oyj laskee vuoden 2022 tulosennustettaan ja täsmentää samalla liikevaihtoennustettaan. Uuden…
Stora Enso investoi Ouluun miljardi euroa lisää
Stora Enso ilmoitti tänään pörssitiedotteella päättäneensä investoida miljardi euroa Stora Enson Oulun tehtaan kartongintuotannon laajentamiseen. Uusi investointi käsittäisi uuden kuorimon rakentamisen, kemihierrelaitoksen rakentamisen, uuden biopolttoainekattilan, massalaitoksen laajennuksen, paperikone 6:n muuttamisen…
Nokian tulos vakaalla kasvu-uralla
Nokia julkaisi tänään tuloksensa. Liikevaihto kasvoi 16% vuoden takaiseen kvartaaliin verrattuna, valuuttakurssioikaistuna 6%. Liikevoitto kasvoi 4% ollen 658 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos kasvoi 25% eli vuoden takaisesta 0,08 eurosta 0,10…