Etätyön merkitys on kasvanut, kunnat eivät ole kaikki vielä ymmärtäneet tai osanneet sopeutua tilanteeseen. Nyt jos koskaan olisi mahdollisuus maaseutupitäjien järjestää hyvät puitteet ja rohkaista perheitä muuttamaan takaisin maalle. Maalaiskuntien tulisi nyt todella ymmärtää etätyön merkitys.
Pyhäjoki on valinnut oikean suunnan. Pyhäjoen kunta laskee kiinteistöveron alimpaan mahdolliseen veroprosenttiin 0,5 % -> 0,41 %:iin joka on nykyisessä maailmantilanteessa poikkeuksellinenkädenojennus kunnan asukkaita kohtaan. Sähköntuotantoon liittyvien kiinteistöjen verotulot ovat niin isoja, että kunta on voinut alentaa asukkaiden vakituisen asunnon kiinteistöveroa. Pyhäjoella on ollut myös puhetta ilmaisesta varhaiskasvatuksesta joka olisi mahdollista toteuttaa vuoden 2023 aikana.
Vertailun vuoksi Pyhäjoen naapurikaupunki Raahe aikoo nostaa kiinteistöveroa 0,5 % -> 0,55 %:iin. Oulun siivellä kehittyvä Kempele puolestaan nostaa vakituisen asunnon kiinteistöveroa 0,43 % -> 0,5 %:iin ja Oulu pitää kiinteistöveron nykyisessä 0,5 %:ssa.
Etätyöntekijä voi valita vapaasti asuinpaikkakunnan ja sen valintaan vaikuttavat etenkin toimiva ja nopea internetyhteys. Korkeapalkkaista etätyöntekijää voi kiinnostaa myös kunnan matala tulovero sekä edellämainittu asunnon kiinteistövero. Jos etätyöntekijällä on pieniä lapsia niin myös varhaiskasvatuksessa olevat asiat ovat tärkeitä. Esimerkiksi Pyhäjoella jokaiseen kotiin saa 1000/1000 megabitin kuituliittymän sekä matalimman mahdollisen kiinteistöveron. Pörssihuhujen mukaan Fortum Oyj:n toimitusjohtaja Markus Rauramo on vieraillut Pyhäjoen ydinvoimala-alueella. Tämä voisi enteillä uutta ydinvoimalahanketta.
Provosoiva otsikko kertoo kaiken siitä mitä ajattelin, kun näin eilen uutisotsikon jonka mukaan Keskustapuolueen Markus Lohi hakee Lapin hyvinvointialueen johtoon. Samalla siirtyminen tarkoittaisi eroamista kansanedustajan tehtävästä. Vaikka tätä siirtymää hartaasti valmisteltuihin hillotolppavirkoihin osasi odottaa etukäteen, nyt tämä pitkään odotettu siirtymä on ensimmäistä kertaa konkretisoitumassa.
Keskusta on perinteisesti maakuntien puolue ja suurin osa sen kannatuksesta tulee yhä jostain syystä maaseudulta. Siitäkin huolimatta että keskustan on ollut mukana muun muassa heikentämässä Suomen huoltovarmuutta olemalla mukana turpeen alasajossa. Keskusta toivoo maakuntamallin tuovan sille lisää vaikutusmahdollisuuksia maakuntien asioihin.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, onko uudistus suomalaisten veronmaksajien kannalta paras ratkaisu. Sotemallia markkinoitiin halpenevalla hinnalla, mutta on riskinä että vaikutus on aivan päinvastainen kuten joidenkin laskelmien mukaan on käymässä. Itsekin kallistun tälle näkökulmalle, sillä en usko että uudistuksen tekeminen olisi mussa tapauksessa vienyt näin kauan aikaa. Ja koska nykyinen sosialistihallitus runttasi sen väkisin läpi, on selvää että säästölaskelmat on unohdettu. Tästä on hyvänä esimerkkinä hyvinvointialueiden palkkaharmonisointi, joka jo sinällään tarkoittaa vähintään satojen miljoonien eurojen lisälaskua vuosittain. Uskotko, että toiminnan tehostamisen kautta ero saadaan kurottua umpeen ja vielä niin, että tavallinen veronmaksaja hyötyy tästä jotain? En minäkään. 🙂
Politiikka on valitettavasti usein härskiä oman edun ajamista, ja tämä on siitä jälleen yksi surullinen esimerkki.
Menneinä päivinä kaikkien huulille on noussut Elokapinaksi nimetty ilmastokapinaliike, jonka joukko mielenosoittajia pysäytti liikenteen Helsingin Unioninkadulla viideksi tunniksi. Tiesulkua kuvataan järjestön omilla sivuilla rauhalliseksi, vaikkakin todellisuudessa kyseessä oli laiton mielenosoitus. Poliisin mukaan Elokapina-liikkeen noin 150 hengen mielenosoituksesta oli tehty etukäteen ilmoitus poliisille. Ilmoituksessa kuitenkin kerrottiin mielenosoituksen kulkevan Rautatieasemalta Kaisaniemen kautta Hakaniemeen, kun mielenosoittajat jäivät todellisuudessa ilmoituksesta poiketen Unioninkadulle ja tekivät tiesulun yhden aikoihin päivällä.
Mielenosoittajille annettiin kaikesta huolimatta oikeus parin tunnin mielenosoitukseen. Kun mielenosoitus meni yliajalle ja tie haluttiin jälleen avata liikenteelle, alkoi poliisi kantaa mielenosoittajia pois tieltä. Tämä ei kuitenkaan ollut riittävä toimi, sillä mielenosoittajat pyrkivät jatkamaan joukolla tien sulkemista. Näin ollen poliisi turvautui pippurisumutteeseen, jota suihkutettiin mielenosoittajia kohti. Ja loppu onkin historiaa. Poliisin toiminta otettiin tarkastelun kohteeksi aina sisäministeri Maria Ohisaloa myöten, sen sijaan että oltaisiin puututtu mielenosoituksen laittomuuteen. Näin ollen tästä saa sen kuvan, että sisäministerimme on lainrikkojien puolella. Kunhan poliisin toiminta on tutkittu, saadaan raportti siitä olivatko toimet liian rajuja. Näin maallikkona on vaikea kuvitella tapaa jolla mielenosoitus olisi saatu hajotettua ilman tätä lievää voimakeinon käyttöä.
Oikeus osoittaa mieltä on keskeinen kansalaisoikeus, joka poliisin tulee turvata – ei suihkuttaa pippurisumutetta kädet ylhäällä maassa istuvien mielenosoittajien kasvoille.
Siksi minä ja monet muut kansanedustajat vaadimme selvitystä poliisin voimankäytöstä tänään. #elokapina
Myös Vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela asettuu laittomien mielenosoittajien puolelle.
Ilmastokapinointi ei medianäkyvyydestään huolimatta tuone mukanaan toivottavia tuloksia. Mielestäni tällainen anarkia ja lain rikkominen on aina väärä tapa pyrkiä vaikuttamaan asioihin. Asiat tulee aina hoitaa asiallisesti ja rakentavalla tavalla, esimerkiksi vaikuttamalla poliittisesti tai muilla toimin. Jos ympäristöystävällisyys ja ilmasto kiinnostavat, näitä voi edistää esimerkiksi omilla valinnoillaan sekä tekemällä sijoituksia ilmastoystävällisiä ratkaisuja edistäviin pörssiyhtiöihin. Näin jokainen voi konkreettisesti ja oikeasti rauhanomaisesti osallistua omalla panoksellaan ilmastoystävällisemmän ja eettisemmän maailman rakentamiseen.
Onnea Keskustapuolueen uudelle puheenjohtaja Annika Saarikolle! Hän on varmasti nyky Kepun mieleen, mutta Kepun arvopohja ei valinnan myötä näyttäisi muuttuvan alkiolaiseen suuntaan. Alkiolaisuutta ei ole näkynyt Katri Kulmunin tai Juha Sipilänkään aikana. Kepu on tehnyt selväksi sen, että konservatiivien äänet lahjoitetaan Perussuomalaisille ja Kristillisdemokraateille. Keskusta pystyisi hallituksessa tekemään parempiakin ratkaisuja, mutta jostain syystä se antaa liian helposti periksi Vihreille.
Nykyinen Keskusta taitaakin elää kuplassa, josta he eivät näe vallitsevaa tilannetta millaiselle politiikalle on oikeaa tilausta. Keskustan johtoeliitin kannattaisikin välillä lukea jotain muutakin kuin Suomenmaata. On jokseenkin omituista, että nykyiselle Kepulle ei Perussuomalaiset kelpaa hallituskumppaniksi, mutta Vihreät ja Vasemmisto kelpaavat. Tämä on erittäin vieras kuvio, koska Perussuomalaiset on maaseudulle ystävällisempi puolue kuin nuo kaksi kaupunki-sosialistista puoluetta. Voisinkin väittää, että nykyhallituksessa Keskusta onkin vain mukana siksi, että Brysselistä on luvattu hillotolppa Keskustan nuorille poliitikoille. Keskustapuolue on vaa’ankieliasemassa ja vain Keskusta pystyy tällä hetkellä päättämään onko hallitus vasemmalla vai oikealla. Keskusta on nyt valinnut vasemman puolen.
Paavo Väyrynen totesi Dosentti ohjelmassa, että alkiolaiset ovat siirtyneet kannattamaan Perussuomalaisia. Alkiolainen linja on hylätty ja tilalle on otettu liberaali politiikka.
Piensijoittajalle nykyinen meno pitkälle vietynä ei tee hyvää. Polttoaineen veronkorotukset, asuntolainan korkovähennyksen poisto ja kotitalousvähennyksen pienentäminen ovat vasta alkusoittoa tulevalle. Ihmetyttää myös se, että ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeveroprosentti alenee 35 prosentista 32 prosenttiin. Sekin ihmetyttää, miksi AY-liikettä ei saada verotuksen piiriin. En myöskään ihmettelisi, vaikka nykyinen hallitus vielä kumoaisi osakesäästötilin. Osakesäästötili pitäisi kirjata perustuslakiin ja 50 000 euron sijoituskatto pitäisi nostaa vähintään 200 000 euroon. Tämä kuitenkaan ei tule onnistumaan, koska vasemmalla ollaan kateellisia siitä että joku osaa säästää.
Piensijoittajan näkökulmasta parhaat puolueet lienevät tällä hetkellä Perussuomalaiset tai Kokoomus. Kokoomus tosin on kärsinyt mainehaittaa, koska puolueella on ollut herkkä taipumus lahjoittaa rahaa toimimattoman kehitysapuun. Tämä kaikki raha, mitä suomalaisten selkärangasta on otettu laitetaan ulkomaille täysin vääriin instrumentteihin, sellaisiin mitkä eivät tuota Suomelle rahaa vaan ainoastaan poliitikoille hyvää mieltä ja puhtaan omantunnon. Tämä hyvän mielen raha pitäisi ennemminkin laittaa kiertoon Suomen sisällä kuin sysätä sillä ulkomaille.
Joudun työni puolesta kulkemaan ajoittain Suomen ruuhkaisinta bisnesmatkailureittiä Oulusta Helsinkiin. Olen oululaisena siinä mielessä onnellisessa asemassa, että täällä on mahdollista valita matkan taittamiseen julkisista liikennevälineistä joko lentokone tai juna. Lentoyhteyksiä on päivän aikana noin 16 kappaletta, joten lento on helppo valita sen mukaan koska on tarpeen olla paikalla. Myös VR julkaisi syksyllä tiedotteen, jonka mukaan yhteyksiä lisätään tälle välille. Se mikä tuossa tiedotteessa kiinnitti huomioni, on VR:n suunnittelujohtajan lausunto jonka mukaan juna on 5 tunnin ja 15 minuutin matka-ajallaan aidosti vaihtoehto lentokoneelle. Onko todella?
Voisiko juna olla vaihtoehto lentoliikenteelle?
Ouluun lentävät parin tunnin välein lähes peräkanaa sekä Finnair että Norwegian. Molemmilla matka-aika on noin 1h. Ennen kotimaan lentoa on syytä olla paikan päällä viimeistään 20 minuuttia ennen lennon lähtöä. Jotta olo olisi mukava, on tämä aika käytännössä hyvä pitää puolessa tunnissa. Toisessa päässä siirtyminen lentokentältä Helsingin keskustaan käy nykyään näppärästi, koska junaan voi hypätä suoraan lentokentältä. Matka-aika on noin puoli tuntia, mutta siirtymisineen tähän voi laskea 45 minuuttia. Näin ollen lentomatkan kokonaiskestoksi Oulusta Helsingin keskustaan voidaan laskea 2h ja 5 minuuttia. Luonnollisesti tähän tulisi ottaa huomioon myös matka-aika lentokentälle, mutta se ei useimmissa tapauksissa poikkea ajallisesti matkasta Oulun rautatieasemalle, ellei asu aivan keskustassa.
Kuten VR:n tiedotteessa sanottiin, junalla vastaava reissu kestää 5h ja 15min optimitapauksessa ja tätä pidetään heillä aidosti vaihtoehtona lentoliikenteelle. Mielestäni tämä ei missään nimessä ole riittävä aika haastamaan lentoliikennettä tällä välillä. Jos hyppää aamulla junan kyytiin, on päivä jo lähes päätöksessään junan saapuessa Helsingin päärautatieasemalle. Junan etuihin kuuluu, että matkalla voi tehdä töitä sekä ruokailla. Näitä totisesti ehtii tehdä kyllästymiseen saakka näin pitkillä matka-ajoilla. Jotta töitä voi tehdä kunnolla, tarvitsee paikan extra-luokasta sillä pöytiä on economy-luokassa tarjolla vain harvoille. Lisäksi kanssamatkustajien pitämä meteli voi vaikeuttaa tehokasta työntekoa. Jos saman välin menee lentokoneella, työntekoa ei ehdi edes miettiä koska lento on niin nopea pyrähdys. Finnairin tarjoama mustikkamehu riittää pitämään nälän poissa.
Ainoa kuviteltavissa oleva kilpailun mahdollisuus junaliikenteelle tällä välillä on yöjuna. Yöjunalla matkustaessa voisi ainakin teoriassa herätä aamulla virkeänä suoraan kohteesta. On kuitenkin tunnustettava että minulla ei ole omakohtaista kokemusta yöjunasta ja sen matkustusmukavuudesta muutoin kuin armeijan ajalta härkävaunuista. Ainakin niissä sain nukuttua makeasti, joten mikseipä näissä modernimmissakin vaunuissa. Valitettavasti yöjunan idea karisee VR:n perisyntiin eli kalliiseen hinnoitteluun. Yhdensuuntaisen yöjunamatkan hinnalla (79€) saa menopaluulennot tälle välille.
Tuttu näky junalippuja etsiessä.
Sitten voidaan siirtyä politikointiin. Suomen hallituksen ykkösasioita on päästöjen vähentäminen. Nyt hyökätään erityisesti henkilöautoilijoiden kimppuun, vaikka autot ovat vain pieni päästöjen aiheuttaja kokonaisuudessa. Sen sijaan liikenteen kokonaispäästöistä henkilöautoilu näyttelee noin 54% osuutta ollen 5,9 miljoonaa tonnia. Finavian mukaan liikenteen CO2-päästöt olivat 12 miljoonaa tonnia, josta kotimaan lentoliikenteen CO2-päästöt ovat 0,2 miljoonaa tonnia. Kotimaan lentoliikenne siis näyttelee liikennepäästöistä 1,6% osuutta. Oulu – Helsinki on Suomen ylivoimaisesti suosituin lentoyhteys, matkustajia välillä on vuosittain noin miljoona.
Tässä valossa hallitus keskittyy oikeisiin asioihin halutessaan laskea liikenteen päästöjä, keino on vain mielestäni väärä. Oma tuntumani on, että tämä korotus tulee ainoastaan leikkaamaan kansalaisten ostovoimaa ja osuu pahiten köyhimpiin sekä keskituloisiin. Heillä ei ole taloudellista vapautta valita kulkevatko he töihin esimerkiksi ekologisella sähköautolla säästäen samalla merkittäviä summia polttoainekustannuksissa. Ja töihin on kuitenkin pakko kulkea myös harvaan asutulla maaseudulla. Niinpä epäilen, että veronkorotusten päästövaikutukset jäävät vähäisiksi. Tämä oli kuitenkin hallitukselle helpoin tie, sillä nyt ei tarvinut tehdä päätöksiä esimerkiiksi junainfran parantamisesta.
Jos hallitus olisi kunnianhimoisempi ilmastotavoitteissaan, se keskittyisi vilkkaimmin liikennöidyn pääradan parantamiseen. Tuplaraide Oulusta Helsinkiin saakka laskisi matka aikoja niin, että juna olisi aivan aidosti haastaja Suomen vilkkaimmin liikennoidylle lentoliikennereitille. Tällä hetkellä tuplaraidetta on rakennettu pohjoisessa Kokkolasta Ylivieskaan. Seinäjoen radan perusparannuksen kerrotaan vähentäneen hiilidioksidipäästöjä 15 000–30 000 tonnilla vuodessa. Ilmastovaikutukset olisivat vielä paljon suuremmat tuplaraiteen tullessa Ouluun saakka, sillä myös lentoliikenteen päästöt tulisivat vähenemään radikaalisti. Olennaista olisi parantaa rataverkkoa niin, että matka-aika Oulusta Helsinkiin saataisiin puristettua edes 4 tuntiin tai sen alle. Jotta Oulun ja Tampereen väli voitaisiin taittaa kolmeen tuntiin, tulisi radalla päästä ajamaan yhtäjaksoisesti jopa yli 200 km tunnissa. Nykyisellä rataverkolla tämä ei ole mahdollista. Oulu-Tampere-välin nopeuttaminen maksaisi arviolta 1,1–2,2 miljardia euroa, joten hallitukselta kaivataan nyt kipeästi kunnianhimoisia ilmastotoimia™.
Valtion ja kuntien tehtävä on huolehtia kansalaisten perusoikeuksista. Näihin perusoikeuksiin kuuluvat esimerkiksi tasavertainen oikeus koulutukseen sekä laadukas hoito myös vanhuksille. Jos perustoimintojen rahoituksen jälkeen on kertynyt ylijäämää, vasta sen voi osoittaa toissijaisiin kohteisiin.
Kuten olemme saaneet aikaisemmin tänä vuonna lukea, perustoimintoja ei ole kyetty ylläpitämään tarpeeksi laadukkaasti. Etenkin vanhusten hoitoa on laiminlyöty jo pitkään. Tänä vuonna ennen vaaleja asia nousi kohuksi asti Esperi Care-jupakan vuoksi. Nyt eletään siis maalaisjärjellä ajateltuna tilannetta, jolloin varoja tulisi priorisoida näihin perustoimintoihin ja lopettaa rahan viljeleminen toissijaisiin kohteisiin.
Lyhyen tutkimukseni perusteella uuteen hoitajamitoitukseen löytyisi varat mikäli ne vain haluttaisiin kohdentaa oikein.
Tänään näimme ulostulon hallituksen valmistelemasta hoitajamitoituslaista. Alunperin tarkoituksena oli, että lakiin säädetään kiinteä 0,7 henkilön hoitajamitoitus varmistamaan riittävä hoitohenkilökunnan määrä. Ennen vaaleja nykyiset hallituspuolueet julistivat kilvan, että tämä myös tullaan kirjaamaan lakiin mikäli he ovat hallituksessa.
Nyt näyttääkin yllättäen siltä, että tästäkin asiasta on tulossa pannukakku. Enää ei puhuta hoitajamitoituksesta, vaan henkilömitoituksesta johon lasketaan mukaan henkilökuntaa johtajista aina talonmiehiin saakka. On ilmiselvää, että kyseessä on silmänkääntötemppu jolla ei tule olemaan parantavaa vaikutusta varsinaiseen ongelmaan eli hoitotasoon. Näin kansalaisena ei voi kuin ihmetellä mitä hyötyä on valmistella lakia jolla ei todellisuudessa ole mitään vaikutusta? Miksi keskitytään tällaiseen näpertelyyn sen sijaan, että pyrittäisiin oikeasti ratkaisemaan ongelmia? Oma veikkaukseni on, että tällä näpertelyllä pyritään peittämään jälleen yhden vaalilupauksen kariutumista.
Henkilöstömitoituksen uudistamisen yhteydessä huomioidaan myös hoitoisuus. Näin varmistetaan se että minimimitoituksesta ei tule samalla maksimia.
Hoivan lisäksi huomioimme myös välillisen työn. Siivous, ruoka, pyykit ja kiinteistöhuolto ovat välttämättömiä hyvälle hoivalle.
Hieman aikaisemmin pääministeri Antti Rinne nousi uutisiin kertomalla etteivät rahat riitä 0,7 hoitajamitoituksen toteuttamiseen. Asiantuntijoiden arvion mukaan hoitajamitoitus maksaisi noin 250 miljoonaa euroa. Summa ei kuulosta järin suurelta jos sitä vertaa esimerkiksi Suomen 989 miljoonan euron kehitysapumäärärahoihin. Näitä rahasummia miettiessä tulee väkisinkin mieleen miksi varoja ei kohdisteta niihin perustoimintoihin joita oman maan kansalaiset nyt kipeästi tarvitsevat? Mitä lisäarvoa saamme sillä, että verorahoja uhrataan ulkomaille noin paljon? Esimerkiksi pelkästään Afrikkaan verorahojamme lähetetään yli 500 miljoonan euron edestä.
Voidaan perustellusti kyseenalaistaa onko esimerkiksi Afrikkaan rahan lähettäminen aikaisemmin kuvailemani tarpeellinen perustoiminto ja onko se todellakin tärkeämpää kuin omien kansalaistemme hyvinvointi? Mitä hyvää saamme itse vastineeksi tälle rahamäärälle ja mitä näkyviä vaikutuksia sillä on vuosien saatossa ollut? On mielestäni erittäin kyseenalaista, että Suomen kokoinen valtio lähettää varojaan pitkin kokonaista maanosaa. Jos Afrikan pelastaminen onkin niin tärkeää, voisimmeko silti budjetoida 250 miljoonaa kotimaisiin hoitajiin ja vasta sen jälkeen lähettää loput 739 miljoonaa euroa Afrikkaan? Paljon kysymyksiä, mutta näihin saan tuskin koskaan vastausta.
Viime aikoina on kohistu paljon Veikkauksesta ja siitä kuinka poliitikot ovat ottaneet sen erityissuojeluunsa, koska nauttivat Veikkauksen tarjoamista erilaisista etuuksista jotka taas puolestaan rahoitetaan peliongelmaisten varoilla. Nyt ei kuitenkaan takerruta tähän asiaan, vaan siihen että Veikkaus tukee esimerkiksi kulttuuria ja taidetta 246 miljoonalla eurolla vuosittain. Summa on sattumalta lähes täsmälleen sama kuin mikä vaadittaisiin hoitajamitoituksen korjaamiseen. Voisiko tässä olla jälleen priorisoinnin paikka? Kulttuuri ja taide eivät ole ihmishenkiä tai kunnollista huolenpitoa tärkeämpiä.
Että mitenkä on Antti Rinne ja hallitus, olisiko meillä sittenkin rahaa jos ne haluttaisiin kohdistaa oikein omille kansalaisillemme?
Menneellä viikolla liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin(SDP) herätti laajaa keskustelua kuuden tunnin pituisista työpäivistä sekä neljän päivän mittaisista työviikoista. Pohdiskelin hieman tämän esityksen soveltuvuutta nykyiseen työelämään.
Vastakin on pyrittävä työn tuottavuuden parantamiseen ja, että hyötyjä on tavallinen ihminen. Työajan lyhentämisestä voi ja pitää keskustella. 4 päivän työviikko tai 6 tunnin työpäivä elämiseen riittävällä palkalla on tänään ehkä utopiaa, mutta voi olla tulevaisuudessa totta.
Esitys kuulostaa näin perusduunarin mielestä varsin mukavalta. Kukapa meistä ei haluaisi enemmän vapaa-aikaa? Esityksen ongelma on siinä, että mielestäni palkan tulisi laskea samassa suhteessa tehtyjen työtuntien mukaisesti, Marinin mukaan tulotason pitäisi olla sama. Koska Suomessa työvoima on kallista, ei tällaista työtuntien hinnan korotusta voida ottaa kovin vakavasti, ellemme halua eroon niistä viimeisistäkin investoinneista joita maahamme tehdään.
Jotta palkan ei tarvitsisi laskea tehtyjen tuntien mukaisesti, tulisi tämän mallin tuoda hirmuinen tuottavuusloikka. Oletettavasti osittainen tuottavuusloikka olisikin tulossa, sillä onhan hyvin levännyt ja paremmin motivoitunut työntekijä aina väsynyttä kollegaansa tuottavampi. Hyvinvointi vapaa-ajalla lisää hyvinvointia myös töissä. Oletuksena voidaan kuitenkin lähteä siitä, että kovin järisyttävää tuottavuusloikkaa tällä mallilla ei saavutettaisi, ja tästä syystä palkan tulisi olla tehtyjen työtuntien mukainen.
Helsingissä ja yleisesti pääkaupunkiseudulla mallin toimivuutta voidaan myös kyseenalaistaa, sillä siellä asuminen on niin kallista että osa-aikaista työviikkoa tekevä putoaisi helposti asumistuen piiriin. Sen sijaan ruuhka-Suomen ulkopuolella edes tulojen putoaminen ei vaikuta niin merkittävästi työntekijöiden henkilökohtaiseen talouteen. Ehkä tämä malli lisäisi samalla maakuntien houkuttelevuutta?
Megarendi työelämässä Suomessa tukee Marinin visiota, esimerkiksi Y-sukupolvi jota minäkin edustan arvostaa huomattavasti enemmän vapaa-aikaa kuin työelämälle annettuja uhrauksia. Ja tämän kehityksen on vaikea nähdä muuttuvan tulevaisuudessa.
Tulevaisuudessa konttorit saattavat olla perjantaisin autioita.
Itseasiassa minun on henkilökohtaisesti vaikea ymmärtää edellisten sukupolvien edustajia jotka eläköidyttyään tuskailevat kuinka kotona ei ole mitään tekemistä ja seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Minulla taas tunnit loppuvat vuorokaudesta aina kesken ja tekemistä riittäisi enemmän kuin ikinä ehdin tehdä. Kysymyksessä lienee ero yleisessä elämään orientoitumisessa. Ennen työ oli kaikki kaikessa, nykyään taas vapaus on kultaakin kalliimpaa.
Marinin esittämä malli sopisi mielestäni erinomaisesti esimerkiksi tuotantolaitoksiin jotka käyvät vuorokauden ympäri seitsemänä päivänä viikossa. Jos systeemiä on nyt pyöritetty kolmella vuorolla, voitaisiin työpäivien pituutta pudottaa kuuteen tuntiin ottamalla töihin yksi ylimääräinen vuoro. Tämä toki pienentäisi työntekijöiden palkkapussia, mutta toisi enemmän vapaa-aikaa sekä todennäköisesti parantaisi työntekijöiden terveyttä. Vuorotyöhän on pidemmän päälle tehtynä usein riski esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksien syntyyn sekä unettomuuteen. Erotus entiseen palkkaan kapenisi verotuksen vuoksi, jokaisesta tehdystä työtunnista käteen jäävä osuus olisi suurempi. Valtion verokertymään tällä olisi sen sijaan suuri vaikutus sillä työntekijöitä tarvittaisiin enemmän ja työttömyysaste luonnollisesti pienenisi. Valtio jäisi tällaisessa järjestelmässä todennäköisesti tuntuvasti voiton puolelle sillä se muuttuisi työttömyystukien maksajasta verotulojen saajaksi.
Oma kompetenssini ei riitä arvioimaan sitä, miten tämä vaikuttaisi työnantajan kustannuksiin. Nousisivatko esimerkiksi tapaturmavakuutusmaksut niin suuriksi, että se tekisi tämän mallin käyttöönoton mahdottomaksi?
Joustavassa työelämässä työaika on vanhahtava mittari. Mielummin tulisi pyrkiä mittaamaan työn tuloksia sen mukaan mitä on saatu aikaan. Jos asetetut tavoitteet saavutetaan, ei pitäisi olla väliä menikö siihen aikaa 6 vai 10 tuntia. Myöskään vakioitu työaika ei kuulosta enää nykyaikaiselta muualla kuin virastoissa. Esimerkiksi jo nyt luulisi olevan helppo toteuttaa malli, jossa työntekijä tekisi neljänä päivänä viikossa 10 tunnin työpäivät ja pitäisi sen jälkeen pidemmän viikonlopun.
Mitä mieltä olet aiheesta, tekisitkö lyhyempää työpäivää vaikka palkka laskisi tehtyjen tuntien mukaiseksi?
Poliisikoulutusta on pidetty jo pitkään epätasa-arvoisena johtuen siitä, että eri sukupuolille on pääsykokeissa määritelty eri rajat. Totuttuun tapaan miehiltä vaaditaan poliisiksi pääsyyn kovempia suorituksia kunto-osiossa kuin naisilta. Kyseessä on siis suora sukupuolinen syrjintä. Tätä on vaikea perustella esimerkiksi työnkuvien erilaisuudella, niin miehet kuin naisetkin tekevät poliisissa aivan samanlaista työtä, joten luonnollisesti vaatimustenkin tulisi olla samanlaiset.
Poliisit toimivat kansalaisten turvana.
Monesti tälle seikalle näkee perusteluksi sen, että naiset eivät joudu yhtä usein kamppailutilanteisiin jolloin vahvemmasta fysiikasta olisi hyötyä, sillä he osaavat paremmin hoitaa asiat puhumalla. Mielestäni tämä on miehiä halventava kommentti, aivan kuin mies ei yhtä hyvin osaisi sekä puhua että vääntää rikollista maahan. Erityisen vaarallisen tästä sukupuolisesta syrjinnästä juuri poliisien kohdalla tekee se, että ihmisten henki voi oikeasti vaarantua mikäli turvaksi saapuukin heiveröisemmällä fysiikalla varustettu konstaapeli.
Tilanne on ollut tämä jo vuosia ja siihen on totuttu. Nyt soppaa ollaan kuitenkin nähdäkseni hämmentämässä lisää. Luettuani Maria Ohisalon(Vihreät) kommentteja pelikoneista sekä valtion budjetista huomasin, että sisäministeri kertoi haluavansa poliiseiksi enemmän erilaisista etnisistä taustoista tulevia ihmisiä. Heti tuoreeltaan kuulostaa siltä, että jälleen kerran ollaan keksimässä uusi ohituskaista poliisiksi ohi syrjittyjen suomalaismiesten.
On vaikea kuvitella, miten ei-syrjivin keinoin voitaisiin laatia poliisikoulutuksen hakuprosessit niin, että tämä Ohisalon tavoite voitaisiin saavuttaa. Esimerkiksi kielivaatimuksesta ei voida luistaa, sillä tämä vaikeuttaisi asioiden hoitamista enemmistön eli suomalaisten kanssa. Luonnollisesti poliisin työssä vaaditaan lisäksi hyvää suomen kielen kirjallista osaamista, sillä erilaista raportointia on valtavasti.
Voidaan myös pohtia, onko tästä Ohisalon tavoitteesta mitään aitoa hyötyä. On vaikea kuvitella mitä sellaisia kykyjä muista etnisistä taustoista tulevilla poliisioppilailla voisi olla mitä suomalaiset eivät hallitse. Jos kyseessä on ainoastaan halu diversiteetin lisäämiseen, on riski että se tullaan tekemään turvallisuuden kustannuksella.
Yritin kysyä asiaa heti tuoreeltaan Ohisalolta Twitterissä saamatta kuitenkaan vastausta. Toivottavasti joku toimittajista huomaa kysyä tarkennuksia tämän lausunnon yksityiskohdista.
Suomi tarvitsee uutta vientiä ja tulevaisuuden paras tapa voisi olla clean tech eli puhdas teknologia johon lukeutuu myös ydinvoima. Ympäristöystävällisen energian ja teknologian kysyntä on nousussa, mutta tarvitaan vielä lisää lakkoilevia koululaisia, muutaman lämmin kesäpäivä ja mausteeksi sosiaalisessa mediassa lietsottua hysteriaa jotta voitaisiin saada optiot nousuun.
Suomen pitäisi unohtaa liian kunnianhimoiset, omaa tuotantoaan jarruttavat ilmastotavoitteet ja keskittyä järkevään, täysin markkinaehtoiseen puhtaan teknologian kehitykseen ja energian vientiin. Koska ydinvoima on tällä hetkellä puhtain järkevä energiantuotantomuoto, Suomen tulisi kaikin voimin rakentaa lisää ydinvoimaloita. Tällä tavalla Suomi voisi olla puhtaan energian tuottaja ja viejä koko Euroopassa.
Sähkön vienti tulevaisuudessa olisi hyvä bisnes Suomelle, me kun emme ole hätäillen ajaneet ydinvoimaloita alas kuten Saksassa tehtiin. Nyt täytyy kuitenkin olla tarkkana ettemme jäljittele Saksan virhettä uhraamalla teollisuustuotantoamme ilmaston alttarilla.
Pyhäjoen ydinvoimalahankkeessakin on valitettavasti ollut ongelmia jotka pitäisi ratkaista nopeasti. Toivottavasti Olkiluodon kolmannen yksikön rakentamisesta on opittu edes jotain kantapään kautta. Projektien aikataulujen sekä budjettien ei aina tarvitsisi venyä äärimmilleen. Yksi uusi ydinvoimala ei tietenkään vielä riitä, vaan niitä tarvitaan tulevaisuudessa lisää.
Ilmasto on globaali, mutta lait ovat pitkälti valtiollisia. Suomi on runsaiden metsiensä sekä pienen populaatiomme ansiosta ehkä lähimpänä hiilineutraaliutta. Suomi kuitenkin verottaa kansalaisten elämistä jo tarpeeksi, eikä mielästäni ole enää tarpeen alkaa verottamaan lisää sen takia, että jossain muualla roskataan meret muovilla, sähköt tuotetaan kivihiilellä ja syödään lihaa. Myöskään muovin käytön rajoittaminen ei ole tarpeen Suomessa, koska meillä ihmiset osaavat laittaa roskat roskiin ja jopa lajitella jätteensä.
Tietenkin on satunnaisia tapahtumia joissa ihmiset humalassa roskaavat, mutta onneksi nämäkin tapahtumat ovat yleensä hyvin alueellisesti rajattuja ja siivous tapahtuu tehokkaasti. Suomessa ei ole tapana kaataa jätteitä mereen tai jokeen vaan ne poltetaan tai jalostetaan energiaksi.
Yhdysvaltain huippuyliopistoissa on tälläkin hetkellä meneillään useita tutkimuksia puhtaasta ja ympäristöystävällisestä energiateknologiasta. Vaikka Trump kuinka haistattelisi Pariisin ilmastosopimukselle, niin se ei vaikuta tiedeyhteisöjen tutkimuksiin. Pelkään, että jos Suomi ei ota ympäristöteknologiaa tarpeeksi nopeasti haltuunsa, me menetämme pelin ennen kuin se edes pääsee kunnolla alkamaan. Suomen pitää panostaa puhtaaseen teknologiaan ja energian vientiin niin kuin se aikanaan panosti Nokiaan.
”Kunnianhimoisessa” ilmastotavoitteessa puhdas luonto pitäisi olla tärkeä, mutta kuitenkin tuulivoimala on suurin yksittäinen roska luonnon keskellä. On irvokasta ajatella, kuinka maaseudun arvokkaita maisemia järjestelmällisesti pilataan tuulivoimaloilla. Esimerkiksi Pohjanmaa on pitkälti tuulivoimaloiden valtaamaa aluetta. Menet sitten Lapualle, Kurikkaan tai vaikka Kauhajoelle, näet horisontissa tuulivoimaloita. Jos ajat Kemistä Vaasaan, näet tuulivoimaloita kaikkialla. Uusia tuulivoimapuistoja on noussut kuin sieniä sateella.
Tuulivoimaloita Kurikassa.
Tämä yhtälö on helppo ymmärtää siinä mielessä, että köyhät kriisikunnat sekä yksityiset maanomistajat saavat tuulivoimaloiden perustajilta korvauksia ja tarttuvat näin ilomielin tarjoukseen ”ilmaisesta rahasta.” Haittana on maisemien turmeltuminen, lisäksi voimaloiden infraäänen vaikutuksista ihmisiin ja eläimiin on tutkittu melko vähän. Voitot tuulivoimaloista siirtyvät kuitenkin pääosin ulkomaisiin yhtiöihin ja haitat jäävät kotimaahamme. Hyvä tarkoitus tuottaa puhdasta energiaa sisältää tuulivoiman osalta valitettavasti synkän reunuksen.
Minulla on tapana käydä sekä hammaslääkärissä että muutenkin lääkäripalvelujen ääressä yksityisellä sektorilla. Yleensä homma menee niin, että surffaan yksityisen lääkäriaseman nettisivuille ja valkkaan sieltä sopivan ajan itselleni, joka on yleensä jopa samana tai vähintään seuraavana päivänä tarjolla. Homma on näin toiminut hyvin, ja lääkärille pääsy on ollut erittäin vaivatonta. Tarkastelin kesän kunniaksi miten tämä prosessi toimisi näin suosituimman lomakuukauden aikana. Yleislääkärille pääsy näyttäisi yhä onnistuvan helposti. Sen sijaan erikoistuneiden lääkäreiden vastaanotot ovat hyvin pitkälti kiinni heinäkuun parhaan lomasesongin ajan. Päästäkseen jälleen ”normaaliin tapaan” eli helposti ja odottamatta yksityiselle lääkäriasemalle suoraan asiantuntijan luokse täällä Oulussa, on sairastumisen syytä tapahtua vasta elokuussa.
Lääkäreiden työviikot terveyskeskuksissa ovat kiireisiä. Tästä syystä heitä on vaikea houkutella töihin suurellakaan palkalla.
Tämä sai minut miettimään, että lääkärit ovat tässäkin suhteessa hienossa asemassa. He voivat ainakin yksityisellä puolella pitää lomansa koska tahtovat ja muutenkin sanella työehtojaan, sillä heistä on joka tapauksessa niin suurta pulaa. Tämä taas johtuu siitä, että lääkäreiden koulutusmäärät ovat olleet Suomessa liian pieniä. Näin ollen yksi ammattikunta on erkaantunut kaikista muista ammateista siinä, että alalla ei ole työttömyyttä juuri laisinkaan ja palkkataso saadaan pidettyä keinotekoisesti korkealla. Lääkäriliitto on lobannut lääkäreiden koulutusmäärien nostamista vastaan jo vuosia, perustellen asiaa muun muassa koulutustason heikkenemisellä ja sillä, että ulkomailla valmistuu yhä enemmän lääkäreitä jotka tulevat Suomeen töihin.
Ensimmäinen ongelma olisi helppo taklata sillä, että panostettaisiin koulutukseen lisäresursseja. Näin suurempi määrä lääkäriopiskelijoita saisi silti yhtä laadukkaan opetuksen. Tämä toinen mainittu ongelma taas johtuu siitä, että opiskelijamäärät ovat olleet liian pieniä. Kun opiskelijamäärää kasvatetaan, vähenee todennäköisesti kontrolloimaton ulkomailla lääkäriksi opiskelu kun useampi lääkäriksi haluava pääsee opintojen pariin täällä kotimaassa.
Lääkäriliiton yksi argumentti lääkäreiden koulutusmäärien nostoa vastaan oli, että se lisäisi lääkäreiden työttömyyttä. Tämä kuulostaa sinänsä hauskalta argumentilta, koska kaikilla muillakin aloilla koulutusmäärät ovat sen verran suuria, että osa työvoimasta joutuu työttömäksi tai työskentelemään koulutusta vastaamattomissa töissä. Kokonaisresurssien kannalta tämä ei tietenkään ole järkevää, mutta eivätköhän lääkäritkin löytäisi sotealalta jotain mielekästä tekemistä mikäli kävisikin niin että lääkäritarjonta olisi suurempaa kuin avoimien työpaikkojen määrä. Ylikoulutuksesta tulee tietysti turhia kustannuksia, mutta vastapainona olisi palkkojen kohtuullistuminen josta puolestaan kertyy säästöjä. Kuulostaa järkevämmältä, että lääkärit tavoittelevat työpaikkoja eikä niin että työpaikat etsivät halukkaita lääkäreitä vuosikausia. Koska kyseessä on samalla ihmisten terveys, on järkevämpää että osaajista on ylitarjontaa kuin että heitä olisi liian vähän. Olemme aikaisemminkin kirjoittaneet että koulutusta olisi syytä kohdistaa sinne missä kysyntää on, lääkäreille on todistetusti kova kysyntä.
Olisi koko Suomen etu, että lääkärit eivät enää olisi muista työläisistä erillinen saareke, vaan he olisivat enemmänkin vain yksi ammattikunta muiden joukossa. Tällä tarkoitan sitä, että tälläkin hetkellä joihinkin kuntiin on vaikea saada houkuteltua lääkäreitä terveyskeskuksiin. Ongelma on siinä, että kuntien on tultava toimeen jatkuvasti pienemmillä sosiaali- ja terveyssektorin varoilla mutta tästä huolimatta saatava taattua hyvä hoitotaso. Lääkäreiden palkat ovat kuitenkin myös kuntasektorilla sen verran korkeita, ettei kunnilla ole varaa palkata riittävää määrää osaajia. Törmäsin jokin aika sitten uutiseen, jonka mukaan nuoret lääkärit eivät halua terveyskeskuksiin töihin siitä syystä, että ylisuuri työmäärä ja kiire näyttelevät liian suurta osaa työn suorittamisessa. Tämäkin puoltaisi sitä näkemystä, että koulutusmääriä olisi nostettava jotta lääkäreiden palkat kohtuullistuisivat ja samaan hintaan voisi palkata esimerkiksi kaksi lääkäriä entisen yhden sijasta. Näin ollen sekä vastuu että kiirekin puolittuisivat ja asiakkaat saisivat parempaa hoitoa. Asiakkaille tämä näkyisi luonnollisesti potilasjonojen kutistumisena.
Onko lääkärin työ sitten jotenkin erikoista verrattuna esimerkiksi vaikkapa insinöörin työhön? Lääkärillä on suuri vastuu ihmisten terveydestä, mutta työ esimerkiksi terveyskeskuksen vastaanotossa yleislääkärinä tai esimerkiksi työterveyslääkärinä on pitkälti liukuhihnatyötä jossa työ opettaa tekijäänsä. Nuoret lääkärit oppivat kokemuksen kautta tunnistamaan erilaiset oireet ja rakentamaan näiden kautta pitävämpiä diagnooseja. Mikäli hän ei ole asiasta varma, voidaan potilas ohjata erikoislääkärin pakeille. Ajan myötä lääkäri oppii tunnistamaan yhä enemmän tuttuja oireita sekä osaa laatia näiden perusteella pitävämpiä diagnooseja sekä ohjata asiakkaan suoraan parhaaseen mahdolliseen hoitoon. Työnkuva ei siis juuri poikkea vaikkapa suunnitteluinsinöörin tehtävästä joka uransa myötä oppii virheistään ja kykenee ottamaan huomioon asioita jotka on ehkä jossain vaiheessa oppinut kantapään kautta.
Erikoislääkärin vastuu on sen sijaan paljon suurempi, sillä häneltä odotetaan oman erikoisalansa pitävää ammattitaitoa. Hän voi olla viimeinen lenkki joka määrää asiakkaan juuri siihen oikeaan hoitoon jota hän tarvitsee. Normaalissa työelämässä hän olisi johtaja tai senior-suunnittelija joka viime kädessä vastaa suunnitelmien toteutuskelpoisuudesta.
Jos verrataan lääkäreiden koulutusta ja työelämää esimerkiksi hoitajiin, ero on valtava. Hoitajia koulutetaan paljon, mutta siitä huolimatta työelämä on raskasta ja heiltä vaaditaan venymistä pienehköllä palkalla. Puhutaan hoitajapulasta, mutta silti vakituisia virkoja ei ole paljon vaan työntekijöitä pompotetaan määräaikaisuuksista toiseen. Hoitajat työskentelevät jatkuvasti jaksamisensa äärirajoilla johtuen liian pienestä hoitajamitoituksesta. Hoitajien vastuuta on entisestään lisätty antamalla heille rajoitettu lääkkeidenmääräämisoikeus. Tämän vaikutusta palkkatasoon en osaa arvioida. Työelämän kiireellisyys aiheuttaa kuitenkin suurta vaihtuvuutta alalla.
Lääkäreistä taas on tehty sihteerejä, sillä vastaanotolla käydessä suurin osa ajasta menee siihen että lääkäri napsuttelee kaksisormijärjestelmällä diagnoosia tietokoneelle. Näin asiakkaan näkökulmasta tämä vaikuttaa resurssien haaskaukselta. Mikäli kirjaaminen hoidettaisiin entiseen tapaan sanelemalla ja erillisen kirjurin kautta, kykenisi lääkäri ottamaan potilaita vastaan nopeammalla tahdilla. Nämä esimerkit osoittavat, että terveysalalla on kehittämisen tarvetta myös itse työnkuvassa sekä hoitajilla että lääkäreillä. Tällä hetkellä kumpikaan ammattiryhmä ei toimi optimaalisella tasolla. Toinen palaa loppuun muutamassa vuodessa ja toisen työpanos kohdistuu enemmän varsinaisiin ammattityöhön kuulumattomiin asioihin.
Yhtä kaikki, oma mielipiteeni on että lääkäreiden koulutusmääriä tulee lisätä tuntuvasti, jotta ammattiryhmä tulisi ikäänkuin samalle viivalle muiden kanssa. Ei ole perusteltua, että yksi ammattiryhmä nauttii tällaisesta monopoliasemasta tasa-arvoisuuden Suomessa.
