Politiikka on rikki

Käänsimme uuden lehden Tuulipuvun historiassa ja otimme mukaan myös talouteen voimakkaasti liittyvän kategorian, politiikan. Lähestulkoon kaikki poliittiset päätökset vaikuttavat maamme taloudelliseen tilaan ja sitä kautta talouden makroympäristöön. Näin ollen koen, että politiikka kuuluu vahvasti blogin aihealueeseen ja vaatii huomiotamme. Tarkoituksena ei ole alkaa jonkin puolueen propagndatorveksi, vaan olen poliittisesti sitoutumaton ja pohdin asioita aivan omien havaintojeni pohjalta.

Ensimmäisenä ajattelin kirjoittaa kotimaamme poliittisen ympäristön surullisesta tilasta. Hjallis Harkimo totesi tovi sitten Liike Nyt!:iä perustaessaan otsikon mukaisesti politiikan olevan rikki. Mielestäni hän ei voisi olla oikeammassa. Poliitikkojen fokus on kadoksissa. Näyttää siltä, että poliittiset päättäjämme keskittyvät enemmän toistensa mollaamiseen kuin ratkaisujen etsimiseen. Liian paljon käytetään aikaa sen pohtimiseen, mitä kukakin teki tai jätti tekemättä esimerkiksi edellisen hallituksen aikana. Tai ymmärretään tahallaan väärin toisten linjauksia. Kaikki tämä hukkaan heitetty aika voitaisiin käyttää ratkaisujen miettimiseen arvostelematta henkilöitä niiden takana. Eduskunnan kyselytunnit ovat hyvä esimerkki tästä toisten sättimisestä. Toki voi olla, että kyselutuntien on tarkoituskin olla vain poliittista teatteria.

 

Paavo Arhinmäki kaipaa eduskuntaan lisää teatteria.

 

Ehkä kaikkein karkein esimerkki henkilöön menevästä turhasta poliittisesta sättimisestä nähtiin vastikään kun Vihreiden Emma Kari keksi sanoja pääministeri Juha Sipilän suuhun ja toitotti näitä tosina yleisölleen. Tällainen suoranainen valehtelu menee jo aivan uusiin sfääreihin ja lisää varmasti epäluottamusta äänestäjissä ja tekee hallaa koko puolueelle.

 

Heti perään totean että minulla ei ole mitään Vihreitä eikä Emma Karia vastaan, mutta tällainen toimintatapa ei yksinkertaisesti ole oikein ja ansaitsee tulla nähdyksi ja kommentoiduksi.

Nyttemmin trendiksi on tullut pöyristyminen tai järkyttyminen mitä erilaisemmista asioista. Viimeisin esimerkki on lähestulkoon jokaisen oppositiopuolueen järkytys uudesta irtisanomislaista. Siitäkin huolimatta että juuri näissä samaisissa puolueissa suunniteltiin samanlaisia irtisanomisten helpottamisia vielä tovi sitten, tosin hieman erilaisilla vivahteilla. Asiaa on kuitenkin käsitelty puolueiden omissa pöydissä, mutta se näyttää silti tulevan järkytyksenä juuri nyt kun hallitus ajaa asiaa läpi ja vaalitkin jo kolkuttelevat ovelle.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto oli keväällä valmis keventämään mikroyritysten irtisanomissuojaa.

 

Mitä tällainen poukkoilu ja poliittinen teatteri sitten aiheuttaa? Varmasti ensinnäkin poliittisen päätöksenteon luottamuksen heikentymistä kansan silmissä ja tätä kautta tunteen demokratian rapautumisesta. Tämän lisäksi aiheutuu ylimääräistä resurssien haaskausta ja lisäkuluja. Otetaan esimerkiksi uusi kaavailtu osakesäästötili. Nykyhallitus ajaa tiliä läpi, kuitenkin niin että se käynnistyy vasta määräajan päästä. Tällä välin on uudet vaalit ja hallituksen koostumus voi vaihtua. Ehkä uusi hallitus vesittää koko idean koska se ei sovi heidän ideologiaansa tai säätää siitä tarkoitukseensa sopimattoman. Ja näin haaskattiin taas aikaa sekä eduskunnassa että valtion virkamieskoneistossa.

Miten päätöksentekoprosessia voisi parantaa? Nykyiselläkin mallilla ollaan päätöksiä saatu aikaiseksi, mutta niiden tekeminen ottaa aikansa ja se on meidän kaikkien tappio. Toimintamalleja tulisi muokata ratkaisukeskeisemmiksi. Puolueiden tulisi yhdessä kantaa vastuuta isoissa päätöksissä. Näin aikaa ei tulisi enää tuhlattua muiden virheiden osoittamiseen vaan keskityttäisiin ratkaisujen etsimiseen. Poliittiset laidat tuntuvat olevan kaukana toisistaan, mutta ehkä jokin toimiva kompromissi voitaisiin päätöksiin siitä huolimatta löytää.

Kansanedustajien tulisi vaalien ja teatterin sijaan keskittyä siihen, että tehdään kansaa palvelevia ratkaisuja. Loppujen lopuksi hehän ovat meillä töissä, ja kansalla on oikeus vaatia parempaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top