Ohituskaistalta poliisiksi?

Poliisikoulutusta on pidetty jo pitkään epätasa-arvoisena johtuen siitä, että eri sukupuolille on pääsykokeissa määritelty eri rajat. Totuttuun tapaan miehiltä vaaditaan poliisiksi pääsyyn kovempia suorituksia kunto-osiossa kuin naisilta. Kyseessä on siis suora sukupuolinen syrjintä. Tätä on vaikea perustella esimerkiksi työnkuvien erilaisuudella, niin miehet kuin naisetkin tekevät poliisissa aivan samanlaista työtä, joten luonnollisesti vaatimustenkin tulisi olla samanlaiset.

Poliisit toimivat kansalaisten turvana.

Monesti tälle seikalle näkee perusteluksi sen, että naiset eivät joudu yhtä usein kamppailutilanteisiin jolloin vahvemmasta fysiikasta olisi hyötyä, sillä he osaavat paremmin hoitaa asiat puhumalla. Mielestäni tämä on miehiä halventava kommentti, aivan kuin mies ei yhtä hyvin osaisi sekä puhua että vääntää rikollista maahan. Erityisen vaarallisen tästä sukupuolisesta syrjinnästä juuri poliisien kohdalla tekee se, että ihmisten henki voi oikeasti vaarantua mikäli turvaksi saapuukin heiveröisemmällä fysiikalla varustettu konstaapeli. 

Tilanne on ollut tämä jo vuosia ja siihen on totuttu. Nyt soppaa ollaan kuitenkin nähdäkseni hämmentämässä lisää. Luettuani Maria Ohisalon(Vihreät) kommentteja pelikoneista sekä valtion budjetista huomasin, että sisäministeri kertoi haluavansa poliiseiksi enemmän erilaisista etnisistä taustoista tulevia ihmisiä. Heti tuoreeltaan kuulostaa siltä, että jälleen kerran ollaan keksimässä uusi ohituskaista poliisiksi ohi syrjittyjen suomalaismiesten.

On vaikea kuvitella, miten ei-syrjivin keinoin voitaisiin laatia poliisikoulutuksen hakuprosessit niin, että tämä Ohisalon tavoite voitaisiin saavuttaa. Esimerkiksi kielivaatimuksesta ei voida luistaa, sillä tämä vaikeuttaisi asioiden hoitamista enemmistön eli suomalaisten kanssa. Luonnollisesti poliisin työssä vaaditaan lisäksi hyvää suomen kielen kirjallista osaamista, sillä erilaista raportointia on valtavasti.

Voidaan myös pohtia, onko tästä Ohisalon tavoitteesta mitään aitoa hyötyä. On vaikea kuvitella mitä sellaisia kykyjä muista etnisistä taustoista tulevilla poliisioppilailla voisi olla mitä suomalaiset eivät hallitse. Jos kyseessä on ainoastaan halu diversiteetin lisäämiseen, on riski että se tullaan tekemään turvallisuuden kustannuksella.

Yritin kysyä asiaa heti tuoreeltaan Ohisalolta Twitterissä saamatta kuitenkaan vastausta. Toivottavasti joku toimittajista huomaa kysyä tarkennuksia tämän lausunnon yksityiskohdista.

2 ajatusta aiheesta “Ohituskaistalta poliisiksi?”

  1. Haaveileva siili

    Kiinnostuksesta lisätä eri etnisistä taustoista olevia poliiseja on ollut keskustelua kyllä aikaisemminkin. Minusta on aika ilmeistä nähdä hyötynäkökulmat tuossa esimerkiksi kielten osaaminen ja erilaisen kulttuuritaustan ymmärtäminen. Tulee mieleen, että olisitko kommentoinut tuota uutista samoin, jos sen esittäjä olisi ollut kokoomuksen mieskansanedustaja? Ei ehkä ole tasa-arvoista, että joissakin ammattiryhmissä, kuten poliisiksi hakeutuessa otetaan huomioon, ettei nainen ole fysiikaltaan samanlainen kuin mies. Mutta itse henkilökohtaisesti en kyllä näe sitä turvallisuusriskinä. Se mikä oikeasti luo ja edistää tasa-arvoa on minusta se, että kaikilla työpaikoilla olisi mahdollisuuksien mukaan kummankin sukupuolen edustajia.

    1. Hyötyjä voi varmasti olla, enkä ole sitä vastaan että etnistä väestöä tulisi poliisiksi. Kuten kirjoitin, tärkeää on että sitä ei tehdä turvallisuuden kustannuksella sallimalla ”ohituskaista” vaan enemmänkin esimerkiksi kannustamalla etnistä väestöä poliiseiksi. Huoli tämän kirjoituksen pohjalla kumpuaa siitä ettei Ohisalo ole tarkentanut näitä keinoja tavoitteen saavuttamiseksi. Esimerkiksi Helsingin kaupungilla on ohjeistus jonka mukaan tasapäisistä hakijoista valitaan töihin aina maahanmuuttaja.

      Miesten ja naisten lukumäärä on nykyisellään poliiseina varmasti tasaisempaa, mutta tasa-arvon vuoksi myös kriteerit tulisi olla samat. Miesten vaatimustason voisi siis hyvin laskea vastaavaksi kuin naisilla. Nykyisellään henkilöä rankaistaan siitä että on syntynyt mieheksi.

      Se on kuitenkin sanottava etteivät nuo kuntokokeiden rajat kovinkaan vaikeita ole läpäistä jos on hiemankaan käynyt lenkillä ja tietää mitä penkkipunnerrus on. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top