Bisnesmatkailua Oulusta Helsinkiin sekä päästöjen vähentäminen

Joudun työni puolesta kulkemaan ajoittain Suomen ruuhkaisinta bisnesmatkailureittiä Oulusta Helsinkiin. Olen oululaisena siinä mielessä onnellisessa asemassa, että täällä on mahdollista valita matkan taittamiseen julkisista liikennevälineistä joko lentokone tai juna. Lentoyhteyksiä on päivän aikana noin 16 kappaletta, joten lento on helppo valita sen mukaan koska on tarpeen olla paikalla. Myös VR julkaisi syksyllä tiedotteen, jonka mukaan yhteyksiä lisätään tälle välille. Se mikä tuossa tiedotteessa kiinnitti huomioni, on VR:n suunnittelujohtajan lausunto jonka mukaan juna on 5 tunnin ja 15 minuutin matka-ajallaan aidosti vaihtoehto lentokoneelle. Onko todella?

Voisiko juna olla vaihtoehto lentoliikenteelle?

Ouluun lentävät parin tunnin välein lähes peräkanaa sekä Finnair että Norwegian. Molemmilla matka-aika on noin 1h. Ennen kotimaan lentoa on syytä olla paikan päällä viimeistään 20 minuuttia ennen lennon lähtöä. Jotta olo olisi mukava, on tämä aika käytännössä hyvä pitää puolessa tunnissa. Toisessa päässä siirtyminen lentokentältä Helsingin keskustaan käy nykyään näppärästi, koska junaan voi hypätä suoraan lentokentältä. Matka-aika on noin puoli tuntia, mutta siirtymisineen tähän voi laskea 45 minuuttia. Näin ollen lentomatkan kokonaiskestoksi Oulusta Helsingin keskustaan voidaan laskea 2h ja 5 minuuttia. Luonnollisesti tähän tulisi ottaa huomioon myös matka-aika lentokentälle, mutta se ei useimmissa tapauksissa poikkea ajallisesti matkasta Oulun rautatieasemalle, ellei asu aivan keskustassa.

Kuten VR:n tiedotteessa sanottiin, junalla vastaava reissu kestää 5h ja 15min optimitapauksessa ja tätä pidetään heillä aidosti vaihtoehtona lentoliikenteelle. Mielestäni tämä ei missään nimessä ole riittävä aika haastamaan lentoliikennettä tällä välillä. Jos hyppää aamulla junan kyytiin, on päivä jo lähes päätöksessään junan saapuessa Helsingin päärautatieasemalle. Junan etuihin kuuluu, että matkalla voi tehdä töitä sekä ruokailla. Näitä totisesti ehtii tehdä kyllästymiseen saakka näin pitkillä matka-ajoilla. Jotta töitä voi tehdä kunnolla, tarvitsee paikan extra-luokasta sillä pöytiä on economy-luokassa tarjolla vain harvoille. Lisäksi kanssamatkustajien pitämä meteli voi vaikeuttaa tehokasta työntekoa. Jos saman välin menee lentokoneella, työntekoa ei ehdi edes miettiä koska lento on niin nopea pyrähdys. Finnairin tarjoama mustikkamehu riittää pitämään nälän poissa.

Ainoa kuviteltavissa oleva kilpailun mahdollisuus junaliikenteelle tällä välillä on yöjuna. Yöjunalla matkustaessa voisi ainakin teoriassa herätä aamulla virkeänä suoraan kohteesta. On kuitenkin tunnustettava että minulla ei ole omakohtaista kokemusta yöjunasta ja sen matkustusmukavuudesta muutoin kuin armeijan ajalta härkävaunuista. Ainakin niissä sain nukuttua makeasti, joten mikseipä näissä modernimmissakin vaunuissa. Valitettavasti yöjunan idea karisee VR:n perisyntiin eli kalliiseen hinnoitteluun. Yhdensuuntaisen yöjunamatkan hinnalla (79€) saa menopaluulennot tälle välille.

Tuttu näky junalippuja etsiessä.

Sitten voidaan siirtyä politikointiin. Suomen hallituksen ykkösasioita on päästöjen vähentäminen. Nyt hyökätään erityisesti henkilöautoilijoiden kimppuun, vaikka autot ovat vain pieni päästöjen aiheuttaja kokonaisuudessa. Sen sijaan liikenteen kokonaispäästöistä henkilöautoilu näyttelee noin 54% osuutta ollen 5,9 miljoonaa tonnia. Finavian mukaan liikenteen CO2-päästöt olivat 12 miljoonaa tonnia, josta kotimaan lentoliikenteen CO2-päästöt ovat 0,2 miljoonaa tonnia. Kotimaan lentoliikenne siis näyttelee liikennepäästöistä 1,6% osuutta. Oulu – Helsinki on Suomen ylivoimaisesti suosituin lentoyhteys, matkustajia välillä on vuosittain noin miljoona.

Tässä valossa hallitus keskittyy oikeisiin asioihin halutessaan laskea liikenteen päästöjä, keino on vain mielestäni väärä. Oma tuntumani on, että tämä korotus tulee ainoastaan leikkaamaan kansalaisten ostovoimaa ja osuu pahiten köyhimpiin sekä keskituloisiin. Heillä ei ole taloudellista vapautta valita kulkevatko he töihin esimerkiksi ekologisella sähköautolla säästäen samalla merkittäviä summia polttoainekustannuksissa. Ja töihin on kuitenkin pakko kulkea myös harvaan asutulla maaseudulla. Niinpä epäilen, että veronkorotusten päästövaikutukset jäävät vähäisiksi. Tämä oli kuitenkin hallitukselle helpoin tie, sillä nyt ei tarvinut tehdä päätöksiä esimerkiiksi junainfran parantamisesta.

Jos hallitus olisi kunnianhimoisempi ilmastotavoitteissaan, se keskittyisi vilkkaimmin liikennöidyn pääradan parantamiseen. Tuplaraide Oulusta Helsinkiin saakka laskisi matka aikoja niin, että juna olisi aivan aidosti haastaja Suomen vilkkaimmin liikennoidylle lentoliikennereitille. Tällä hetkellä tuplaraidetta on rakennettu pohjoisessa Kokkolasta Ylivieskaan. Seinäjoen radan perusparannuksen kerrotaan vähentäneen hiilidioksidipäästöjä 15 000–30 000 tonnilla vuodessa. Ilmastovaikutukset olisivat vielä paljon suuremmat tuplaraiteen tullessa Ouluun saakka, sillä myös lentoliikenteen päästöt tulisivat vähenemään radikaalisti. Olennaista olisi parantaa rataverkkoa niin, että matka-aika Oulusta Helsinkiin saataisiin puristettua edes 4 tuntiin tai sen alle. Jotta Oulun ja Tampereen väli voitaisiin taittaa kolmeen tuntiin, tulisi radalla päästä ajamaan yhtäjaksoisesti jopa yli 200 km tunnissa. Nykyisellä rataverkolla tämä ei ole mahdollista. Oulu-Tampere-välin nopeuttaminen maksaisi arviolta 1,1–2,2 miljardia euroa, joten hallitukselta kaivataan nyt kipeästi kunnianhimoisia ilmastotoimia­™.

By Osinkko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *