Tulevasta hallituspohjasta puuttuvat talousosaajat

Hallituksen muodostuminen otti askeleen eteenpäin kun hallitustunnustelija Antti Rinne ilmoitti jatkokeskusteluja käytävän SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden, RKP:n ja Keskustan kesken. Tarkkasilmäisimmät huomasivat heti, että suuret oikeistopuolueet loistavat kokonaan poissaolollaan. Näinpä tätä hallitusta kutsuttaneen jatkossa ”hillopurkkihallitukseksi” koska siitä puuttuu muun muassa talousrealiteetteja tuova vastavoima. Nyt ei ole kukaan toppuuttelemassa mikäli hallitus haluaa esimerkiksi pelastaa koko maailman ilmastonmuutokselta meidän verorahoillamme.

Kokonaan oma lukunsa on vaalien suurimman häviäjän ottaminen hallitusneuvotteluihin mukaan. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä mainitsi heti vaalituloksen nähtyään opposition kutsuvan. Toisin näyttää kuitenkin käyvän, Keskusta kamppailee kansan tahtoa vastaan mikäli se liittyy hallitukseen suunnitellusti. Tällä liikkeellä Keskusta riskeeraa myös oman tulevaisuutensa, mikäli tämä hallitus osoittautuu maallemme lopulta katastrofaaliseksi.

Luonnollisesti meille sijoittajille tämä hallituspohja on erityisen riskialtis. Hallituksessa lähes joka puolue on sijoittajavihamielinen poislukien RKP ja Keskusta. Muiden puolueiden elinehtona on kansan pitäminen köyhinä, joten kaikki kansaa mahdollisesti vaurastuttava on pahasta ja tulee verottaa kuoliaaksi. On mielenkiintoista nähdä saako aikaisemmin kaavailtu osakesäästötili pysyä sellaisenaan, lakkautetaanko se vai tehdäänkö siihen viilauksia.

Rinne on korostanut useampaan otteeseen, että heidän tavoitteenaan on eriarvoistumisen vähentäminen. Tämä kyseinen eriarvoistuminen on varsinkin vaalipuheissa korostunut myytti, jonka todenperäisyydestä ei ole kunnollista dataa. Esimerkiksi Kokoomuksen Elina Lepomäen mukaan eriarvoisuus ei ole juuri viime vuosina lisääntynyt. Lääkkeeksi eriarvoistumiseen eivät kuitenkaan auta tulonsiirrot, vaan eriarvoistumista tulisi paikata tukemalla työllisyyttä. Näin saataisiin samalla leveämpi veropohja sekä nostettaisiin ihmisiä pois syrjäytymisen tieltä ilman tulonsiirtoja.

Mikäli selviämme tulevasta hallituskaudesta joten kuten ehjin nahoin, sataa oppositioon sulkeminen takuuvarmasti Kokoomuksen sekä Perussuomalaisten laariin. Äänestäjien tahto jää toteutumatta erityisesti Perussuomalaisten sulkemisella oppositioon, sillä he olivat vaalien suurin voittaja.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top