Osingot ovat rahan tulostamista

Osingoista ollaan sijoittajien keskuudessa montaa mieltä. Joillekin ne ovat avain taloudelliseen riippumattomuuteen ja toiset taas haluaisivat ettei niitä maksettaisi ollenkaan.

Osingot mielletään usein raha-automaatiksi, joka palkitsee sijoittajan keväisin. Vasta-argumenttina sanotaan, että osingot ovat vain rahan siirtoa taskusta toiseen, ja välissä sekä verottaja että osakevälittäjä ottavat potista oman osuutensa. Näin ollen sijoittaja siis pikemminkin menettää osingon saatuaan varojaan.

Jotta osingonmaksu koituisi todella osinkosijoittajan reaaliseksi tappioksi, vaatisi tämä kurssin jäämistä pysyvästi alle osingon irtoamista edeltäneen kurssin, kunnes seuraava osinko tulee jälleen maksuun ja irtoaa. Ensituntumalta tämä kuulostaa harvinaiselta ainakin niiden yhtiöiden kohdalla, jotka pyrkivät kasvavaan osingonmaksuun vuosi toisensa perään. Mikäli osakkeen kurssi palautuu osingon irtoamista edeltävälle tasolle viimeistään ennen seuraavan osingon irtoamista, ”ilmainen” osinkoautomaatti toimii kuin toimiikin.

Ajattelin hieman tutkia onko asia todellisuudessa kuvaillun kaltainen. Otin vertailuun muutaman kansanosakkeen, jotka ovat tunnettuja hyvistä, kasvavista osingoistaan. Katsotaan seuraavaksi kuinka kurssit ovat palautuneet osingon irtoamisesta.

 

Nokian renkaat

Vuosi Pvm. Ennen osingon irtoamista Kurssi ennen osingon irtoamista
2018 10.4.2018 34,71
2017 10.4.2017 39,24
2016 12.4.2016 30,82
2015 8.4.2015 29,08

Taulukosta nähdään, että Nokian Renkaiden kurssi on pääsääntöisesti noussut aina osinkodipin jälkeen entistä korkeammalle tasolle. Ainoan poikkeuksen tekee viime kevät jolloin osakekurssi ei ehtinyt palautua roimasta pudotuksestaan. Tähän lienee kuitenkin taustalla aivan muut syyt kuin osinkodippi, oletettavasti suurin yksittäinen syy oli Trumpin aikaansaama kauppasodan pelote.

Nokian Renkaiden voidaan siis sanoa olleen osinkoautomaatti, joka ikään kuin huomaamatta toi sijoittajalle muhkeat osingot. Nokian Renkaiden kohdalla osinkojen maksu ei siis pääsääntöisesti ole ollut rahojen siirtämistä taskusta toiseen, vaan uuden rahan tulostamista, josta verottaja ja ehkä myös välittäjä ovat ottaneet omansa välistä mikäli sijoitti osingot saman tien takaisin.

 

Olvi

Vuosi Pvm. Ennen osingon irtoamista Kurssi ennen osingon irtoamista
2018 16.4.2018 27,9
2017 23.4.2017 28,1
2016 14.4.2016 26,1
2015 16.4.2015 25,96

Laatuyhtiönä tunnettu Olvi kertoo hyvin samanlaista tarinaa kuin Nokian Renkaat. Osakekurssi on toipunut osinkodipistä vuodessa aina hieman korkeammalle tasolle. Ainoan poikkeuksen kaavaan toi viime kevät. Näin ollen Olvinkin tapauksessa kyseessä ei ole pääsääntöisesti ollut rahan siirto taskusta toiseen, vaan uuden rahan tulostaminen piensijoittajan tilille.

Kuten ylläolevista esimerkeistä nähdään, laatuyhtiöiden kohdalla osingoissa on kyse aivan muusta kuin rahojen siirtämisestä taskusta toiseen. Laatuyhtiöt kasvattavat liiketoimintaansa vuosi toisensa perään, ja näin ollen myös tulos sekä maksettava osinko kasvavat vuosi vuodelta. Mikäli sijoittaja ei tee mitään, nämä yhtiöt toimivat rahatulostimina. Mikäli sijoittaja sijoittaa saamansa osingot aina takaisin, rahanprinttaustahti kiihtyy. Tällaisten yhtiöiden kohdalla sijoittaja voittaa aina, veroista ja mahdolllisista välityskuluista huolimatta.

Otetaan seuraavaksi vielä yksi esimerkki yhtiöstä joka on takkuillut hieman kasvunsa kanssa, eli lääkeyhtiö Orion. Yhtiön liikevaihto sekä tulos on junnannut viime vuosina hieman paikoillaan kasvun puuttuessa.

 

Orion B

Vuosi Pvm. Ennen osingon irtoamista Kurssi ennen osingon irtoamista
2018 20.3.2018 27,69
2017 22.3.2017 51
2016 22.3.2016 30,47
2015 24.3.2015 28,99

Kasvun puutteesta huolimatta myös Orion näyttää toimineen varsin mukavana rahantulostusautomaattina sijoittajalle. Jälleen kerran ainoa poikkeus on viime kevät, jolloin osake rojahtikin kunnolla yli 50 euron tähtitieteellisistä hinnoistaan. Tämä kuitenkin selittynee jälleen aivan muulla kuin osinkodipillä. Toisaalta on myös sanottava, että Orionin nousu varsinkin tuonne reilun 50 euron tasoille soti jo kaikkia realiteettaja vastaan.

Vaikka nämä esimerkit näyttävät melko rohkaisevilta, on hyvinkin mahdollista tienata vielä paremmin sijoittamalla rahastoon joka pitää osingot sisällään. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan välttämättä päästä sijoittajan haluamaan painotukseen eri yhtiöiden välillä. Laadukkaat, osinkoaan kasvattavat yhtiöt voivat jäädä liian pieneen osaan salkussa, tämä taasen syö tulevaisuuden tuottoja. Näin ei myöskään salli itselleen edes mahdollisuutta indeksin voittamiseen. Pitkällä aikavälillä osakepoiminnalla tulee kuitenkin tehdä hieman kovempaa ylituottoa, jotta poiminnalla voittaisi esimerkiksi indeksirahastot ja pystyisi kuollettamaan vielä rahastojen saamien osinkojen veroedun. Tämän tempun vaikeusaste on sen verran suuri, että useimpien sijoittajien kannattaisikin sijoittaa suosiolla pelkkiin indeksirahastoihin(Itseni mukaanlukien).

Ehkä tämä teksti viimein kumoaa vanhan kliseen, ”osingot ovat vain rahan siirtoa taskusta toiseen.” Näin voi joissakin tapauksissa olla, mutta se riippuu pääosin yhtiön omasta suorituskyvystä. Sanonta on siis liian karkea yleistys oikeasta vallitsevasta tilanteesta. Aivan kuten on tämän tekstin otsikkokin. 😉

[adservice-comparison-feed-iframe]

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top