Pörssistä voi jo tehdä löytöjä

Pörssit ovat yhä jatkaneet koronan vuoksi laskuaan. Viime viikolla nähtiin myös Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin elvytystoimien vuoksi hetkittäinen pyrähdys ylöspäin, mutta edelleen pelko ja jopa paniikki vievät osakkeita kohti kaakkoa. Oikeastaan tämä Fedin ennenaikainen ja tavallista rivakampi puolen prosentin koronlasku itsessään tulkittiin markkinoilla paniikkiliikkeeksi, niinpä sen positiivinen vaikutuskin jäi hyvin lyhytaikaiseksi. Pelon ja paniikin ohjatessa markkinoita sijoittajan on tärkeää pitää päänsä kylmänä. Juuri nämä ovat niitä hetkiä kun erotellaan jyvät akanoista. Vahvimmat pysyvät sijoitusstrategiassaan ja poimivat markkinoilta eteen putoavat hedelmät.

Korona-karhu tallusteli osakemarkkinoille.

Juuri näitä kypsyviä hedelmiä ajattelin etsiskellä tämän kirjoituksen myötä. Helsingin pörssi on lasketellut kuukaudessa nyt hieman reilut -12%, joten aikaisemmin kovin kalliit arvostukset ovat jo alkaneet sulamaan lupaavasti. Tulee huomata, että tälle laskulle on toki syynsä. Korona tulee vaikuttamaan laajasti talouteen etenkin ensimmäisen kvartaalin aikana, mutta todennäköisesti tämä jää kuitenkin tilapäiseksi ilmiöksi kuten muutkin vastaavat virusepidemiat aikaisemmin. Silti vaikutus joihinkin yhtiöihin tulee olemaan varsin rajallinen.

Tarkastellaanpa ensimmäiseksi Teliaa jonka otin kohteekseni jo edellisessä tekstissäni. Telia ei kasvulla juhli, mutta jauhaa tasaisen varmaa kassavirtaa sekä jakaa hyvää osinkoa vuodesta toiseen. Telian kurssi on tätä kirjoittaessa 3,65 euroa joka on Telialle hieman normaalia alhaisempi arvostus. Telia on jossain määrin jo nyt toiminut laskussa turvasatamana, sillä se ei yleensä laske yhtä vauhdikkaasti indeksin mukana. Nykyisen kurssiin suhteutettuna Telia jakaa tänä vuonna kahdessa osassa yhteensä 6,3% efektiivisen osingon. Mielestäni koronan vaikutus Telian bisnekseen on lisäksi hyvin pieni.

Orastavaa nousua loppuvuonna kokenut Nordea on pelkästään tänään perjantaina lasketellut reilut -4% ja kurssi noteerataan nyt arvoon 6,83 euroa. Kuukauden aikana Nordean osakkeen arvosta on kadonnut reilut 8%. Tämän kevään osinkotasolla efektiivinen tuotto näille hinnoille on noin 5,9%. Ottaen huomioon Nordean orastavan nousukunnon ja kulukarsinnat, voisi Nordea olla näiltä tasoilta oiva ostos keväiseen osakesalkkuun. Tämä siitäkin huolimatta, että tuotot sijoitustoiminnasta tulevat todennäköisesti laskemaan radikaalisti alkuvuonna.

Vakaana osinkoyhtiönä tunnettu Sampo on myös ottanut osumaa laskumarkkinoilla. Tällä hetkellä kurssi on asettunut 35,73 euroon ja laskua kuukaudessa on kertynyt huimat -13,65%. Tämä on saanut aikaan sen, että tämän kevään osingolla Sammon efektiivinen osinkotuotto on kohonnut jo 6,2 prosenttiin. Mielestäni ei ollenkaan huonompi osinkotaso tunnetusti vakaata tulosta tekevälle vakuuttajalle.

Fortum jauhaa meille sekä sähköä että lämpöä. Tämän lisäksi yhtiö kasvaa ja valloittaa maailmaa pääasiassa Saksassa. Fortumilta olemme tottuneet vuosi toisensa perään näkemään tyypillisen 1,1 euron osingon. Kurssin tultua kuukaudessa alas reilut -14% on efektiivinen osinkotuotto nykykurssille (18,94e) kohonnut jo kiinnostavaan 5,8 prosenttiin. Osakekohtaista tulosta Fortum teki viime vuonna 1,74 euroa, joten tällä P/E-luvuksi saadaan vain 10,9.

En voi olla nostamatta maininnan kohteeksi vielä Nokian Renkaita. Yhtiö on toki jo ilman koronaakin ajautunut vaikeuksiin markkinoiden pehmetessä, mutta kurssi on lisäksi ottanut koronan takia kolhuja edellisten laskujen jatkoksi. Viimeisen kuukauden aikana Nokian Renkaat on laskenut noin -6%, alkuvuoden aikana laskua on tullut noin -7,5% kaikkinensa. Tämä on saanut aikaan sen, että Nokian Renkaiden tämän kevään osinkotaso on noussut jo 6,8%:iin kurssitason ollessa tällä hetkellä 23,17 euroa. Viime vuoden tuloksella P/E-luku on valahtanut jo tasoon 12,8 joka viestii siitä etteivät markkinat odota yhtiöltä tulevaisuudessa minkäänlaista kasvua. Koska kasvuinvestoinnit Amerikkaan ovat juuri valmistumassa, mielestäni jonkinlaista tulevaisuuden kasvua on kuitenkin lupa odottaa. Näin ollen Nokian Renkaiden arvostus ei vaikuta tällä hetkellä kovin korkealta.

Nämä olivat vain muutamia poimintoja sijoittajien suosikkiosakkeista jotka poimin päälistalta. Mikäli sinulla on esittää jatkoksi vastaavia, laitahan kommenttia.

3 ajatusta aiheesta “Pörssistä voi jo tehdä löytöjä”

  1. En kyllä enää sanoisi Sampoa ollenkaan vakaaksi osinkoyhtiöksi, viimeisimmän leikkauksen jälkeen. Siksi poistinkin salkusta.

    1. Sinänsä fiksu veto, koska nyt kurssi on laskenut sellaisille tasoille että osinko alkaa taas näyttä houkuttelevalta. Sampo taisi Stadighin johtamana odottaa liikaa Nordealta ja lukittautui liikaa osinkoariktokraatti-pakkomielteeseen. Viimein osinkotasoa oli pakko laskea terveelle tasolle.

  2. oman seurantalistani osakkeet ovat edelleen 10-40% yliarvostettuja. Kun otetaan huomioon tuleva taantuma jossa tulokset putoavat ainakin 10%, niin osakkeilla on edelleen varaa tippua jopa 50% ennen kuin päästään tyypilliseen taantuman aliarvostus tilanteeseen.
    jos tämä black swan tilanne ei piakkoin ala hellittämään olemme lamassa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top