Inkoon Sunny Steel Center

Eilen hehkutettiin laajasti sosiaalisessa mediassa, kuinka vihreä siirtymä tuo meille jätti-investoinnin vihreään terästehtaaseen. Taustalla on Norjalainen yhtiö Blastr, joka on investoimassa suunnitelmien mukaan noin 4 miljardia euroa Inkoon tehtaaseen. Asiaan tarkemmin perehdyttyä näyttää kuitenkin siltä, että etenkin punavihreällä laidalla on otettu hieman etukenoa näissä julistuksissa.

Ensinnäkin tarkempien suunnitelmien ja laskelmien tekeminen aloitetaan vasta nyt. Kyseessä on vuonna 2021 perustettu startup-yritys, jolta luonnollisesti puuttuu kokonaan rahoitus tähän 4 miljardin euron hankkeeseen. Vihreän teräksen valmistaminen vedyn avulla vaatii lisäksi huomattavan määrän sähköä, jota tunnetusti ei ainakaan näin talvisaikaan ole maassamme riittävästi saatavilla muulloin kuin tuulisina päivinä. Myös käytettävä tekniikka on uutta, ja se voi olla uudelle yritykselle haastavaa kehittää ja toteuttaa.

Kaiken kaikkiaan epävarmuuksia on vielä niin paljon, että ihmetyttää millä varmuudella uutisia ja somehehkutuksia on tehty. Jopa YLE:n otsikon mukaan ( kuvateksti yllä) ”Norjalaisyhtiö investoi neljällä miljardilla Inkooseen.” Vai investoiko sittenkään?

Vaikka toivonkin että Suomi tämän investoinnin saa, kyseessä voi hyvinkin olla uusi Sunny Car Center. Eli puhutaan suureellisesti projektista, jota ei kuitenkaan koskaan oikeasti toteuteta. Ainakin toistaiseksi epävarmuuksia on vielä paljon. Yhtiö investoi ilman omaa rahaa ja vailla kokemusta projektiin, joka vaatii uuden tekniikan kehittelyä. Ja prosessissa vaaditaan kaiken lisäksi sähköä jota meillä ei ole ainakaan talvisaikaan. Vaikka tarkkoja laskelmia ei ole tehty, hintalappu kuitenkin näyttää jo olevan selvillä.

Lopullisen investointipäätöksen kuulemme vuonna 2025. Sitä ennen laittaisin vielä jäitä hattuun.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top