Käyttäjäkokemuksia Bank Norwegianin luottokortista

Olen ollut koronapandemian aikanakin uskollinen Bank Norwegianin luottokortin käyttäjä, ja kerryttänyt päivittäisistä ostoksistani cashpoint-pisteitä joilla voi ostaa Norwegianin lentoja. Välillä kyseisen lentoyhtiön horjuessa konkurssin rajamailla mietin, onko hommassa lopulta mitään järkeä. En kuitenkaan osannut tästä tavasta luopua, vaan olin optimistinen että ehkä joskus pääsen lentopisteitä vielä käyttämään. Näin tosiaan kävikin, ja itseasiassa jouduin tai pääsin käyttämään myös luottokortin vakuutusominaisuutta. Kerron näistä molemmista tässä tekstissä.

Matkavakuutuskokemus

Varasin perheellemme kesälomareissua varten hotellihuoneita kotimaasta useista eri kaupungeista. Tarkan markan miehenä luonnollisesti otin halvimmat vaihtoehdot, eli ne jotka eivät sisältäneet peruutusmahdollisuutta. Tämä on toiminut aina aikaisemmin. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että perheessämme todettiin koronatapaus hieman ennen kuin reissun piti alkaa. Tästä syystä hotellit täytyi peruuttaa, ja kustannus näistä koituisi täysin minun maksettavakseni.

Onneksi olin ostanut hotellihuoneet Bank Norwegianin luottokortilla, johon sisältyy myös matkavakuutus. Tein korvaushakemuksen johon liitin todistuksen perheenjäsenen koronatartunnasta ja pyysin hotelleilta dokumentit siitä, että olin perunut huoneet enkä aikoisi niitä käyttää. Näiden perusteella vakuutustapaus käsiteltiin ja lopputulemana sain rahani takaisin. Ainoa maksettavaksi jäänyt summa oli omavastuu 50e. Huojennus useiden satasien säästöstä oli suuri!

Kesälomareissullekin päästiin lopulta ja varasin samat hotellihuoneet myöhemmin uudelleen. Tietysti jälleen ilman peruutusmahdollisuutta. 🙂

Lentopisteillä ulkomaille

Vaikka osa lentopisteistä oli varmaankin ehtinyt vanhentua koronan väistymistä odotellessa, silti lentorahaa oli kertynyt useamman sadan euron edestä. Varasin näillä pisteillä lennot Keski-Eurooppaan. Ilmaisia aterioita on siis vieläkin olemassa.

Säästäväiselle ihmiselle parasta on, kun kalliita lentoja saa varattua ilman, että tarvitsee koko hommaan sijoittaa penniäkään omaa rahaa missään vaiheessa. Monissa luottokorteissa on joitain juoksevia kuluja, kuten kk-maksuja. Bank Norwegianin kortilla näitä ei ole. Siitä tulee tietysti huolehtia, että luottokorttilaskut maksaa ajallaan ettei korkea korko lähde rullaamaan.

Yhteenveto

Tiivistelmänä voisin sanoa, että mielestäni Bank Norwegianin luottokortti on edelleen minulle järkevin luottokortti, ja nyt tiedän että sen vakutuuspuolikin toimii luotettavasti. Pieni miinus itse lentoyhtiölle tulee siitä, että he lopettavat lokakuun lopussa Oulun ja Helsingin väliset lennot, joka karsii omalla kohdallani potentiaalista lentovalikoimaa. Toivon mukaan lennot palautuvat ensi kesänä.

Lisäksi suoria lentoja Helsingistä eri kohteisiin on nykyään Norwegianilla tarjolla vähemmän, joten välilaskuja Tukholman tai Oslon kautta voi joutua tekemään. Nämä ovat onneksi lyhyitä stoppeja ja lentomatka Helsinkiin on lyhyt.

Kaiken kaikkiaan homma pelittää yhä lähes entiseen malliin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top