Nyt on aika tukea kotimaisia pienyrittäjiä

Korona-virus on hiljalleen pysäyttämässä koko Suomen. Ihmisiä suositellaan pysymään kotona tartuntojen ehkäisemiseksi. On helppo kuvitella millaisen loven tällainen taloudellisen toimeliaisuuden totaalistoppi tekee pienyrittäjien liiketoimintaan, kun asiakkaat ja heidän mukanaan tuoma liikevaihto loppuu kuin seinään. Valtiovalta räätälöi tilanteeseen apupakettia, mutta ilman liikevaihtoa apupaketitkaan eivät pienyrittäjiä auta kovin pitkälle vallitsevan tilanteen pitkittyessä.

Tilannetta parantaakseen nyt kannattaa pohtia kuinka voisi omilla valinnoillaan tukea pienyrittäjää. Omalla kohdallani olen suunnannut katseet tulevaan (kuten toimin osakemarkkinoillakin) ja miettinyt voisinko joitain tulevaisuuteen lykättyjä hankintoja tehdä jo nyt ja vieläpä niin, että tilaisin tuotteita kotimaisilta pienyrittäjiltä.

Esimerkkinä tällaisesta toiminnasta hankin kotimaisesta Wiinapuu-käsityöverstaasta jo pidempään himoitsemani sankavakan. Tällainen alusta loppuun käsityönä tehty vakka on mielestäni esteettisin ja ekologisin astia esimerkiksi hedelmien tarjolle laittamiseen. Olin pohtinut tällaisen ostamista jo pitkään, mutta lykännyt hankintaa aina tulevaisuuteen. Oivalsin, että nyt jos koskaan on oikea hetki tehdä oma osani ja tukea pienyrittäjää.

Alusta loppuun käsityönä valmistettu sankavakka on ekologinen ja esteettinen astia esimerkiksi hedelmille.

Suosittelen samaa teille lukijoillenikin. Kannattaa pohtia voisiko jonkin mielessä pyörineen hankinnan tehdä suosimalla suomalaista yrittäjää. Koronasta selvitään kyllä aikanaan, mutta nyt tarvitaan yhteiseen hiileen puhaltamista.

Jos kiinnostuit Wiinapuun tuotteista, niihin voi tutustua esimerkiksi heidän Instagram-tilinsä kautta.

1 ajatus aiheesta “Nyt on aika tukea kotimaisia pienyrittäjiä”

  1. Oli kieltämättä ajankohtainen kirjoitus, kiitos siitä! Olen kyllä täysin samaa mieltä kanssasi liittyen nimenomaan pienyrittäjien tukemiseen. Mikäli heitä ei nyt tueta, niin valitettavasti voi olla, että emme jatkossa pääse enää lainkaan nauttimaan näistä kotimaisten yrittäjien kädenjäljistä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top