Viime perjantaina sähkö oli kallista – Katso millaisella kulutuksella selvisin

Perjantaina 5.1.2024 sähkö oli ennätyskallista huippuhintojen noustessa peräti 2,35 euroon kilowattitunnilta. Koko päivän verollinen keskihinta on noin 1,1 euroa kilowattitunnilta.

Minulla on tuttuja, joiden tiedän ottaneen perjantaiksi vapaapäivän töistä vain siksi, että oli järkevämpää jäädä kotiin lämmittämään taloa puilla. Näin päiväkohtainen nettohyöty oli suurempi kuin käymällä töissä. Eli kääntäen ajatellen henkilöiden olisi täytynyt käytännössä maksaa siitä että pääsevät tuona päivänä käymään töissä. Tuntuu hullunkuriselta, että tällaisen perushyödykkeen hinta voi nousta niin kalliiksi, että työnteko ei enää kannata. Näin asia kuitenkin on.

Itselläni on myös on Fortumin pörssisähkösopimus, mutta en kuulu hinnanvaihteluiden niinsanottuun riskiryhmään, sillä asuntoni lämpenee kaukolämmöllä ja kulutus ei muutenkaan ole järisyttävän suurta. Suurin yksittäinen sähkönkuluttaja on taloutemme sähköauto. Se on kuitenkin helppo ajastaa lataamaan silloin kun sähkö on kaikkein halvinta, eli pääsääntöisesti yön aikana. Muutoin sähköä syövät lähinnä pesukoneet, kuivausrumpu, jääkaappi sekä pakastin ja viihdelaitteet kuten tietokoneet ja televisio. Myös vesi lämpenee kaukolämmöllä.

Perjantain kulutus ja kustannukset

Perjantain kulutus oli taloudessani 11,46kWh. Tämän eteen ei tehty juuri mitään erikoista. Viihdelaitteet olivat käytössä normaalisti, pyykkiä ei ehditty muutoinkaan pesemään. Pelkkä sähkön kustannus oli 14,77 euroa. Tähän hintaan lisätään vielä siirtomaksu sekä verot, mutta melko kohtuulliseksi jäi kulu tästä hirmupäivästä kuten olettaa saattoikin. Itseasiassa näyttää siltä, että lauantaina kulutus oli vielä tuotakin pienempää, mutta tätä selittää se että olimme tuolloin perheen kanssa poissa kotoa pidempään.

Sähköpörssi tuntuu tällä hetkellä olevan rikki. Hintojen vaihtelut mustan perjantain hurjista negatiivisista hinnoista tällaisiin murskahintoihin on ollut nopeaa. Omassa taloudessani merkitys on vähäinen, mutta ymmärrän että monelle tällainen hintaheilunta voi aiheuttaa suurta huolta ja harmaita hiuksia.

2 ajatusta aiheesta “Viime perjantaina sähkö oli kallista – Katso millaisella kulutuksella selvisin”

  1. Itse en ole jaksanut tuon pörssisähkön kanssa lähteä kikkailemaan. Kiinteä hinta, niin ei tarvitse miettiä koska käyttää ja kuinka paljon.

  2. Pörssisähköasiakkaana voi säästää kesällä, mutta talvella voi olla pulassa – etenkin, jos omakotitalo on sähkölämmitteinen, ulkona on 35 astetta pakkasta (kuten juuri viime tammikuussa), autollakin pitäisi ajaa ja suihkussakin olisi käytävä. Noin kylmillä ilmoilla on pakko pitää lämmitystä joka huoneessa, mahdollisesti myös ulkorakennuksissa. Jonkun verran voi säästää esimerkiksi jättämällä sähkösaunan lämmittämättä ja pesemällä pyykit jonain toisena päivänä, mutta lasku voi silti järkyttää.

    Ennakoitavuutta ja helppoutta haluavan kannattaa ilman muuta ottaa kiinteähintainen sähkösopimus. Niiden hinnat näyttävät olevan nyt melkein samalla tasolla kuin ennen ns. energiakriisiä (noin 8snt/kWh + noin 5 euron kuukausimaksu).

    Jos haluaa kikkailla pörssisähkön kanssa, kannattaa laittaa kesällä sähkölaskussa säästyneet rahat sivuun siltä varalta, että sähkö muuttuu kalliiksi joulu-maaliskuussa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top