Arjen luksusta kotiin toimitettuna

Kiireisen arjen keskellä kaupassa ravaaminen sekä ruuan valmistaminen alkavat käymään työstä. Jotkin kaupat tarjoavat ruuan keräilyn ja kotiintoimituksen palveluna, mutta miksi tyytyä vain siihen kun ruuat voi saada myös valmiina kotiovelle saakka? Ruuan valmistaminen alusta saakka vie paljon aikaa, nyt sen ajan voi käyttää vaikkapa rentoutumiseen.

Pörssiyhtiö Fodelia tarjoaa Feelia Ruokakaupan kautta erilaisia valmisruokia suoraan kotiin toimitettuina. Ruuat ovat autoklaavipakattuja ja ne säilyvät kuukausia jääkaapissa, pakastushommiin ei siis tarvitse ryhtyä. Tämä helpottaa valmistusta, kun ruokaa ei tarvitse ensin sulatella umpijäästä. Valmistus on yleensä joko nopea kiehautus tai uunilämmitys, jonka jälkeen ruoka on valmista nautittavaksi. Autoklaavitekniikan vuoksi ruokiin ei ole lisätty säilytysaineita.

Tyypillisesti tilaan ateriat 600g pakkauksissa, jolloin niistä syö kerralla useampi henkilö. Tällä kertaa tilasin reilut 20 erilaista ruokalajia, joten valinnanvaraa riittää jokaiselle päivälle. Tein tilauksen tiistaina ja valitsin perjantaitoimituksen. Ruuat toimitettiin kotiin asti luvatusti kylmäkuljetuksena. Toimituspäivän aamuna sain tekstiviestin, jossa oli mainittuna toimitusaika.

Toimitetut ruuat siististi koriin aseteltuna.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun tein tilauksen Feeliasta, palveluun jää näet helposti koukkuun. Eikä pidä ymmärtää väärin, pidän kyllä kokkauksesta, mutta haluan kokkailla mieluimmin viikonloppuisin kun siihen on käytettävissä enemmän aikaa. Jo pelkkä ajatus siitä, että aina ei ole pakko mennä kauppaan helpottaa arkea kummasti.

Bonuspisteitä annan siitä, että Feeliassa on otettu myös erikoisruokavaliot huomioon. Esimerkiksi nämä kaikki nyt tilaamani ruuat ovat gluteenittomia. Näin ollen taloudessamme kaikki voivat syödä varmasti samoja ruokia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top