Lisää Nokiaa Tuulipuvun salkkuun

Lisäsimme Nokian osakkeita salkkuun heti Q2-raportin jälkeen. Syynä tähän on vahva raportti sekä vahvat tulevaisuuden näkymät huolimatta heikosta verkkolaitemarkkinasta. Liikevaihdon laskusta huolimatta Nokia kykeni hyvään kymmenen prosentin tulosmarginaaliin ja kasvatti tulostaan merkittävästi vuoden takaiseen. Tämä kertoo siitä, että Nokian tehostamistoimet alkavat tuottaa tulosta. Koska marginaalit ovat näin hyvät heikkenevässä verkkolaitemarkkinassa, tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta kun markkinat lähtevät jälleen kasvuun. Toimitusjohtaja Suri arvioi nokian tekevän tulossa jatkossakin 8-10% marginaalilla ja markkinan heikkenevän 3-5%. Kaiken lisäksi Nokia on syönyt markkinaosuuksia vaikeuksissa olevalta kilpailijaltaan Ericssonilta.

Verkkolaitemarkkinan lähtiessä jälleen kasvuun on Nokialla mahdollisuus palata laatuyhtiöksi. Edellytykset koviin tuottomarginaaleihin ovat hyvät, koska Nokia on nyt trimmattu hyvään tuloskuntoon. Kirsikkana kakun päälle Nokia pääsi Applen kanssa lisensointisopimukseen, jonka tarkemmat yksityiskohdat ovat kuitenkin vielä hämärän peitossa. Varmaa on kuitenkin, että tämä tulee parantamaan Nokian tulosta tulevaisuudessa. Nokia Technologies- liiketoimintayksikön liikevaihto kasvoikin lisensointisopimuksen myötä 369 miljoonaan euroon viime vuoden 194 miljoonasta eurosta ja liikevoitto 230 miljoonaan euroon viime vuoden 89 miljoonasta eurosta.

Raportista oli vaikeaa löytää negatiivisia asioita. Liikevaihdon lasku tietysti tuntuu ikävältä, mutta tämä on markkinasta eikä yhtiöstä johtuvaa. Kuten edellä mainitsin, Nokia voitti markkinaosuuksia laskevassa markkinassa. Kaiken kaikkiaan Nokian tulevaisuus näyttää tällä hetkellä niin valoisalta, että osaketta oli helppo lisätä salkkuun odottelemaan tulevaisuuden kasvua.

4 ajatusta aiheesta “Lisää Nokiaa Tuulipuvun salkkuun”

    1. Toki arvio sisältää epävarmuutta mutta saatavilla oleva data näyttää siltä että Nokia on muuttumassa laatuyhtiöksi. Tarkennatko hieman miksi Nokiasta ei voi tulla laatuyhtiötä?

  1. ”Kirsikkana kakun päälle Nokia pääsi Applen kanssa lisensointisopimukseen, jonka tarkemmat yksityiskohdat ovat kuitenkin vielä hämärän peitossa. ”

    -Nokia sai noin Applelta yhteensä lähes 2mrd korvauksen joka naamioidaan ”yhteistyöksi verkkolaitteissa”, ja tulosta ei näytetä täysimääräisenä Technologies:ssa. Tuo jyvitetään useille vuosille Networksin puolelle myynniksi.
    Eli verkkopuolen tulosta manipuloidaan myymällä tavaraa ja teknologiaa ylihinnalla Aplelle, patenttien käyttöoikeutta vastaan, jotta saadaan patenttirahat näkymään verkkopuolen tuloksessa. Ilman tuota manipulointia verkkopuolen tulos olisi osarissa sakannut pahasti ja kurssi laskenut -30%.
    Kuvio ei ole vielä avautunut edes ammattilaisille, mutta uskon että Nokia tulee laskemaan kun homman nimi selviää laajemmin..

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top