Metsäteollisuus pakkojarruttaa jälleen

Kirjoitin alkuvuodesta metsäteollisuuden tulevaisuudennäkymistä ja niitä varjostavasta puupulasta. Tuolloin lämmin alkutalvi esti routakerroksen syntymisen, ja esti raskaiden metsäkoneiden menon metsiimme. Metsäyhtiöt ovat tuostakin vaikeudesta toipuneet ja tehneet alkuvuonna loistavia tuloksia yksi toisensa perään. Valitettavasti vanha tuttu ongelma on jälleen palannut kuvioihin, ja se on materiaalin riittämättömyys.

Tilanne on kimurantti, sillä tällä hetkellä sellusta ja jopa joistakin paperilaaduista maksetaan ennätyshintoja. Esimerkiksi Stora Enso ilmoitti tehneensä paperiliiketoiminnoissaan parhaan tuloksen 10 vuoteen johtuen pääasiassa paperien hinnankorotuksista. Sellu käy kaupaksi ennätyshinnoin ja olisi ensiarvoisen tärkeää saada sellutehtaat ajolle täydellä kapasiteetillaan. Tämä ei kuitenkaan sellutehtaissamme ole onnistunut viime aikoina. Tuotantoa on jouduttu jälleen rajoittamaan puupulan vuoksi. Tähän on syynä esimerkiksi kelirikkokausi, joka esti puun korjuuta. Keskikokoisella sellutehtaalla tuotannonmenetys voi olla jopa reilut 1000 tonnia viikossa.

YLE:n uutisen mukaan sahatukkien hinnat ovat nousseet viime aikoina ja ajaneet perinteisiä sahoja ahdinkoon. Yhtenä syynä mainitaan, että sellutehtaat haalivat myös tukkipuita haketettaviksi. Ymmärrettävästi tässä tilanteessa kaikki materiaaliksi kelpaava hyödynnetään, vaikka kustannukset olisivat hieman kovemmat. Valitettavasti tämä tilanne ei tiedä pienikatteisille sahoille kovin hyvää.

On jälleen mielenkiintoista seurata millaisia vaikutuksia tämä ilmiö tuo metsäyhtiöiden tuloksiin ja mainitaanko asiaa tuloskatsauksissa. On kuitenkin selvää, että sillä on vaikutusta alan tuloksiin lyhyellä tähtäimellä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top