Uuden sijoituskilpailun beta-alusta on julkaistu testikäyttöön

Olemme pitäneet jonkin aikaa taukoja jo perinteeksi muodostuneista sijoituskilpailuista. Samalla olemme kehitelleet uutta alustaa, joka on huomattavasti monipuolisempi kuin entinen. Uudessa alustassa tarkoituksena on, että kuka tahansa voi luoda oman sijoituskilpailun, asettaa siihen tarvittavat säädöt kuten alkupanoksen määrä, kilpailuaika, välityspalkkio, montako kilpailijaa mukaan pääsee ja kilpailusta voi tehdä joko julkisen tai piilotetun.

Julkiseen sijoituskilpailuun voi osallistua kuka tahansa, ja ne listataan pääsivulla. Piilotettuihin pääsee mukaan vain erillisen linkin kautta jonka ylläpitäjä voi jakaa. Lisäksi ylläpitäjän tulee määrittää liittymiskoodi joka kerrotaan vain niille henkilöille jotka halutaan mukaan. Näin ollen jos pelkkä linkki vahingossa jaetaan muille, kilpailuun ei pelkästään sen avulla pääse.

Tämä alusta sopii hyvin käytettäväksi esimerkiksi kouluissa, ja uuden hallituksen tavoitteissa onkin lisätä kansalaisten talousosaamista. Juuri siihen tämä alusta on osaltaan oiva työkalu. Se opettaa käytännössä kuinka osakkeilla käydään kauppaa, ja toisaalta näyttää konkreettisesti sen millaisia tuottoja tai tappioita voi saavuttaa niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä.

Betaversio tästä sijoituskilpailualustasta on nyt julkaistu ja sitä pääsee kokeilemaan tästä linkistä. Kirjautumiseen voi keksiä minkä tahansa sähköpostin, sähköpostivarmistus ei tällä hetkellä ole päällä. Mikäli löydät alustasta vikoja, raportoithan niistä meille sivustomme palautelomakkeen kautta.

Voit myös kommentoida vaikkapa tämän artikkelin kommentteihin kiinnostaisiko sinua jälleen Tuulipuvun virallinen sijoituskilpailu palkintoineen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top