Tekijä: Osinkko

  • Nokian Renkaiden vuosi 2021 – Onko osake alelaarissa?

    Nokian Renkaat mielletään laatuyhtiöksi, mutta kun katsotaan kurssikäyrää vähän pidemmältä ajalta huomataan että sijoittajat ovat alkaneet ajatella toisin. Tästä syystä ajattelin pitkästä aikaa tutkia yhtiön kuulumisia ja pohtia voisiko se olla hyvä lisäyskohde omaan salkkuuni.

    Yhtiön viiden vuoden kurssikäyrä näyttää tältä:

    Graafin perusteella 5 vuodessa sijoittaja ei ole juuri muuta tuottoa saanut kuin osinkotuotot. Yhtiön kehitys on ollut kaikesta päätellen alavireinen, joten käydään seuraavaksi kiinni taloudelliseen suoriutumiseen. Seuraavassa on esitetty liikevaihdon, oikaistun tuloksen sekä osingon kehitys vuosilta 2016-2020.

    Kuten nähdään, suoriutuminen on ollut alavireistä. Tulos on kääntynyt laskuun jo vuonna 2018, jolloin liikevaihdonkin kasvu näyttää pysähtyneen. Osinkoa on luvassa viime vuodelta merkittävästi vähemmän.

    Vuoden 2021 ohjeistuksessaan Nokian Renkaiden liikevaihdon vertailukelpoisilla valuutoilla odotetaan kasvavan merkittävästi.
    Globaalin auto- ja rengaskysynnän odotetaan elpyvän, mutta COVID-19-pandemia aiheuttaa edelleen epävarmuutta.

    Todennäköisesti viimeistään Q1/2021- katsauksen yhteydessä yhtiö esittelee uuteen tilanteeseen päivitetyn strategiansa. Uudella tilanteella tarkoitan sitä, että investointi uuteen kapasiteettiin Amerikassa on valmistunut ja tuotanto käynnistynyt, sekä Espanjan testikeskus on valmistumassa. Yhtiö lähteekin alkavaan vuoteen tämän vuoksi mielenkiintoisista asemista samalla kun Covid jää toivon mukaan pikku hiljaa taakse ja maailma on palaamassa tämän osalta vanhaan normaaliin.

    Mitä voi odottaa tältä vuodelta?

    Osake maksaa tällä hetkellä 29,94 euroa. Tuoreella tuloksella P/E-luku on noin 43, mutta viime vuoden tulosta tuskin voi pitää minään referenssinä pidemmälle aikavälille johtuen koronasta ja samanaikaisista investointiohjelmista. Jos haetaan keskiarvotulos viimeisen 6 vuoden ajalta(1,73€), siihen verrattuna P/E on nykykurssilla noin 17. Tämä ei kuulosta lainkaan pahalta, mikäli Nokian Renkaat kykenee pääsemään kiinni kestävään kasvuun.

    Kokonaan toinen asia on, mitä ohjeistettu liikevaihdon merkittävä kasvu tarkoittaa. Ehkä ajatusten selkeyttämiseksi on paikallaan luoda muutama mallinnus eri skenaarioista.

    Tarkastellaan liikevaihdon kasvua erilaisilla skenaarioilla niin, että liikevaihto kasvaa viime vuodesta 10, 20 ja 30 prosenttia. Liiketulosprosentin keskiarvo 2015-2019 vuosilta on 22%. Sisällytetään tähän laskelmaan kuitenkin reilusti maltillisempi prosentti, jolloin arvolaskelmiin tulee enemmän turvamarginaalia. Käytetään liikevoittoprosenttina arvoa 15, joka huomioi jonkin verran Amerikan tehtaan uuden tuotannon käynnistämisen tuomia kustannusrasitteita. Ohessa taulukko josta ilmenevät eri skenaarioiden vaikutukset tulokseen:

    2020 Liikevaihto +10% Liikevaihto +20% Liikevaihto +30%
    Liikevaihto(milj.) 1318,8 1450,68 1582,56 1714,44
    Liiketulos(milj.) 120,0108 217,602 237,384 257,166
    Nettotulos(milj.) 95,64 173,41 189,17 204,94
    EPS(€) 0,69 1,25 1,36 1,48
    P/E 43,49 23,99 21,99 20,30

    Nokian Renkaiden päästessä jälleen kasvuun kiinni, voitaneen P/E 20 pitää neutraalina arvostuksena yhtiölle. Kuten taulukon perusteella voidaan havaita, tulisi liikevaihdon kasvaa tänä vuonna 20-30% jotta nykyinen arvostus olisi perusteltua.

    Q4-raportin yhteydessä toimitusjohtajan katsauksessa tuotiin ilmi, että venäjän varastotasot ovat alentuneet, joten kenties sieltä on luvassa ripeämpää kasvua tänä vuonna. Sekä henkilöautojen että raskaiden renkaiden kysynnän odotetaan kasvavan tänä vuonna kaikilla markkina-alueilla.

    Loppupäätelmät

    Nokian Renkaat on tunnettu laatuosakkeena, mutta viimeiset vuodet ovat nakertaneet sen uskottavuutta. Etenkin edellinen toimitusjohtaja Hille Korhonen herätti laajasti epäluottamusta sijoittajapiireissä. Yhtiön uusi johtaja Jukka Moisio ainakin luottaa omaan firmaansa, sillä hän tankkasi Nokian Renkaita heti osavuosikatsauksen jälkeen reiluhkolla summalla.

    Omasta mielestäni Nokian Renkaiden hinnoittelu on lyhyellä tähtäimellä riskeihin nähden vielä aavistuksen verran kireän puoleinen. Yhtiön johtaja luottaa merkittävään kasvuun, mutta kasvun tulee ainakin lyhyellä tähtäimellä todellakin olla merkittävää jotta voitaisiin puhua neutraalista hinnasta osakkeelle. Tämä vuosi tuo kuitenkin todennäköisesti tullessaan paluun kaivatulle kasvu-uralle pitkän taaperruksen jälkeen.

    Sijoittajan tulee mielestäni pitää fokus pitkässä tähtäimessä ja tarkkailla etenkin kannattavuuden kehittymistä suurten investointien jälkeen. Periaatteessa yhtiön pitäisi nyt pystyä luomaan kasvua hyvin pienillä kustannuksilla, koska kasvu tulee nykyisen kapasiteetin virittämisestä täyteen ajoon.

    Lisäisinkö osaketta nyt salkkuuni? Todennäköisesti katson vielä rauhassa Q1-raportin jolloin nähdään miten uusi vuosi on lähtenyt kasvun osalta käyntiin. Jos kurssi tulee pari euroa alaspäin, voin osaketta lisätä salkkuuni aikaisemminkin.

  • Pörssistä on tullut kasino

    Nousumarkkinan huipulla sijoittajan tulee tarkkailla sijoitusympäristöään. Jos merkit alkavat viitata siihen, että aletaan olemaan nousumarkkinan huipulla, olisi paikallaan vähentää osakepainoa. Viime viikkoina olemme nähneet muun muassa päivätreidaajien esiinnousun sekä keskustelufoorumin joka kokoaa piensijoittajat pahoja shortaajia vastaan. Joko alkaa vaikuttaa liian hullulta?

    Mistä on kyse?

    Tässä tekstissä paneudun tähän jälkimmäiseen, eli keskustelusivusto Redditin Wall Street Bets-ryhmässä nousseeseen piensijoittajien kapinaan hedge-rahastoja vastaan. Hedge-rahasto on yksinkertaisuudessaan rahasto, joka pyrkii tekemään tuottoa niin nousu- kuin laskumarkkinassakin. Tästä syystä rahastojen sijoitusarsenaaliin kuuluu shorttaaminen eli lyhyeksi myynti. Lyhyeksi myynti tarkoittaa sellaisten osakkeiden myyntiä, joita ei omista. Myyjä lainaa osakkeet ja sitoutuu ostamaan ne takaisin myöhemmin, oletetusti alemmalla hintatasolla. Tällä tavoin rahasto voi tehdä tuottoa laskevassakin markkinassa.

    Joissain osakkeissa shorttausaste on noussut erittäin korkeaksi, tällainen on esimerkiksi yhdysvaltalainen videopelimyyjä GameStop jossa shorttausaste on ollut yli 100%. Wall Street Bets-ryhmässä tämä huomattiin mahdolisuutena ja osaketta alettiin piensijoittajien toimesta ostamaan kaksin käsin, jolloin osakkeen hinta räjähti ylös. Tammikuun aikana nousua on kertynyt peräti 1 638%. Osakkeen hinnan nousu ahdistaa shorttaajat selkä seinää vasten. Niiden on jossain vaiheessa pakko sulkea short-positionsa, ja ne tulevat tekemään suuria tappioita. Lisäksi mikäli shortteja lähdetään sulkemaan, aiheuttaa tämä entisestään kasvavan kysyntäpiikin joka nostaa jälleen osakkeen hintaa entisestään.

    Tunnettu osakevälittäjä Robinhood alkoi kuitenkin rajoittamaan piensijoittajien ostotoimeksiantoja jotuen siitä, että kyseessä oli kurssimanipulaatio. Rajoituksista johtuen vain GameStopin myynti oli mahdollista, eikä uusia osakkeita voinut enää ostaa. Rajoitukset koskivat lisäksi muutamaa muutakin vastaavassa tilanteessa olevaa yhtiötä. Piensijoittajat ottivat tämän vihaisina vastaan ja tilanne tulkittiin niin, että Robinhood tuki avoimesti suursijoittajia jotka pääsivät näin ollen syöksemään osakkeiden hinnat alas ja sulkemaan short-positioitaan rauhassa. Onkin mielenkiintoista nähdä mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Menellään on mielenkiintoinen jännitysnäytelmä jossa pienet ja suuret kurssimanipulaattorit kilpailevat toisiaan vastaan.

    Kannattaako GME-hypejunaan lähteä mukaan?

    Varmasti monia suomalaisiakin piensijoittajia kiehtoo kysymys, vieläkö hypejunaan ehtisi mukaan? Tähän tuskin kukaan osaa antaa tyhjentävää vastausta, sillä mitä tahansa voi tässä tilanteessa tapahtua. Nähtäväksi jää, aloittavatko piensijoittajat uuden hyökkäyksen jonkin toisen välittäjän kautta vai palautuuko kurssi jo normaalimmalle tasolle. Kaikkia shortteja ei ole vielä suljettu, joten mikäli piensijoittajat onnistuisivat pitämään kurssia ylhäällä, voisi nousua vielä tullakin kun rahastot myyvät short-positioitaan pakkoraossa.

    Mikäli nousuun lähdettäisiinkin, sijoitukset tulee tehdä kieli keskellä suuta koska väistämättä kova kurssilasku tulee jossain vaiheessa joko hypen laannuttua tai shorttien sulkeuduttua, ja silloin osakkeita omistava on vaarassa menettää lähes koko sijoittamansa pääoman. Näin ollen mikäli olet lähdössä kokeilemaan onneasi, kannattaa se tehdä sellaisella panoksella jonka olet valmis häviämään kokonaan. Loppujen lopuksi fundamenttiperusteisesti GME ei ole kaikkein kovatuottoisimpia yhtiöitä.

    GameStopin osakkeita voi ostaa esimerkiksi Nordnetin kautta.

  • Tuulipuvun sijoituskilpailu päättyi

    Pörssivuoden tultua päätökseensä myös Tuulipuvun sijoituskilpailu päättyi. Kilpailussa jokainen sijoittaja sai virtuaalisen 20 000 euron alkupääoman, jolla sai käydä vapaasti kauppaa koko kilpailun ajan. Ohessa kilpailun 10 parasta sijoittajaa:

    Kilpailussa 6 parhaiten menestynyttä palkitaan yhteistyökumppaneidemme Nordnetin, Osakesäästäjien Keskusliiton, Fellow Financen sekä Henri Elon tuotepalkinnoilla. Palkittuihin tullaan olemaan yhteydessä sähköpostitse, tarkkailethan siis postiasi.

    Haluamme kiittää kaikkia osallistujia sekä yhteistyökumppaneitamme ja toivottaa menestyksekästä sijoitusvuotta 2021!

  • Matkani Bitcoin-miljonääriksi, osa 2

    Talousaiheisia uutissivustoja seuraavat eivät ole todennäköisesti voineet viime aikoina välttyä uutisilta joissa kerrotaan Bitcoinin päivä toisensa jälkeen kovemmista nousuista ja uusista ennätyshinnoista. Bitcoin on tosiaan viime aikoina noussut kuin raketti ja hurmoksessa on havaittavissa yhtäläisyyksiä taannoin erittäin voimakkaasti nousseeseen Teslan osakkeeseen.

    Kirjoitin aikoinaan matkastani Bitcoin-miljonääriksi. Aloitin tuolloin hyvin pienestä, mutta tällä kertaa lisäsin hieman panoksia. Ostin Nordnetin kautta 1485 eurolla Bitcoin XBTE-Trackeria joka seuraa Bitcoinin arvon kehitystä. Oston suoritin 18.11.2020 eli noin 7 viikkoa sitten. Tässä ajassa ostokseni on ehtinyt tuottaa jo reilut 100%:

    Tarkoitukseni oli päästä mukaan nousuhurmokseen, mutta en rehellisesti sanottuna osannut odottaa pääomani tuplaantumisen tapahtuvan jo näin nopeasti. Jatkossa onkin mielenkiintoista seurata mitä tapahtuu ja koska todennäköinen taantuminen/romahdus alkaa.

    Tässä vaiheessa on sanottava että tein ostoksen täysin pelailumielessä ja Bitcoin-sijoittajan täytyykin muistaa, että riski esimerkiksi koko pääoman menettämiselle on suuri. Näin ollen tähän ei kannata laittaa sen enempää pääomaa kuin on valmis häviämään, eikä tätä kannata missään nimessä ottaa ostosuosituksena.

  • Mitä bemarikuskit voivat opettaa sijoittajille?

    Sain inspiraation tähän tekstiin ajellessani pidempää automatkaa joulun aikaan. Tuolloin liikenne oli suhteellisen vilkasta eräällä eteläpohjalaisella maakuntatiellä. Olen tottunut ajamaan tasaisella vauhdilla rajoitusten mukaan + pieni mittarivirhelisä päälle.

    Tämä vauhti ei kuitenkaan riitä kaikille, vaan kun kiire painaa, ohi on päästävä. Eräs BMW-merkkinen katumaasturi ohitti autoni paikassa, jossa eteen näkee tuskin mitään, ja vieläpä niin että ohitus tapahtui risteyksen kohdalla. Tällä kerralla kaikki meni hyvin, kukaan ei tullut vastaan eikä risteyksestäkään tullut ketään. Kaikki säilyttivät henkensä ja Bemarin kuljetteja jatkoi kohti uusia haasteita.

    Ruuhkavuosien aikana minulla ei tyypillisesti ole päivän aikana aikaa ajatella mitään, vaan täytyy suorittaa sekä töissä että kotona jotta homma toimii ja arki pyörii. Tuolloin olin kuitenkin pitkällä taipaleella auton ratissa ja aloin mietiskellä tapahtunutta hieman syvällisemmin. Kuinkahan kauan bemarikuskin pitää toimintaansa jatkaa kunnes tulee se kerta kun rysähtää, vai voisiko hän selvitä koko aktiiviuran moisella ajotyylillä vahingoittumatta? Epäilen.

    Pian tämä ajatusteni juoksu kulkeutui myös sijottamiseen, samahan pätee tässäkin hommassa. Lyhyellä tähtäimellä voi tulla menestystä vaikka tekisi asioita väärinkin, mutta jossain vaiheessa voi tulla eteen paha takaisku. Liika itseluottamus on usein pahasta ja omaa toimintaa tulee tarkastella jatkuvasti kriittisesti. Tätä voi soveltaa esimerkiksi siihen, onko sijoittajalla ylipäätään sijoitussunnitelmaa jossa pysytään, vai onko tapana vain säntäillä sinne tänne? Ottaako sijoittaja omaan riskitasoonsa nähden kuitenkin liikaa riskiä mikäli laskumarkkinassa salkun sulaminen tuntuu liian pahalta, ja tulee tehtyä paniikkiratkaisuja. Entä ovatko sijoituskohteet ylipäätään omaan riskitasoon sopivia?

    Asetelman voi kääntää myös toisin päin. Mikäli tekisit kaiken oikein, voi tuloksena olla silti lyhyellä tähtäimellä miinusta tekevä salkku. Nyttemmin on naljailtu esimerkiksi maailman tunnetuimmalle sijoittajalle Warren Buffetillekin, jonka arvo-osakkeita sisältävä salkku ei ole pysynyt Applea lukuunottamatta nousuhuumassa mukana. Vain aika näyttää kuka vetää tässä kamppailussa pisimmän korren. Avainsana on kurinalainen työ, joka on vuosien saatossa Buffetinkin saattanut huimiin tuottoihin.

    Treidaus suositumpaa kuin koskaan – markkinat ylikuumentuneet?

    Nykyään yhä useampi päivätreidaaja on kertonut lopettaneensa päivätyöt ja alkaneensa treidaamaan täysipäiväisesti. Helsingissä sijaitsevat treidaushuoneetkin ovat kuulemma ruuhkautuneet.

    Lyhyellä tähtäimellä katsottuna viime kevään koronakuopasta alkaneessa äärimmäisen kovassa nousumarkkinassa kuka tahansa on hyvä treidaaja, mutta onko tässä tapauksessa otettu huomioon sitä toimiiko homma yhtä hyvin kunhan markkina palautuu normaaleihin uomiinsa? Ettei tässäkin hommassa kävisi vielä ”bemarikuskit?”

  • Salkun tuotto vuonna 2020 – Indeksi kukistettu jo viidettä vuotta putkeen

    Pörssivuosi tuli tänään päätökseen ja on jälleen aika tutkailla miten vuosi meni. Koronapandemia sävyttämä vuosi oli kenties erikoisin omalla sijoittajaurallani. Kevään kuopassa en voinut kuvitellakaan, että loppuvuosi olisi näin jyrkkää nousukiitoa.

    Pidemmittä puheitta, salkkuni tuotti tänä vuonna +33,94%:

    Samassa ajassa Helsingin pörssin osingot huomioiva tuottoindeksi tuotti noin 15% mikä sekin on hyvä tuotto yksittäiselle vuodelle. Salkkuni ylituotto indeksiin nähden oli täten erittäin selkeä. Myös viime vuonna salkkuni nousi noin 30 prosenttia, joten kahden edellisen vuoden tuotot ovat olleet ”normaaliin” pörssin vuosituottoon nähden erittäin rajuja ollen täten keskimäärin noin 32%.

    Kolmen edellisen vuoden tuottovertailu näyttää seuraavalta:

    Ero indeksiin on valtava. Kolmen vuoden tuotto salkullani on +68,36%. Helsingin pörssin tuottoindeksi on samalla aikavälillä jäänyt noin 31% tuottoon mikä sekin on toki kiitettävän paljon. Meitä sijoittajia on hemmoteltu viime vuosina.

    5 vuoden aikavälillä salkkuni on tuottanut mukavat 105% indeksin jäätyä noin 57 prosenttiin. Salkkuni on toisin sanoen yli tuplannut arvonsa 5 vuoden sisällä.

    Kuten sanotaan, tuurilla voi voittaa indeksin yksittäisenä tai parinakin vuonna, mutta riittääkö 5 vuotta indeksin voittamista jo osakegurun arvonimeen? 🙂

    Rehellisyyden nimissä tällaiset tuotot vaativat osta ja pidä-tyylilläni myös hieman tuuria ja niiden oikeiden hevosten löytämistä. Salkussani on paljon hyviä yhtiöitä kuten Revenio Group, Harvia, Qt, Neste ja Kone näin muutamia mainitakseni.

    Kirjoitin aikaisemmin, että kroonisesti kalliin oloisia laatuyhtiöitä ei tarvitse pelätä, sillä laadulla on tapana maksaa itsensä takaisin hyvien tuottojen jatkuessa vuosi toisensa perään. Nimenomaan tämän strategian noudattaminen on luotsannut omankin salkkuni hyviin tuottoihin. Vaikka nyt on nähty jonkin verran rotaatiota perinteisiin arvo-osakkeisiin, on vaikea nähdä kuinka vahvan vallihaudan omaavat laatuyhtiöt lakkaisivat jatkossakaan tuottamasta.

    Tulevana vuonna olisi tarkoitus päivittää jälleen hieman aktiivisemmin ja reaaliaikaisemmin tekemiäni ostoja ja myyntejä sekä blogissa että sosiaalisessa mediassa. Jos nämä päivitykset kiinnostavat, kannattaa ottaa myös Twitter-tilini seurantaan.

  • Kasinoalan voimakas kasvu – kannattaako sijoittaa?

    Perinteiset kivijalkakasinot ovat aina olleet matkaajien suosiossa, joko pelipaikkoina tai nähtävyyksinä. Nettikasinot puolestaan ovat avanneet täysin uudet markkinat, jotka alkavat pikkuhiljaa saada varsin mittavaa suosiota myös sijoittajien keskuudessa. Kansalliset ja kansainväliset markkinat kasvavat tasaiseen tahtiin, välillä varsin yllättävissä määrin.

    Alan kasvu juontaa juurensa vuosituhannen alun pokeribuumiin. Tämä puolestaan johti kolikkopelien ja live-kasinoiden aikakauteen. Mittava kasvu on johtanut tilanteeseen, jossa aiemmin lähes vapaat markkinat ovat täyttyneet kilpailukykyisistä yrityksistä. Tällä hetkellä alan toimijat vähenevät suurten yritysten ostaessa pienempiä.

    Kannattaako tähän trendiin tutustua tarkemmin, vai ovatko peliyhtiöt uhkapelikohteita?

    Mitkä tekijät kasvattavat peliyhtiöitä?

    Nettikasinoiden suosio perustuu uhkapelien tuomiseen kaikkien ulottuville internetin, älylaitteiden sekä pöytäkoneiden kautta. Nykyään pelaaminen on siirtynyt yhä enemmän ja enemmän mobiililaitteiden pariin, mikä puolestaan on kasvattanut käyttäjäkuntaa entistä laajemmille alueille. Pelien suosio ei välttämättä ole sen suurempaa kuin ennenkään, ne ovat vain nykyisin paremmin saatavilla.

    Kasinoiden kasvava suosio on kasvattanut tarvetta yhä laajemmalle pelitarjonnalle sekä erilaisiin alaan liittyviin sovelluksiin ja ratkaisuihin. Live-kasinoiden striimaamat pelit ovat ainutlaatuisia teknisiä ratkaisuja nekin. Potentiaalia alalla riittää: esimerkiksi erilaisen yhteisöpelaamisen muodossa tai sitten lottoratkaisujen kohdalla. Älypuhelimet puolestaan ovat varmasti suosituimpia ja monipuolisimpia viihdelaitteita, joita maailmasta tällä hetkellä löytyy.

    Markkinoita riittää – ja ne avautuvat

    Eri maiden markkinat ovat avautuneet rahapeleille pikkuhiljaa: ensin pokerin ja sitten kasinoiden ja vedonlyönnin avulla. Samalla kasinomarkkinat ovat kasvaneet kansainväliksi, varsinkin Euroopan Unionin alueella. Tämä on johtanut mielenkiintoiseen tilanteeseen, jossa suomalaisia kasinoita ei voida pyörittää Suomesta käsin. Suomikasino onkin hieman paradoksaalinen termi ulkomailla toimivalle kasinolle, joka on kuitenkin täysin suomalaisille suunnattu. Toisaalta, kansainvälinen osaaminen on nostanut suomalaisen kasinotoiminnan täysin uudelle tasolle.

    Tällä hetkellä Tukholman pörssi on houkutellut joukkoonsa todella suuren määrän erilaisia uhkapeliyhtiöitä, ja samoin moni ulkomailta käsin toimiva yritys on ruotsalaisessa omistuksessa. Maailmalla markkinat ovat heränneet näihin menestystarinoihin. Esimerkiksi Afrikan, Amerikan ja Aasian uhkapelimarkkinat ovat vasta siirtymässä nettipohjaisiksi.

    Kuinka nettikasinot vaikuttavat muihin aloihin ja kohteisiin?

    Uhkapelimarkkinoiden maailmanlaajuinen arvo kasvaa jatkuvasti. Nettipelien kasvu on sekin suurta, ja huomattavasti kansainvälisempää. Osa kasvusta on selvästi perinteisten markkinoiden osuutta, mutta uusiakin markkinoita luodaan. 

    Kansainväliset markkinat vaativat jatkuvasti uudenlaisia ratkaisuja toimiakseen. Yhtenä erinomaisena esimerkkinä tästä ovat erilaiset nettilompakot ja muut välineet rahansiirtoa varten. Perinteiset pankkisiirrot ja luottokortit ovat osoittautuneet varsin hitaiksi tavoiksi siirtää rahaa. Ei siis mikään ihme, että yhtiöt, kuten Skrill, Neteller, Paysafecard, Trustly ja lukuisat mobiilimaksusovellukset, ovat valloittaneet alaa. 

    Samoin kuin erilaiset elektroniset maksuvälineet myös kryptovaluutat ovat hyötyneet uhkapelimarkkinoista huomattavissa määrin. Vaikka jälkimmäinen ei vielä olekaan johtanut merkittäviin läpimurtoihin, on kehitykseen panostettu huomattavasti, ja erilaisia kokeiluja käynnistetään jatkuvalla tahdilla.

    Seuraa kehitystä

    Kuinka itse yritykset ovat sitten pärjänneet markkinoilla? Eivät aina hyvin. Osa pörssiyrityksistä on menettänyt arvoaan, osa taas saanut lisää. Sijoittamista miettiessä onkin parasta tarkastella yksittäiset yritykset huolella, kuten aina. Toisaalta, Evolution Gamingin kaltaiset täysin uuden palvelun luoneet yritykset ovat nousseet alkuperäisistä listautumishinnoistaan monikymmenkertaisiksi.

    Tällä hetkellä ei näyttäisi siltä, että alan kehitys voisi tyssätä paikoilleen tai romahtaa. Pelialan yritykset jatkavat eteenpäin, vaikka yksittäiset yritykset voivatkin toki luopua toiminnastaan. Seuraa uusimpia käänteitä ja tee päätöksesi tarkan tiedon perusteella.

  • Nyt on aika tukea kotimaisia pienyrittäjiä

    Korona-virus on hiljalleen pysäyttämässä koko Suomen. Ihmisiä suositellaan pysymään kotona tartuntojen ehkäisemiseksi. On helppo kuvitella millaisen loven tällainen taloudellisen toimeliaisuuden totaalistoppi tekee pienyrittäjien liiketoimintaan, kun asiakkaat ja heidän mukanaan tuoma liikevaihto loppuu kuin seinään. Valtiovalta räätälöi tilanteeseen apupakettia, mutta ilman liikevaihtoa apupaketitkaan eivät pienyrittäjiä auta kovin pitkälle vallitsevan tilanteen pitkittyessä.

    Tilannetta parantaakseen nyt kannattaa pohtia kuinka voisi omilla valinnoillaan tukea pienyrittäjää. Omalla kohdallani olen suunnannut katseet tulevaan (kuten toimin osakemarkkinoillakin) ja miettinyt voisinko joitain tulevaisuuteen lykättyjä hankintoja tehdä jo nyt ja vieläpä niin, että tilaisin tuotteita kotimaisilta pienyrittäjiltä.

    Esimerkkinä tällaisesta toiminnasta hankin kotimaisesta Wiinapuu-käsityöverstaasta jo pidempään himoitsemani sankavakan. Tällainen alusta loppuun käsityönä tehty vakka on mielestäni esteettisin ja ekologisin astia esimerkiksi hedelmien tarjolle laittamiseen. Olin pohtinut tällaisen ostamista jo pitkään, mutta lykännyt hankintaa aina tulevaisuuteen. Oivalsin, että nyt jos koskaan on oikea hetki tehdä oma osani ja tukea pienyrittäjää.

    Alusta loppuun käsityönä valmistettu sankavakka on ekologinen ja esteettinen astia esimerkiksi hedelmille.

    Suosittelen samaa teille lukijoillenikin. Kannattaa pohtia voisiko jonkin mielessä pyörineen hankinnan tehdä suosimalla suomalaista yrittäjää. Koronasta selvitään kyllä aikanaan, mutta nyt tarvitaan yhteiseen hiileen puhaltamista.

    Jos kiinnostuit Wiinapuun tuotteista, niihin voi tutustua esimerkiksi heidän Instagram-tilinsä kautta.

  • Pääomien keskittäminen osakkeisiin laskumarkkinassa

    Korona-viruksen leviäminen aiheuttaa globaaleja talouspaineita. BKT:t ovat laskussa ja keskuspankit laskevat ohjauskorkojaan kilvan. Luonnollisesti talouskriisi saattaa heijastua myös yksityisiin kotitalouksiin YT-neuvottelujen, lomautusten tai irtisanomisten muodossa. Tästä kaikesta voidaan päätellä, että euribor-korotkaan tuskin ovat noususuhdanteessa aivan lähivuosina. Itseasiassa eonia-korkojen ei odoteta ainakaan meidän elinaikanamme nousevan enää koskaan positiivisksi:

    Tämänkertainen vinkkini koskee sitä, miten pääomia kannattaa tällaisessa markkinatilanteessa allokoida. Koska maksamalla asuntolainan lainanlyhennyksiä rahoilleen ei saa nyt juuri minkäänlaista tuottoa, mielestäni pääomia kannattaa nyt ohjata osakemarkkinoille niin paljon kuin on mahdollista. Osakkeiden tuotto-odotukset ovat kuukauden sisään puolestaan nousseet huomattavan paljon kurssien pudottua merkittävästi. Nykyään asuntolainoihin on helposti saatavilla lyhennysvapaita muutamiksi vuosiksi, ja tämä kannattaa mielestäni hyödyntää juuri tällaisissa harvinaisissa tilanteissa jonka äärellä nyt olemme.

    Näin toimiessa osakkeisiin pystyy allokoimaan vähintään useita satasia enemmän kuukausittain riippuen tietysti lainan suuruudesta. Kuten tiedämme, korkoa korolle-efektin ansiosta nämä rahat kumuloituvat myöhemmin suuremmiksi rahavirroiksi taloustilanteen jälleen normalisoituessa ja kasvun jatkuessa.

    Pienistäkin puroista voi kasvaa suuri joki kun korkojen korot ehtivät jyllätä.

    Jos kuvitellaan hypoteettinen tilanne että asuntolainojen korot joskus yllättäen nousisivatkin, vasta tuolloin pääomia kannattaa ohjata suuremissa määrin lainojen lyhentämiseen ja silloinkin vain jos korko olisi merkittävä verrattuna osakkeiden tuottoihin. Tämä tilanne on tosin täysin hypoteettinen eikä korkojen nousua ole näköpiirissä.

  • Kuinka toimia pörssikriisin aikana? – Potentiaalisten ostokohteiden kartoitusta

    Tiedättehän vanhan fraasin joka kuuluu kutakuinkin näin: ”Kunpa olisin finanssikriisin aikaan ostanut osaketta X niin olisin nyt rikas.” Tämä väittämä olettaa, että ostaminen tuolloin olisi ollut helppoa ja markkinoiden tulevaisuus selkeä. Valitettavasti näin ei ollut, ja samankaltainen tilanne on menossa juuri nyt. Kaikki osakemarkkinat ovat nyt selvästi ylimyytyjä ja liike alaspäin on ollut erittäin rajua. Tämä johtuu siitä, että maailmantalouden tulevaisuus on nyt sankan usvan peitossa. Koronan aiheuttaman taloudellisen seisahtumisen seurauksia voidaan vasta arvailla. Joka päivä saamme entistä huonompia uutisia. Esimerkiksi tänään kuulimme USA:n sulkeutumisesta Schengen-mailta sekä povauksia Italian tarvitsemasta apupaketista. Pörssiyhtiöissä tulemme todennäköisesti näkemään lukuisia tulosvaroituksia.

    Korona on saanut maailmantalouden sekaisin.

    Monet sijoittajat varmasti tuskailevat mitä tässä tilanteessa oikein tulisi tehdä. Helsingin pörssin yleisindeksi on kuukaudessa laskenut jo lähes -30%. Luvut ovat ympäri maailman pörssejä aivan yhtä karuja. Mielestäni sijoittajan tulee nyt tiedostaa hyvin oma sijoitussuunnitelmansa. Jos pääoman sulamista haluaa suojata myynneillä, ne olisi jo pitänyt tai pitäisi viimeistään nyt tehdä koska pörssilaskun pituutta voimme vain arvailla. Tällöin markkinoille paluusta kannattaa myös laatia oma suunnitelmansa. Myynnistä saadut pääomat voi esimerkiksi allokoida kuukausisijoituksin niin, että ne tulee sijoitettua pörssiin jälleen takaisin esimerkiksi loppuvuoden aikana. Todennäköisesti tällöin koronapaniikki on jo väistynyt ja sen tuomat taloudelliset seuraukset paremmin tiedossa ja ehkä jopa jo hallinnassa. Tätä strategiaa puoltaa se, että romahdukset ovat usein teräviä ja nousut pitkiä ja loivia. Näin ollen markkinoille tulee kuitenkin palattua suunnitelman mukaisesti varsin ripeästi.

    Jos suunnitelmissa on pitää nykyiset omistuksensa ja ostaa osakkeita lisää laskeviin kursseihin, nyt valikoimaa alkaa jo löytyä mielin määrin. Sijoittajan tulee pystyä sietämään salkkunsa sulamista ja toteuttaa määrätietoisesti valitsemaansa strategiaa. On lohdullista muistaa, että ellei tämäkään kriisi ole poikkeus, palautumisprosentti edellisistä taantumista on kuitenkin historiassa ollut 100%. Ja teorioiden mukaan myös laskumarkkinassa mukana olleet ovat kuitenkin olleet pitkällä tähtäimellä voittajia markkinoiden noustessa, sillä kuten aikaisemmin mainitsin markkinoille paluu hyvin usein viivästyy ja parhaat nousupäivät jäävät välistä niiltä jotka vasta harkitsevat palaavansa.

    Ostokohteita miettiessä nyt kannattaa mielestäni peilata yhtiöiden historiallista menestystä viime vuosien aikana ja laatia näistä ”normaalin tulostason” joka todennäköisesti tullaan saavuttamaan jälleen aikana koronan jälkeen. Laskeskelin seuraavaan taulukkoon eräiden suosittujen yhtiöiden keskiarvotulokset viimeisten viiden vuoden ajalta sekä vertasin niitä tämän päivän kurssiin. Näin laskemalla sain yhtiöille viiden vuoden keskiarvo-P/E-luvun.

    Yhtiö P/E 5v
    Nordea 7,2
    Stora Enso 9
    Sampo 9,8
    Finnair 9,8
    Nokian Renkaat 9,9
    Metsä Board 11,9
    UPM 12,9
    Telia 13,8
    Fortum 17
    Harvia 18,8
    Neste 22
    Orion 22,2

    Taulukon perusteella voidaan havaita yleisen hintatason selkeää halpuutusta. Jos vielä reilu kuukausi sitten P/E-lukua noin 15 voitiin pitää neutraalina tasona nollakorkoympäristössä, ovat osakkeet laajalla rintamalla jo laskeneet tämän alle. Tällä keskiarvotuloksellaan arvotettuna alle 10 P/E:n yhtiöt ovat mielestäni jo lipuneet ostohintoihin. Sijoittajan tulee kuitenkin tiedostaa yhtiöihin kohdistuvat riskit ja se, että markkina voi kollektiivisesti yhä painua alaspäin ja viedä hyviäkin yhtiöitä mennessään.

    Finnairin tulos tulee todennäköisesti ottamaan todella kovaa osumaa tänä vuonna lentojen määrän vähentyessä radikaalisti, sen sijaan Nokian Renkaat taas hyötyy halvasta öljystä ja renkaita todennäköisesti tarvitaan tänäkin vuonna. Metsäyhtiöistä Stora Enso näyttää selvästi halvimmalta tulosperusteisesti arvioituna. Fortumin kohdalla tulee ottaa huomioon Uniperin valtaus, joka todennäköisesti tuo lisää paukkuja tulosriville jo lähitulevaisuudessa.

    Toivottavasti tämä pieni listaus auttaa potentiaalisten ostokohteiden löytämisessä. Ylipäätään näin jännittävän kevään keskellä kehottaisin sijoittajia pysymään suunnitelmassaan sekä olemaan panikoimatta. Kun istuu alas ja miettii asioita rauhassa tulee todennäköisesti tekemään parempia sijoituspäätöksiä. Loppujen lopuksi sijoittaminen on pitkäjänteistä hommaa johon tällaiset romahdukset kuuluvat silloin tällöin.

    Menestystä sijoituksiin ja muistetaan pestä ahkerasti käsiä!