Category: Säästövinkit

Taloyhtiöihin ei tarvita sähköautojen pikalatausta – useimmissa tapauksissa

Täyssähköauton ostamisen myötä olen seurannut erityisellä tarkkuudella keskustelua taloyhtiöiden sähköistämisestä, sekä kerryttänyt asiasta omakohtaista kokemusta myös omassa taloyhtiössäni. Kuten arvata saattaa, tällaisen uuden asian edessä asenteet sähköautojen lataamiseen taloyhtiössä ovat mitä erilaisempia. Omassa taloyhtiössäni asiat ovat edenneet pääosin hyvin, siitä pian lisää.

Latausselvitys ilmoille

Kyselin jo keväällä taloyhtiössämme lupaa sähköauton lataamiseen. Valitettavasti tuolloin en päässyt yhtiökokoukseen, joten asia oli mainittu pöytäkirjassa vain yhdellä rivillä ”selvitetään mahdollisuus sähköautojen lataamiseen taloyhtiössä.” Kysyin asiasta myöhemmin kesällä taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalta, ja hän mainitsi että selvitys kyllä tullaan tekemään, mutta se tehtäisiin vasta elokuussa jolloin autonikin olisi jo ostettu.

Ajattelin, että saan latailla uutta sähköautoani aivan normaalisti autokatoksen pistokkeesta, joten en sen kummemmin ollut huolissani latausselvityksen venymisestä syksymmälle. Heinäkuussa ostin lopulta auton, koska toisen auton tarve oli perheessämme jo elokuun alussa ajankohtainen, eikä minulla ollut aikaa odotella selvityksen tulosta.

Mainittakoon, että meidän taloyhtiössämme asiat ovat latauksen kannalta lähtökohtaisesti hyvin. Jokaisen autopaikan sähköt menevät jo nyt oman sulaketaulun kautta, jossa on 16A sulake sekä vikavirtasuojakytkin. Tästä syystä siis lataamiseen käytetty sähkökin menee asukkaan omaan piikkiin. Taloyhtiö on vuosimallia 2007, joten johdot saatika pistorasiatkaan eivät ole vanhoja ja hapertuneita.

Palovahti latautuvan sähköauton viereen?

Kun auto saatiin pihaan, kävin vielä puheenjohtajan kanssa keskustelua ja varmistin että on hyväksyttävää ladata autoa selvityksen ajan autopaikkani pistokkeesta. Mutta hänpä sanoikin, että siitä ei voi ladata vaan minun tulisi käyttää julkisia lähistöllä olevia latureita niin kauan kunnes selvitys on tehty. En tähän suostunut, vaan toimitin hänelle nähtäväksi SESKO:n standardin jonka mukaan tavallista ulkopistorasiaa on hyväksyttävää ja turvallista käyttää mikäli latausvirta on korkeintaan 8 ampeeria.

Puheenjohtaja oli vielä kysynyt asiaa isännöitsijältä, joka sanoi että tämä ei ole mahdollista, sillä pistorasia saattaa sulaa. Näin ollen pyysin vielä kertaalleen molempia, sekä puheenjohtajaa että isännöitsijää rauhassa perehtymään tuohon mainitsemaani standardiin. Sen jälkeen he suostuivat, mutta minun tuli allekirjoittaa sopimus jossa vakuutin rajoittavani latausvirran maksimissaan 8 ampeeriin. Kaikki laittoivat allekirjoituksensa paperiin ja elämä jälleen hymyili.

Sähköauton lataamiseen menevät elektronit ovat erilaisia kuin tavallisen auton lämmitykseen menevät elektronit?

Kuten huomataan, ennakkoasenteet sähköautojen lataamista kohtaan ovat vielä voimakkaita. Jos asiasta ei tiedetä riittävästi, ensimmäinen reaktio ei ole ottaa asioista selvää, vaan suoralta kädeltä kieltää lataaminen. Meidänkin taloyhtiön tapauksessa ensimmäisellä latausta haluavalla yksilöllä eli minulla oli suuri todistamisen taakka homman turvallisuudesta.

Jos mietitään useimpia tavallisia taloyhtiöitä, niissä on autopaikat joissa autot lämpeävät talvella joskus useitakin tunteja, eikä ketään kiinnosta millaisia virtoja siellä liikkuu. Tavallisen lohkolämmittimen sekä sisätilalämmittimen yhteisteho voi helposti olla 2kW, joka tarkoittaa siis sitä, että virtaa liikkuu enemmän kuin sähköauton lataamiseen tavallisesta pistokkeesta sallitut 8 ampeeria. Silti ketään ei tämä asia kiinnosta, eikä lämmittämistä tai sen kestoa ole mitenkään rajattu.

Mutta annas olla kun yhtä suuria tai hieman pienempiäkin virtoja oltaisiin käyttämässä sähköauton lataamiseen, silloin tietenkin uhkakuvana on että pistorasiat sulavat ja koko taloyhtiö palaa maan tasalle. Muuta logiikkaa en tähän tyypilliseen nuivaan vastaanottoon keksi, kuin että sähköauton akkuun menevien elektronien täytyy olla jollain tapaa erilaisia. 😉

Tarvitseeko pikalatureita taloyhtiössä?

Tähän väitteeseen vastaus on, että hyvin harvoin tarvitsee. Kaikki riippuu tietysti siitä, millaisia matkoja sähköautollaan päivän aikana ajaa. Keskimääräisen suomalaisen ajosuorite per päivä on 50km. Näin lyhyttä matkaa varten sähköautoa ei todellakaan tarvitse edes hidasladata joka päivä, kerta tai pari viikossa riittää riippuen akkukapasiteetista.

Omat päivittäiset ajomatkani ovat tuon mainitun keskimääräisen ajosuoritteen sisällä ja käytännössä olen todennut, että normaali hidaslataus riittää ajoihini vallan mainiosti. Olen itseasiassa alkanut käyttämään vielä hitaampaa 6A latausta öisin, koska minulla ei ole tyypillisessä arjessa tarvetta sen nopeammalle lataukselle. Tämä on todellisuutta suurimmalle osalle suomalaisista, jotka jossain vaiheessa siirtyvät sähköautoiluun. Näin ollen mahdolliset investoinnit taloyhtiössä jäävät erittäin pieniksi, mikäli niitä edes tarvitaan.

Vakuutusten kilpailutus kannatti – taas!

Ostimme perheeseen toisen auton, ja tästä syystä oli ajankohtaista kilpailuttaa ajoneuvovakuutukset. Suoritin laajan kierroksen ja kävin läpi keskeisimmät vakuuttajat jotka tulivat tuolloin mieleeni.

Taustatietoina mainittakoon, että olen noin 35-vuotias virheettömän taustan sekä täydet bonukset omaava kuljettaja. Asun Oulussa ja ajokilometrejä tulee vuodessa arvioni mukaan noin 10 000 per vuosi. Vakuutuksen tyypiksi tuli täyskasko johon sisältyisi mahdollisimman paljon erilaisia palveluita, muun muassa lasiturva.

Kilpailutuksen tarjoukset

Aloitin kilpailutuksen omasta salkkuyhtiöstäni eli Ifistä, koska siellä on toisen automme vakuutus tällä hetkellä. Ifin tarjous oli 620,28€/vuosi. Hintaan ei sisältynyt lasiturvaa joka maksaisi 80,73€, tällöin hinta nousisi jo reiluun 700 euroon. Liian kallista, totesin ja kävin läpi muitakin vakuuttajia.

POP vakuutus tarjosi omaa täyskaskoaan hintaan 578,25€, joka alkoi jo kuulostaa paremmalta. Tähän vakuutukseen kuului lisäksi lasiturva jo valmiina. Tässä vaiheessa POP nousi selkeäksi ykköseksi.

OP Pohjola tarjosi täyskaskoa hintaan 559€ ja siihen tulisi lasiturvasta vielä 84€ lisähintaa, yhteensä 643€. Siis selkeästi kalliimpi kuin POP, joten kilpailutus jatkukoon.

Turva tarjosi vakuutusta hintaan 595,50€ ja päälle lasiturva, joten ei ollut voittajaksi siitäkään koska jo perushinta oli POP:ia kalliimpi. Ilmeisesti Turvan kilpailukyky perustuisi siihen, että kuuluu johonkin ammattiliittoon. Itse en liittoihin kuulu, joten en niiden jäsenyydestä alennuksia saa. Niinpä hylkäsin Turvankin tarjouksen.

Vielä viimeiseksi tarkistin Lähitapiolan tarjouksen, joka oli reilut 700€, tähän hintaan ei minua asiakkaakseen saa.

Soitin vielä itseasiassa tämän kierroksen jälkeen uudelleen Ifin asiakaspalveluun ja pyysin että myisivät tarjouksen edes tähän samaan hintaan kuin POP, koska mieluiten ottaisin vakuutuksen ”omasta yhtiöstä” koska minulla on Sammon osakkeita salkussani. Asiakaspalvelusta kuitenkin kerrottiin, että valitettavasti tämä ei ole mahdollista, joten niinpä jouduin Ifin hylkäämään vielä toistamiseen.

Yhteenveto

Tämän kilpailutuksen perusteella ainakin minun henkilö- ja ajoprofiilillani POP Vakuutus on tällä hetkellä selkeästi halvin yhtiö. Tilanteet kuitenkin vaihtelevat vuosittain, joten suosittelenkin että kilpailutat vakuutuksen joka vuosi uudelleen. Pienellä vaivalla voi säästää vuodessa jopa satasia.

POP Vakuutuksella on tällä hetkellä lisäksi erikoistarjous, jossa uusi vakuutuksen ottaja saa lisäksi vielä -25€ pois vakuutuksen tarjoushinnasta, joten suosittelen kilpailuttamaan vakuutuksesi helposti vaikka heti tämän linkin kautta.

No deposit -bonus ja muut tavat säästää rahaa netissä

Netin käyttö on usealle suomalaiselle kuluttajalle olennainen osa arkirutiinia. Verkossa maksetaan laskuja, tehdään ostoksia, hoidetaan työasioita ja käytetään erilaisia viihdepalveluita, kuten toistetaan musiikkia, kuunnellaan podcasteja, seurataan sarjoja, katsotaan elokuvia ja pelataan rahapelejä.

Hauskanpito voi olla maksutonta, mutta erilaisten palveluiden laatu tavallisesti paranee kerta- tai kuukausimaksun mukana. Nettipalveluiden maksullisuus ei kuitenkaan tarkoita elinkustannusten minimointia, sillä erilaisilla säästövinkeillä online-viihteestä on mahdollista nauttia tavallista alempaan hintaan – joskus täysin ilmaiseksi. Netissä on myös monia tarjouksia, joita ei kivijalkaliikkeissä tarjota. Valitsemalla viisaasti netissä on mahdollista säästää merkittäviä summia!

Seuraa alennusmyyntejä ja netin tarjouskampanjoita

Black Fridayn ja Cyber Mondayn kaltaiset kampanjapäivät ovat erinomaisia hetkiä tehdä ostoksia netissä. Lähes kaikki tuotteet ovat alennuksessa ja ALE-prosentit liikkuvat laajalla skaalalla 20 – 80 prosentin välillä. Säästöä kuitenkin syntyy ainoastaan silloin, kun alennusmyynneistä ostetaan tarpeellisia tuotteita ja palveluita. Heräteostosten lappaminen ostoskoriin aiheuttaa säästöjen sijaan enemmän kuluja. Esimerkiksi itse ostin erittäin edulliset sähköt viime vuonna.

Jos esimerkiksi harrastat netin rahapelejä, lunasta no deposit -bonuksia, joilla voit pelata ilman talletusta. Ilmaista pelirahaa jaetaan tavallisesti kasinon asiakkaaksi rekisteröitymisen yhteydessä, aktiivisille pelaajille tarkoitettujen kanta-asiakasohjelmien kautta ja vaihtuvissa kampanjoissa. No deposit -bonus voi olla bonusrahaa tai ennalta osoitettuun peliin sopivia ilmaiskierroksia, mutta yhtä kaikki pelit ovat mahdollista käynnistää omaa rahaa kuluttamatta. Pelaajat, jotka voivat bonuksella olla käyttämättä pelibudjettiaan, säästävät rahaa ja saavat silti mahdollisuuden voittaa.

Ota talteen netin bonus- ja alekoodit

Netin suoratoistopalvelut, kuten Deezer, Spotify, Netflix ja HBO, tarjoavat usein uusille käyttäjilleen 1 – 3 kuukauden kokeilujakson. Sen aikana viihdepalveluiden käyttö voi olla täysin ilmaista tai kuukausimaksu yli 50 prosenttia edullisempaa kuin tavallisesti. Samaa tapaa herättää potentiaalisten asiakkaiden huomio on käytössä myös e-kirjoja tarjoavilla alustoilla, kuten BookBeatillä.

Bonus- ja alekoodeja on tarjolla myös netin viihdepalveluiden käyttäjien ystäville. Käyttäjä saa sähköpostiinsa tiedon halvemmasta hinnasta, jonka joku toinen voi koodin avulla aktivoida käyttöönsä kokeilujakson ajaksi. Puskaradion tapaan toimiva markkinointikeino on tehokas, sillä se on kuluttajille mieluinen ja nettipalveluille edullinen.

Kytke päälle netin automaattiset säästöohjelmat ja kilpailuta palvelut

Yksi tehokkaimmista tavoista säästää rahaa netissä on ottaa käyttöön netin kautta toimivat säästölippaat ja -sovellukset. Sähköinen palvelu voi siirtää esimerkiksi jokaisesta korttimaksusta pienen osan syrjään tai säästää kuukaudessa haluamasi summan. Netin säästöpalveluita tarjoaa muun muassa Nordean ja muiden suomalaispankkien kanssa toimiva ePossu. Sovelluksista säätöjen kertymistä on helppo seurata ja asetettu tavoite pysyy kirkkaana mielessä.

Selvää säästöä on myös mahdollista saavuttaa hyödyntämällä netissä olevat laina-, vakuutus- ja muiden palveluiden kilpailutusohjelmat. Ohjelmien käyttö on usein ilmaista eikä velvoita kuluttajaa vaihtamaan sähkösopimustaan tai yhdistämään lainojaan ellei hän niin halua. Hyvät tarjoukset kannattaa kuitenkin poimia talteen, ja maksaa esimerkiksi seuraavassa kuussa internetin käytöstä vähemmän. Säästetty summa on mahdollista käyttää muihin kuluihin tai pitää tallessa suurempaa tavoitetta varten.

Säästäminen voi olla koukuttavaa

Säästäminen on toimintatapa, johon tottuu. Erilaiset säästöhaasteet tekevät säästämisestä mieluista ja iskevät ihmisaivojen palkitsemissysteemiin. Mieli saa jatkuvasti positiivista palautetta päivittäisistä säästöistä.

Kun säästetyt varat hupenevat, usea kuluttaja kokee asian ahdistavana siitäkin huolimatta, että säästetty summa on kulutettu asetetun tavoitteen mukaisesti. Tämä voi johtaa siihen, että kuluttaja asettaa itselleen pian uuden säästötavoitteen ja säästämisestä tulee väliaikaisen projektin sijaan pysyvä elämäntapa.

Vuoden aikana on mahdollista säästää jopa 10 000 euroa ilman suuria uhrauksia. Säästäminen on ennen kaikkea omien tarpeiden arviointia ja prioriteettien järjestelyä. Netti tarjoaa monia mahdollisuuksia edullisimpien vaihtoehtojen löytämiseen ja käytännöllisiä työkaluja säästämisen tukemiseen.

Elisa halpuutti minut jälleen asiakkaakseen

Siirryin viime vuonna Moi:n asiakkaaksi, koska tuolloin Moi oli selvästi edullisin operaattori omiin käyttötarpeisiini nähden kuuden euron simmillään. En juurikaan harrasta soittelemista, vaan käyttöni painottuu datapalveluihin. Ja toisaalta jos soitan, voin senkin tehdä esimerkiksi Whatsapp-puheluna, jolloin minuuttiperusteista veloitusta ei tule.

Valitettavasti melko pian liittymää vaihdettuani Moi ilmoitti, että kuuden euron simmistä tulee 9 euron simmi, eli hinta nousi kerralla vaatimattomat +50%. Tässä oli tosin pitkä siirtymäaika, joten liittymän ehti kyllä halutessaan vaihtamaan toiseenkin. Itse en tätä tehnyt, sillä 9 euron hinnallakin liittymä oli yhä edullisin verrattuna muiden operattoreiden tarjontaan.

Olen nähnyt keskustelua siitä, että Moi on ikään kuin punainen vaate perinteisemmille operaattoreille. Tästä syystä vaihtaessaan Moihin saa usein edullisia tarjouksia muilta. Näin kävi minunkin kohdallani, kun huomasin että Elisa tarjosi Saunalahti Tarkka 100M-liittymäänsä hintaan 7,90e/kk 24kk:n ajalle vain Moin nykyisille asiakkaille. Minun kohdallani tämä osui sopivaan rakoon, sillä nyt on mahdollisuus säästää 1,10€/kk siirtymällä takaisin Elisaan. Lisäksi Elisa toimii paremmin mökkipaikkakunnallani, jossa Moi kadottaa yhteyden verkkoon kokonaan.

Sopimuskaudella säästöä tulee kaikkiaan 26 euroa ja 40 senttiä. Näin ollen solmimalla nyt sopimuksen Elisan kanssa säästän sopimuskauden aikana noin 3 kuukauden puhelinlaskut. Vanha sanonta pitää siis yhä paikkansa: vaihtamalla paranee. 🙂

Voit tutustua Elisan liittymiin tästä linkistä. Linkistä avautuu sivu, joka tarjoaa sinulle henkilökohtaista tarjousta puhelinnumeron perusteella. Mikäli sinulle on tällä hetkellä jonkin muun operaattorin liittymä, tarjoaa Elisa todennäköisesti tässä tapauksessa halvempia sopimuksia kuin vanhoille asiakkailleen.

Sähkövertailu tuo säästöä helposti

Sähkösopimusten vertailu ja kilpailutus on yksi helpoimmista tavoista säästää arjen pakollisissa kuluissa. Sopimusten vertailu ja uuden sähkösopimuksen tilaaminen vie aikaa parhaimmillaan vain pari minuuttia, eikä sähkönmyyjän vaihtamisesta koidu ylimääräisiä kuluja.

Uuden sähkösopimuksen valinnassa kannattaa olla tarkkana

Uutta sähkösopimusta tilatessa kannattaa sopimuksen hinnoittelutapa katsoa tarkkaan ennen tilausvahvistuksen lähettämistä. Monesti vertailusivustot antavat vääristävän kuvan sähkösopimusten hinnoista, johtuen useiden sähkösopimusten lyhytaikaisista tarjoushinnoista. Edullisten tarjoushintojen vuoksi useilla vertailusivustoilla tarjoussopimukset näyttävät laskelmissa todellista halvemmilta.

Monissa sopimuksissa hinta vaihtelee kesken sopimuskauden

Jos sähkösopimuksessa sähkön hinta voi muuttua kesken sopimuskauden ja sopimus on määräaikainen, kannattaa olla erityisen varovainen – hinta voi nousta kesken kaiken hyvinkin merkittävästi, eikä määräaikaista sähkösopimusta ole mahdollista irtisanoa kesken sopimuskauden. Ennen sopimuksen tilaamista on aina hyvä tarkastaa, voiko hinta muuttua kesken sopimuskauden ja mikä on sopimuksen määräajan pituus.

Pörssisähkössä hintavaihtelut kuuluvat asiaan

Pörssisähkössä sähkön hinnanvaihtelu on normaalia, sillä sähköstä maksettava hinta perustuu Nord Pool -pörssihintoihin. Pörssisopimukset ovat yleensä toistaiseksi voimassa olevia. Pörssisähkön hinta on vaihdellut eri vuosien välillä merkittävästi, ja esimerkiksi vuonna 2020 pörssisähkö oli ennätyksellisen halpaa. Pörssisähkösopimuksissa hinta vaihtelee merkittävästi myös vuodenajan kuin vuorokaudenajankin mukaan – talvipäivänä pörssisähkö on yleensä kaikkein kalleinta, ja edullisinta se on kesäyönä. Vaihteluista huolimatta pörssisähkö on yleensä kokonaisuudessaan edullinen.

Kiinteähintainen sopimus on vakaa valinta, mutta ei välttämättä kaikkein edullisin

Varmin valinta on yleensä kiinteähintainen, määräaikainen sopimus, jossa hinta pysyy samana koko sopimuskauden ajan. Tällä sopimustyypillä yllätyksiä sähkön hinnan suhteen ei tule, ja hinta on vakaa pitkän ajanjakson kerrallaan. Aina tämä sopimustyyppi ei kuitenkaan ole kaikkein halvin vaihtoehto – pitkällä aikavälillä pörssisähkö on tutkimusten mukaan ollut aina halvin vaihtoehto.

Kerrostaloasunnossa pörssisähkö ei kuitenkaan välttämättä ole kaikkein edullisin vaihtoehto, johtuen näihin sopimuksiin tyypillisesti kuuluvasta kiinteästä kuukausimaksusta. Kerrostalossa halvin vaihtoehto onkin useimmiten perusmaksuton sähkösopimus – sähkönkulutus pienessä asunnossa on usein niin pientä, että perusmaksu on sähkölaskulla sähkön hintaa merkittävämpi tekijä.

Kannattaako Norwegianin lentopisteiden kerääminen yhä?

En ole käynyt ulkomailla pariin vuoteen, ja näillä näkymin ainakaan pariin vuoteen en ole myöskään ulkomaanreissuille menossa. Siitä huolimatta olen jatkuvasti käyttänyt päivittäisten ostosteni maksamiseen Norwegianin luottokorttia. Aloin pohtia, onko tämä pinttynyt toimintatapa enää mielekäs.

Bank Norwegian tarjoaa vaihtoehtoisena tapana 0,5%:n cashbackin, eli he palauttavat rahaa luottokortilleni riippuen siitä kuinka paljon olen korttiani vinguttanut. Lentopisteitä eli cashpointeja ostoksista taas saa puolestaan 1%:n ostoksista, siis tuplasti enemmän. Tämä puoltaa sitä, että jatkaisin lentopisteiden keräämistä.

Oikeastaan tässä tulee punnita, uskotko siihen että Norwegian selviää tästä talouskurimuksesta ja jatkaa jossain vaiheessa lentojaan ulkomaan kohteisiin? Mikäli uskot, ja mikäli tiedät tulevasi matkustamaan, kannattaa lentopisteiden keräily yhä. Mikäli et tähän usko, kannattaa joko siirtyä cashbackin keräämiseen tai vaihtaa toiseen korttiin jolla on parempi bonusohjelma.

Norwegianin cashpointit eivät ole ikuisia, vaan niillä on vahnenemisaika. Minulla on tällä hetkellä lentopisteitä kaikkiaan noin 300 euron edestä, ja vajaa puolet tästä potista vanhenee vuoden loppuun mennessä. Tämä tarkoittaa sitä. että ainakin jokin lento tulisi ostaa viimeistään ennen vuodenvaihdetta. Ellei ulkomaille pääse tai kannata lentää vielä ensikään vuonna, todennäköisesti ostan menopaluulentoja Helsinkiin jolloin voin käydä esimerkiksi yhtiökokouksissa tai sijoitusmessuilla (mikäli sellaisia järjestetään). Mikäli näitäkään ei ole, saatan käydä vaikkapa sukuloimassa jolloin pisteet eivät ainakaan mene hukkaan.

Oululaisena minulla on se onni, että Norwegian lentää yhä säännöllisesti Oulun ja Helsingin väliä vieläpä edulliseen hintaan.

Selvää säästöä arjen teoilla

Rahan säästäminen on aina kannattavaa, minkä jokainen peruskuluttaja on tietänyt lapsesta asti. Kun sukan varressa on kertynyt hieman säästöjä, voi ihminen varautua paremmin yllättäviin tilanteisiin, jolloin tavallinen arki sujuu helpommin ja huolettomammin. Lisäksi aikaa ja saumaa jää enemmän unelmointiin ja niiden toteuttamiseen, kun tiedossa on tilillä odottava pesämuna. Säästäminen tapahtuu harvoin itsestään, vaan se vaatii suunnitelmallisuutta ja joskus kuriakin. Annamme tässä artikkelissa lisää helppoja vinkkejä säästämiseen ja arjen lisärahoitukseen.

Säästämisen aste ja nopeus riippuvat luonnollisesti säästäjän tulo- ja elintasosta. Kun pankkiin kilahtaa enemmän rahaa, on säästäminen usein helpompaa ja luontaisempaa. Vastaavasti, kun penniä täytyy venyttää joskus kovinkin tavoin, voi säästäminen olla ajatuksien ja tekojen häntäpäässä.

Tulot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä menoilla on yhtä suuri vaikutus säästämisessä. Fiksu rahankäyttö vaatii suunnitelmallisuutta ja täsmällisyyttä, mikä alkaa kulutustottumuksiensa tarkkailulla. Sen takia on hyvä laatia arkeensa oma budjetti, jolla tuloja ja menoja voi paremmin hahmottaa ja seurata. Elämä kuitenkin voi joskus yllättää, jolloin budjettiinkin olisi hyvä olla joustovaraa. Joustavampaa tulojen ja menojen tasapainoilua voi pohtia ottamalla harkintaan limiittilaina, jolla säästäjä voi vertailla eri lainoja ja niiden eri ehtoja.

Säästäminen budjetin avulla

Rahan säästäminen on helpompaa, kun tietää mistä rahat tulevat ja mihin ne menevät. Budjetin laatiminen on kannattavaa, koska se helpottaa hahmottamaan rahavirrat ja havaitsemaan mahdollisia korjaustoimenpiteitä omassa kulutustottumuksessaan. Budjetin tekeminen on nykyään varsin helppoa ja alkuun voi päästä erilaisilla budjettipohjilla, joita netti tarjoaa runsaasti. Se kannattaa tehdä kirjallisena joko paperille tai tietokoneelle, koska silloin pysyt rahaliikenteesi perässä ja huomaat säästösi, mikä puolestaan alkaa motivoimaan sinua säästämään entistä enemmän.

Budjetti menee karkeasti sanottuna siten että ensin merkitään kuukausittaiset tulot. Jos ne vaihtelevat reippaasti, voit tehdä niistä suunnanmukaisen keskiarvon. Tuloista vähennetään ensin kiinteät kulut, eli sellaiset kuukausittaiset menoerät, jotka pysyvät vakiona kuukaudesta toiseen. Niitä on esimerkiksi vuokra, vesilasku, jäsenmaksut, puhelinlaskut jne.

Kiinteiden kustannuksien jälkeen tulee useimmissa tapauksissa säästämisen tärkein osuus, eli muuttuvat kulut. Ne voivat olla mitä vain arjen ja juhlan pyörittämiseen. Kuukaudelle voi osua esimerkiksi äidin syntymäpäivät tai lähestyvä joulu. Lisäksi kaverit voivat pyytää elokuviin ja joskus pieni viikonloppumatkakin houkuttelisi. Näissä huvitteluun liittyvissä menoerissä kannattaa olla tarkkana.

Toki elämä on tehty elettäväksi, mutta voit hyvin harkita ehdottaa yhteistä koti-iltaa leffateatterin sijaan tai tutustua naapurikaupunkiin uudella näkökulmalla ja mielentilalla Euroopan kohteen sijaan. Jos kuri ja päättäväisyys riittävät, voit myös pohtia asioita, joista voit yksinkertaisesti kieltäytyä säästämisen vuoksi. Helpointa muuttuvien menoerien karsimisessa voi olla tietyn alabudjetin luominen. Tämä tarkoittaa sitä, että sovit itsesi kanssa tietyn rahamäärän, jota saat käyttää huvitteluun, jolloin saat asialle rauhan.

Mitä jos säästäminen ei onnistukaan?

Maailmaan mahtuu monta osatekijää, mikä voi laittaa kapuloita säästämisen rattaisiin. Tiedämme, että ne voivat tuoda mukanaan ennalta arvaamattomia yllätyksiä, joilla on vaikutusta esimerkiksi työelämään. Tämä saattaa vaikuttaa säästämiseen ja siinä kiinni pysymiseen. Kaikkia munia ei kannata pitää samassa korissa, vaan tulovirtoja voi kartuttaa useista lähteistä. Ahkeruus yleensä palkitaan ja jos sinulla riittää rahkeita, kannattaa sinun harkita sivutoimista yrittäjyyttä, josta voit saada lisätuloa talouteesi.

Sivutoiminen yrittäjyys on yleensä matalan kynnyksen yrittäjyyttä ja siihen liittyy tapauksesta riippuen melko pieniä riskejä. Voit esimerkiksi harkita koiranulkoiluttamista kotiympäristössäsi tai hoitaa tuttujesi lapsia. Voit myös miettiä sitä, miten saisit harrastuksestasi mukavaa lisätienestiä. Jos intohimonasi on esimerkiksi leivonnaiset, voit miettiä miten voisit myydä niitä eteenpäin. Netti on tässäkin hyvä tuki, sillä voit helposti markkinoida toimintaa verkostossasi esimerkiksi sosiaalisen median avulla. Elämä yllättää myös positiivisella tavalla ja kuka tietää, tuleeko sivutoimisesta yrittäjyydestäsi suurempikin imperiumi.

Käytännön vinkkejä sijoituspääoman säästämiseen alle vuodessa

Kiinnostuitko sijoittamisesta, mutta tililtä uupuu vielä pääoma sen aloittamiseksi? Ei hätää, koska kuka tahansa voi aloittaa sijoittamisen eikä se vaadi edes kovin suurta pääomaa. Ainoa asia, millä pääset alkuun, on tietoisuus omasta taloudesta ja kulutuksesta sekä sen tasapainottaminen. Tarvitset kuitenkin tätä varten myös säännöllisen palkkatulon, josta on mahdollista myös säästää jotain. Jos taas säästöön ei jää mitään tällä hetkellä, lue seuraavat vinkkimme ja huomaat kuinka rahaa alkaa säästymään kuin huomaamatta.

Ei ne suuret tulot vaan suuret menot

Helpoin tapa aloittaa säästäminen on miettiä, mistä kulutuksesta voisi tinkiä. Kyseessä ei tarvitse olla koko elämän kestävä muutos, vaan väliaikainen vyönkiristys, jonka aikana saat kerättyä itsellesi tarpeeksi säästöjä. Helpoin keino aloittaa on ruokailu. Syötkö lounasta ulkona monta kertaa viikossa? Se voidaan korvata helposti valmistelemalla lounas kotona. Samalla voit vähentää kahvittelua ulkona. Suosi myös kaupan iltatarjouksia, tee paljon ruokaa kotona, pakasta sitä ja vaihda vaikkapa limsojen juonti veteen.

Seuraavat osat ovatkin sitten hankalampia, koska ne voivat olla vaikeammin toteutettavia. Joskus säästöä voi saada siitä, että vaihtaa halvempaan vuokra-asuntoon. Mieti, onko nykyinen asumisjärjestelysi hinnaltaan ja edultaan hyvä ja tutki muita vaihtoehtoja. Entä mitä jos myisit auton ja siirtyisit käyttämään pelkästään joukkoliikennettä? Pelkästään auton myynnistä saat mukavan pesämunan sijoittamiseen.

Entä harrastukset? Ehkä parhaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä houkuttelevat sinua vapaa-aikanasi tai harrastat muuten vain harrastusta, joka on taloudellisesti kallista tai vaatii rahallista panostusta. Joskus on hyvä vaihtaa se vaikkapa lenkkeilyyn ja kotitreeneihin tai vaikkapa miettiä uudestaan, kuinka paljon rahaa kyseiseen harrastukseen käyttää. Jos esimerkiksi parhaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä vievät sinun pelibudjetistasi 200 euroa kuussa, koeta vähentää summaa 50 euroon, jolloin sinulle jää säästöön 150 euroa välittömästi joka kuukausi – etkä joudu luopumaan harrastuksestasi.

Myy omaisuutta

Omistatko jotain arvokasta, kuten auton, keräilyesineitä, vaatteita tai vaikkapa asunnon? Niitä voi kannattaa realisoida rahaksi, jolloin saat heti hyvää rahaa säästöön. Vaatteiden ja tavaroiden myynti kirpputorilla voi tuoda yllättävän nopeasti mukavan saldon tilille, joka riittää jo sijoittamisen aloittamiseksi. Asunnon myynti on yksi radikaalisimmista keinoista. Tällöin saat suuren määrän käteistä, mutta sen sijoittaminen tulee tällöin sisältämään enemmän riskejä – rahan menetykseen ei ole varaa.

Aloittelevan sijoittajan ei siis kannata lähteä miettimään asunnon myymistä, mutta sen sijaan kesämökin tai muuten vain tarpeettoman omaisuuden myyminen voi olla huomattavasti järkevämpää. Kokemuksen ja tietouden kasvaessa voit tehdä enemmän riskejä sisältäviä toimia, joskin tällöin on hyvä aina pelata järkevästi eikä jättää itseään ainakaan kodittomaksi. Ota selvää vaihtoehdoista, analysoi ne ja mieti siihen liittyvät riskit tarkasti.

Mieti muita keinoja löytää pääomaa

Lainan ottaminen voi tulla kyseeseen, jos olet varma sijoituskohteesta ja siitä, että se tulee tuottamaan tuottoa seuraavien vuosien aikana. Tällöin esimerkiksi vanhemmilta tai ystäviltä saatu pieni avustus ei välttämättä ole huono idea ja saat sen avulla ainakin pistettyä pyörät pyörimään. Sovi kuitenkin aina lainaa ottaessasi takaisinmaksusta ja pidättäydy siinä. Hyvällä rahanhoidolla voit saada avustusta myös myöhemmin eivätkä ihmissuhteesi vahingoitu.

Rahasta taidoillasi

Onko sinulla jokin taito, jota voisit hyödyttää? Osaatko kutoa, neuloa, maalata tai tehdä muuta taiteellista? Vai osaisitko opettaa kitaran- tai pianonsoittoa tai ihan suomen kieltä ulkomaalaisille? Netissä on tänä päivänä lukuisia kansainvälisiä alustoja etäopetukselle, jonka kautta voit ansaita ihan kivasti säästöjä, riippuen tietenkin omasta aktiivisuudestasi. Monet tekevät myös käsitöitä mittatilaustöinä lähipiirilleen ja tuttavilleen, mutta netin kautta tätäkin piiriä pystyy laajentamaan enemmän.

Jos taas taitosi ovat enemmänkin tietotekniikkapainotteisia, voit vaikkapa suunnitella nettisivustoja, tehdä logoja, graafista sisältöä, koodausta tai mitä vain nettiteknologiaan liittyvää netin välityksellä. Muista kuitenkin pitää huolta, että sinulla on tarvittavat toimiluvat ja mahdollisesti rekisteröit itsellesi toiminimen, jotta pystyt toimimaan laillisesti Suomessa. Tällöin tietty osa tuloista on myös verotettavaa.

Siirrä säästösi säästötilille

Seuraava vaihe on kriittinen aloitteleville säästäjille. Älä siis jätä säästettyjä rahojasi pyörimään arkiselle käyttötilillesi, koska tällöin niiden käytön houkutus on liian suuri. Siirrä ne erilliselle tilille, jonne sinulla ei ole käytössäsi pankkikorttia. Avaa säästötili ja kerrytä säästösi sinne. Ne eivät välttämättä kasvata kovin korkeaa korkoa vuoden sisällä, mutta muutama lisäeuro on aina hyvä asia säästöjen suhteen. Pidä kirjaa tekemistäsi maksuista ja tuloista sekä säästöistäsi.

Päivitä tilannettasi joka kuukausi ja varsinkin silloin, jos eteesi on tullut yllättäviä lisämenoja. Muista vielä lopuksi, että kärsivällisyys on tässäkin kohtaan parhain hyve. Vyön kiristäminen vuodeksi ja aktiivisuus rahan säästämisessä voivat tarkoittaa erittäin hyvää säästösaldoa vuoden lopulla. Monesti sitä ei edes huomaa, kuinka paljon kaikkeen ”turhaan” rahaa kuluukin kuukaudessa. Sijoittamisen aloittaminen on siis samalla aivan uudenlaisen elämäntavan omaksumista.

Vastuullisen rahankäytön kulmakivet

Tänä päivänä kohtaamme jatkuvia houkutuksia ostaa tavaroita ja palveluita joita emme tarvitse. Uudet farkut, illallinen ravintolassa, kahvi työmatkalla, käynti kampaajalla, heräteostokset ruokakaupassa. Suunnittelemattomia ostoksia on helppo tehdä, mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta. Järkevä rahankäyttö vaatii suunnitelmallisuutta ja itsekuria. Jos huomaat, että et oikein edes tiedä mihin rahasi menevät, tai että loppukuusta joudut elämään kaurapuurolla, koska tili näyttää nollaa, voisi olla hyvä idea miettiä omia kulutustottumuksia.

Kaikki ovat varmasti kuulleet, että budjetointi kannattaa, mutta kuinka moni oikeasti pitää kirjaa omista tuloista ja menoista? Omien tulojen tietäminen ja menojen suunnittelu ovat tärkeitä työkaluja oman talouden hallintaan.

Budjetoi kulusi ja tiedät mihin rahasi menevät

Budjetoimalla ennakoit tulevat menot. Tee itsellesi joko realistinen viikko- tai kuukausibudjetti, jossa otat huomioon kaikki tulosi ja menosi. Ota ensin selville paljonko kuukausittaiset tulosi ovat, jotta tiedät paljonko rahaa sinulla on käytettävissä velkaantumatta. Jos tulosi vaihtelevat, arvioi karkeasti niiden keskiarvo. Sen jälkeen selvitä, mihin rahasi menevät pitämällä kirjaa menoista. Kulujen seuraaminen paljastaa, mihin rahat todella menevät.

Laske mukaan kaikki välttämättömät kulut kuten vuokra, lainanlyhennys, sähkö- ja vesilasku, puhelin- ja nettilasku, ruokakulut, lääkkeet, vakuutukset, julkisen liikenteen kulut tai oman auton käyttöön liittyvät kustannukset. Jotkut kulut, kuten vuokra ja lainanlyhennys, ovat kiinteitä, joka kuukausi vakiona pysyviä summia. Sen sijaan esimerkiksi ruoka- ja liikkumiseen menevät kustannukset todennäköisesti vaihtelevat kuukausittain, mutta niille voi arvioida joustavan kuluhaarukan – ennemmin ylä- kuin alakanttiin. Pidä kirjaa maksuista ja niiden eräpäivistä, jolloin pysyt kärryillä ja voit varmistaa, että rahat riittävät laskuihin.

Pakollisten kulujen jälkeen laske ylimääräiset menot, kuten harrastukset, vaateostokset ja ulkona syöminen. Varaa ylimääräisille kuluille realistinen summa – tällä kertaa mieluummin ala- kuin yläkanttiin, ja pitäydy budjetissa houkutuksista huolimatta.

Etenkin pienet satunnaiset ostokset on helppo unohtaa, joten kaikkein parhaiten pysyt kartalla menoistasi kirjoittamalla ne heti ylös, tai vaikka kerran viikossa kuittien perusteella. Voit käyttää hommaan tarkoitettua mobiilisovellusta, valmiita lomakkeita, laskentataulukkoa tai perinteiseen malliin kynää ja paperia.

Kun olet laskenut kaikki menot, vähennä ne tuloistasi. Jos budjettisi jää miinukselle, kiristä otetta ylimääräisten menojen kohdalla. Jos sekään ei riitä, on aika katsoa elinkustannuksia ja miettiä, mitä pitää muuttaa, jotta rahat riittää ilman jatkuvaa vippien ottamista. Toinen vaihtoehto on lisätä tuloja, jos vain mahdollista. Jos taas budjettisi jää plussalle, voit kartuttaa säästöjäsi. Jos mahdollista, laita heti haluamasi summa säästöön heti kun kuukausittaiset tulot kilahtavat tilille.

Budjetointi auttaa suunnitelmalliseen rahankäyttöön, jolloin tili jää plussalle – ja mahdollisesti euroja jää myös säästöön. Ole rehellinen itsellesi. Tulot on helppo arvioida yläkanttiin ja menot alakanttiin. Yksinkertainen sääntö järkevään rahankäyttöön on yksinkertainen: älä tuhlaa enempää kuin tienaat.

Varaa käyttörahaa arjen iloihin

Jotta elämä ei menisi liian vakavaksi pihistelyksi, varaa rahaa arjen pieniin iloihin, joihin helposti hujahtaa rahaa huomaamatta. Anna itsellesi viikoittainen tai kuukausittainen tietty summa käyttörahaa, jonka voit käyttää vaikkapa erikoiskahveihin, leffalippuihin ja lounastreffeihin ystävän kanssa. Tai jos esimerkiksi kolikkopelit nettikasinolla ovat sinun juttusi, aseta itsellesi pelibudjetti. Älä pelaa rahoja, joita sinulla ei ole varaa menettää. Pelaaminen voi olla hauskaa viihdettä, kun se toteuttaa suunnitelmallisesti, aivan kuin muunkin rahankäytön.

Luottokortilla maksaminen on houkutteleva ratkaisu, mutta sillä voi olla ikäviä seurauksia, jos budjetointi ei ole kunnossa. Tässä kuussa käytetty summa pitää pystyä maksamaan pois, tai velkaa alkaa kasaantua. Ole myös tarkkana pikavippien kanssa, sillä monille aiheutuu niistä vaikea kierre. Pikalainat ovat netissä nopeasti haettavia ja myönnettyjä vakuudettomia lainoja, jotka myöntää pankkisektorin ulkopuolinen taho.

Säästä suunnitelmallisesti

Marttaliiton, Takuusäätiön ja OP:n vuonna 2019 tekemän Rahapuhetta-tutkimuksen mukaan 82 prosenttia suomalaisista on kiinnostuneita raha-asioista ja oman talouden suunnittelusta.  Rahapuhetta-tutkimuksen mukaan yksi kolmasosa suomalaisista ei säästä ollenkaan. Vastaajista 40 prosenttia kertoi, ettei ole varautunut yllättäviin menoihin taloudellisesti. Osalle säästäminen on mahdotonta pienten tulojen takia, ja osalle siksi, ettei säästäminen motivoi riittävästi tai oman talouden hallinta tuntuu vaikealta.

Jos sinulla on mielessä tietty asia, jota varten säästää, saattaa eurojen laittaminen sivuun olla motivoivampaa, kuin pelkästään pahan päivän varalle säästäminen. Jos haaveilet vaikkapa maailmanympärimatkasta tai uudesta autosta, laadi itsellesi pitkän tähtäimen säästösuunnitelma.

Myös niin sanottu puskurirahasto, eli säästetty summa, joka on laitettu sivuun pahan päivän varalle, olisi hyvä olla. Elämän yllätyksiin varautuminen ei ole yhtä innostavaa kuin unelmien toteuttamista varten säästäminen, mutta se on hyvä pelivara, jolla tiukoista tilanteista selviää kivuttomammin. Jos säästäminen alkaa jossain vaiheessa tökkiä, muistuta itseäsi unelmastasi, ja mieti mistä olet valmis luopumaan sen eteen.

Ikävä kyllä harva meistä voi ostaa kaiken haluamansa, vaan yleensä valintoja on tehtävä. Mieti, mikä on sinulle tärkeää. Karsi menoista, jotka eivät ole välttämättömiä, kuten lehtitilauksista tai suoratoistopalveluista. Tarkista esimerkiksi sähkösopimuksesi, vakuutuksesi ja puhelinliittymäsi. Kilpailuttamalla palveluita voi säästää sievoisia summia. Vertaile hintoja, kun käyt ostoksilla. Muista, että halvin ei aina kuitenkaan ole paras ratkaisu.

Järkevien ostopäätösten tekeminen, oman talouden hallinta ja budjetissa pysyminen tuo onnistumisen tunteita ja kannustaa jatkamaan. Pidä tulot ja menot tasapainossa, niin pääset jo pitkälle.

Pörssisähkö on ollut kannattava valinta – nyt säästin lisää

Musta perjantai mustine alennusviikkoineen meni juuri ohitsemme. Normaalisti en ole ostanut mitään, ellen ole todella tarvinut jotain yksittäistä tuotetta. Tänä vuonna tilanne oli se etten tarvnut mitään. Huomasin kuitenkin erään sähkötarjouksen, johon minun oli pakko tarttua, koska huomasin säästäväni selvästi riihikuivaa rahaa tulevana vuonna.

Minulla on tähän saakka ollut salkkuyhtiöni Fortumin pörssisähkö. Tämä tarkoittaa siis sitä, että sähkön hinta määräytyy kulloisenkin sähkön spot-hinnan mukaan. Fortumin sopimuksessa sähkösopimuksen kuukausihinta on 4,5€/kk ja lisäksi sähkön spot-hintaan lisätään marginaali 0,30c/KWh. Viime aikoina sähkön spot-hinta Nordpoolissa on ollut viime aikoina keskimäärin noin 2,6snt/KWh.

Olen ollut sopimukseen erittäin tyytyväinen, sillä se on taannut minulle halvimman sähkön. Mustana perjantaina tilanne kuitenkin muuttui, sillä sähköyhtiö Oomi tarjosi samaa sopimusta ilman kuukausimaksua ja marginaalia. Tämän tarjouksen kesto on yksi vuosi.

Koska asun kaukolämmitteisessä asunnossa, taloutemme sähkönkulutus ei ole järisyttävän suurta. Tästä huolimatta pelkästään kuukausimaksuissa tulen säästämään vuoden aikana 54 euroa. Säästöä se on pienikin säästö, ja tämän sai kuitenkin muutamalla hiiren klikkauksella. Vuoden kuluttua täytyy jälleen miettiä, kuka silloin tarjoaa halvimman sähkön.

Luonnolliseti mukavimmalta tuntuisi olla oman salkkuyhtiöni Fortumin kelkassa. He soittelivatkin perääni ja halusin toki heidän kanssaan vielä neuvotella olisiko heillä tarjota jotain vastaavaa, mutta tällä kertaa he eivät taipuneet yhtä edulliseen hinnoitteluun kuin Oomi.

Fortumin sähkösopimuksiin voit tutustua tästä linkistä.