Fodelia laski ohjeistustaan tälle vuodelle

Ruokapalveluyhtiö Fodelia laski ohjeistustaan tälle vuodelle. Raaka-aineiden, pakkausmateriaalien ja muiden kustannusten raju nousu vaikuttaa negatiivisesti Fodelia-konsernin kannattavuuteen. Tämän vuoksi Fodelia Oyj laskee vuoden 2022 tulosennustettaan ja täsmentää samalla liikevaihtoennustettaan.

Uuden ohjeistuksen mukaan konsernin vuoden 2022 liikevaihdon arvioidaan olevan noin 40-43 miljoonaa euroa. Liikevoittomarginaalin arvioidaan olevan edellisvuoden tasolla tai hieman sen alapuolella. Aikaisempi ohjeistus odotti liikevaihdon olevan noin 40-50 miljoonaa euroa.  Liikevoiton ja suhteellisen kannattavuuden arvioitiin paranevan vuoteen 2021 verrattuna.

Tiedotteessa mainitaan pakkausmateriaalien hintojen nousseen noin 20-40 prosenttia. Energiahinnoista tai sopimuksista ei ollut tarkempaa tietoa. Toivoa sopii, ettei yritys ole aivan täysin pörssisähkön armoilla vaan osa hinnasta on suojattu.

Foodservice-liiketoiminta kasvaa, sitä vastoin kuluttajille suunnatun Feelia Ruokakaupan liikevaihdon kasvu on hidastunut, eikä ole täysin vastannut yhtiön ennakko-odotuksia. Kokemusasiantuntijana voisin muutaman sanan lausua mikä voisi olla syynä tähän.

Ensinnäkin kohonneet hinnat ja ruuan laatu eivät enää kohtaa. Tein edellisen tilauksen vain muutama viikko sitten, ja täytyy sanoa että mielestäni laatu ei täyttänyt odotuksia oikeen missään ruokalajissa. Ruokapusseja on vieläkin jääkaapin täytteenä, ja ne tulee käytettyä vain silloin kun on aivan pakko. Ruoka maistuu oudohkolta (iskukuumennuksen maku?) ja niissä käytetyt lihat ovat epämääräisen oloisia. Esimerkiksi kana vaikuttaa kumimaiselta ja jauhelihakin on aivan jotain muuta kun mitä kaupassa myydään. Olisi mielenkiintoista kuulla lihojen alkuperästä hieman tarkemmin, kotimaistahan se on mutta mistä se on peräisin? 600 gramman annoskoko on lisäksi sellainen, ettei se riitä sellaisenaan ruokkimaan edes kahta aikuista.

Todennäköisesti tämä tilaus jäi meidän perheemme osalta viimeiseksi. Kaupan pakastealtaasta saatavat pyttipannutkin ovat valitettavasti tätä nykyä maukkaampia kuin Feelian tarjonta.

Mitä mieltä sinä olet Feelian ruuista? Kirjoita kommentti!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top