Matkani bitcoin-miljonääriksi jatkui

Kuten monet varmasti muistavat, olen aikaisemmissa teksteissäni kirjoittanut matkastani bitcoin-miljonääriksi. Tie ei aina ole ollut ruusuinen, mutta olen kaikesta huolimatta onnistunut tekemään ihan hyviäkin tuottoja matkan varrella. Kohtuulliseen suoritukseen pääsin myös viimeisimmällä peliliikkeelläni.

Olin jälleen viime joulukuuhun saakka täysin ilman bitcoinia, mutta tuolloin orastavan nousun jo alettua päätin lähteä jälleen pienellä panoksella mukaan. Ostin 4.12.2023 Nordnetistä Bitcoin XBTE trackeria jonka olen todennut käteväksi tavaksi ottaa bitcoin-näkemystä. Tuolloin kurssi oli 1 754,42 euroa.

Nousu jatkuikin siitä eteenpäin melko reippaana, välillä pienehkö sijoitukseni oli reilut 1000 euroa voitolla. Huhtikuun lopulla alkoi kuitenkin jälleen matalapaine, joka sai miettimään että ehkä tämä oli tällä kertaa minun osaltani jälleen tässä ja on aika lunastaa voitot kotiin. Näin lopulta teinkin 2.5.2024 kun myin omistukseni kurssiin 2 510 euroa. Ei siis aivan optimisuoritus, mutta olen tähänkin erittäin tyytyväinen.

Vain noin viiden kuukauden pitoajalla sain kerrytettyä pääomalle noin 43% tuotot ja rahamääräisesti tuottoa kertyi 755,58 euroa. Ei hassummin, vaikka olisihan sijoitettu pääoma aina voinut suurempikin olla.

Olen kuitenkin bitcoinin suhteen liian pelokas sijoittamaan siihen suurempia pääomia, koska se tuntuu niin spekulatiiviselta ja arvo nousee ja romahtelee sangen villisti. Vaikka osakkeissakin on omat riskinsä, niitä voin omistaa rauhallisemmin mielin kun pystyn lueskelemaan yhtiöiden taloudellisesta suoriutumisesta. Tulen todennäköisesti jatkossakin sijoittamaan bitcoiniin ja hyödyntämään näitä hyviä paikkoja kun on edellisen romahduksen jäljiltä taas mahdollista päästä nousuvirtauksen mukaan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top