Tekijä: Osinkko

  • Tuulipuvun joulukalenteri – Luukku 12: Lehto Group – talousohjaamatonta sähläämistä

    Vuoden 2018 joulukalenteriluukussa käsittelimme Lehto Groupia, johon silloin myönsin myös hetkittäisesti sijoittaneeni. Firman liiketoimintaidea teki minuun vaikutuksen, ja päätin nauttia talousohjatun rakentamisen tuotoista. Alla oleva kuva kertoo aika hyvin yhtiön tilanteesta, joka ei sitten koskaan parantunut. Tänä vuonna yhtiö on mennyt käytännössä konkurssiin ja kaikki sen liiketoiminta myydään.

    Mikäli haluat perehtyä tarkemmin Lehdon vaiheisiin, koostimme siitä aikaisemmin historiikin. Historiikki päättyy aikaan ennen konkurssia, mutta kaikki aikaisemmat käänteet ovat siinä mukana.

  • Tuulipuvun joulukalenteri – Luukku 11: Nokia kaffit

    Vuonna 2018 Nokia oli saamassa merkittävän edun Amerikassa, kun maa kielsi Huawein tukiasematuotteet vakoilun vuoksi. Tämä avasi markkinoita Nokialle ja toki muillekin valmistajille kuten Ericssonille. Nokia on pärjännyt Amerikassa suhteellisen hyvin, ja on nykyisin tuotteillaan täysin kilpailukykyinen muiden kanssa, aikaisemmin hieman takamatkalla 5G-puolella ollut yhtiö kuroi muiden etumatkan kiinni.

    Nyttemmin haasteena ovat velkaiset operaattorit, jotka eivät heikossa markkinassa ja korkojen noustua pysty investoimaan laitehankintoihin siinä määrin kuin ennen. Tämä on sattunut Nokian tulokseen, ja kurssi on lasketellut tänä vuonna kirjoitushetkellä noin -26%.

    Koska Nokia on kansallisylpeytemme, luotetaan siihen että Nokia nousee vielä ja valloittaa maailman kunhan seuraava nousukausi alkaa. Ainakin tuotteiden kilpailukyky ja firman sisäinen tehokkuus ovat nyt kovalla tasolla. Vielä joku aamu tulosraportin jälkeen keitämme vanhat kunnon Nokia kahvit!

  • Tuulipuvun joulukalenteri – Luukku 10: Bitcoin

    Kirjoittaessani bitcoinista vuonna 2018, kurssikäyrä oli melko masentavan näköinen. Alkuperäinen sijoitukseni tuolloin oli 100 euroa, josta liki 70 euroa oli sulanut pois. Toivo äkkirikastumisesta alkoi olla menetetty.

    Sittemmin tein jopa aivan onnistuneitakin liikkeitä bitcoinin kanssa. Tarinassa matkastani bitcoin-miljonääriksi kerroin, kuinka tuplasin pääomani nopeasti. Myöhemmin myin positioni melko hyvään aikaan ja tein tuottoa nelinumeroisen summan.

    Viime aikoina bitcoin on tehnyt uutta nousua, ja voi hyvinkin olla että jossain vaiheessa kokeilen taas käyttää virtuaalivaluuttoja osana portfoliotani.

  • Ilmaisia aterioita osakkeiden A- ja B-sarjojen veivauksella

    Helsingin pörssissä on joitain yhtiöitä, joilla on kaksi osakesarjaa. Joskus näiden osakesarjojen hintaero voi olla merkittävä, ja sijoittaja voi tehdä veivauksella ilmaista rahaa. Seuraavaksi kerron esimerkin kera kuinka tämä on mahdollista.

    Käytän esimerkkinä Keskon osaketta. Suomalainen vähittäiskaupan jättiläinen Kesko tarjoaa sijoittajille mahdollisuuden omistaa yritystä kahden eri osakesarjan kautta: A-osake ja B-osake. Näillä osakkeilla on eri hinnat, tällä hetkellä A-osake maksaa 18,18 euroa, kun taas B-osake on hinnoiteltu 17,94 euroon. Osakesarjojen välillä vallitseva hintaero voi avata sijoittajille mahdollisuuksia tehdä tuottoja hyödyntämällä tätä hintaeroa. Myymällä kalliimman osakesarjan ja ostamalla tilalle halvempaa saa enemmän osakkeita ja samalla tulee ostettua myös enemmän osinkoa sijoittamalleen summalle.

    Osingot ja osakesäästötili

    Molemmille osakesarjoille maksetaan yhtä suuri osinko per osake, ja tämä osakekohtainen osinko on tällä hetkellä 1,08 euroa. Huomionarvoista on, että käymällä kauppaa osakesäästötilillä mahdollisista tuotoista ei tarvitse maksaa veroa.

    Kun harkitaan osakesarjojen vaihtoa, on otettava huomioon myös kaupankäyntikustannukset. Osakkeiden vaihtaminen A-sarjasta B-sarjaan aiheuttaa kaupankäyntikuluja, ja nämä kustannukset on syytä ottaa huomioon sijoituspäätöstä tehdessä. Otan laskuissani esimerkiksi käytetyimmän välittäjän Nordnetin, jonka kallein välityspalkkio on tällä hetkellä 9 euroa. Sijoittajan tulisi laskea, kuinka suuri osingon lisäys tarvitaan, jotta osakesarjan vaihto olisi taloudellisesti kannattavaa ottaen huomioon kaupankäyntikulut.

    Laskentapohdintoja

    Oletetaan, että sijoittajalla on tällä hetkellä 500 kappaletta A-osakkeita, mikä vastaa 9090 euroa (18,18 euroa * 500 kpl). Jos sijoittaja päättää vaihtaa A-osakkeensa B-osakkeiksi, hän saa 505 osaketta (9090 euroa / 17,94 euroa).

    Tällöin sijoittaja on saanut 5 osaketta lisää pelkillä kaupankäyntikuluilla (2×9€=18€). Jos osakkeet ostaisi pörssistä suoraan, ne maksaisivat 89,7 euroa. Näin ollen sijoittajan laskennallinen ”voitto” on 89,7€ – 18€ =71,70 euroa. Lisäksi sijoittajan osingot kasvavat. A-osakkeilla hän saisi 540 euroa osinkoa (1,08 euroa/osake * 500 osaketta), kun taas B-osakkeilla osinkotuotto on 543,6 euroa (1,08 euroa/osake * 505 osaketta).

    Yhteenveto

    Kuten esimerkistä nähdään, osakesarjojen hintaerolla voi saada kasvatettua osakemäärää käytännössä ilman kustannuksia ja haalittua salkkuunsa muutaman ilmaisen osakkeen. Lisäksi osinkotuotto kasvaa tämän myötä. Efekti on luonnollisesti sitä suurempi mitä enemmän sijoittaja omistaa osakkeita.

  • Tuulipuvun joulukalenteri – Luukku 9: Politiikka ja sijoittaminen

    Vuonna 2018 käyttäessäni edellisen kerran tätä kuvaa olimme menossa kohti kevään eduskuntavaaleja. Noissa vaaleissa alla olevan kuvan uhkakuva toteutui. Sijoittajille tämä ei muutoksia juurikaan tuonut, mutta tyypillisesti vasemmistopuolueet eivät ole sijoittajan asialla.

    Tällä hetkellä vallalla oleva oikeistohallitus nostaa osakesäästötilin ylärajan 100 000 euroon saakka ensi vuoden alusta alkaen. Näin ollen kaikki piensijoittajat pääsevät nauttimaan samanlaisesta verohyödystä kuin mistä vain kaikkein rikkaimmat ovat tähän mennessä päässeet nauttimaan. Samalla kertaa kansalaisten tasa-arvo ottaa taas askeleen eteenpäin.

  • Tuulipuvun joulukalenteri – Luukku 8: Sijoituksen aloittaminen ja motivaation säilyttäminen

    Milloin on oikea aika aloittaa sijoittaminen? Kuinka säilytän sijoitusmotivaation laskumarkkinassa kun omistukset sulavat enemmän kuin ehdin pumpata salkkuun palkkatulojani?

    Mielestäni ensimmäiseen kysymykseen vastaus on että aloittaa kannattaa mahdollisimman pian, koska sijoittamisessa aika tekee tehtävänsä. Näin pääset nauttimaan korkojen koroista mahdollisimman nopeasti. Tärkeää on myös sijoittaa pitkäjänteisesti vuosien ajan ja tehdä siitä rutiini. Näin ollen ei ole kovin suurta väliä onko aloitushetkellä menossa pörssiromahdus vai ollaanko lähellä syklin huippua. Sijoitusten jakaminen useille vuosille tasaa tätä riskiä.

    Entä kuinka motivaatio säilyy kun ollaan voimakkaassa laskumarkkinassa? Ainakin itselleni pätee oikeastaan se sääntö, että jos lasku ahdistaa on parempi olla seuraamatta markkinoita liian intensiivisesti. Ei ole väliä onko salkkusi laskenut päivässä tai viikossa minkä verran, olennaista on pidempi aikaväli, esimeriksi vuosituottojen seuraaminen. Liika informaatio altistaa virheliikkeille, esimerkiksi tunnekuohun vallassa tehtyihin myynteihin. Katse tulee aina pitää pitkässä pelissä.

  • Tuulipuvun joulukalenteri – Luukku 7: Laatuyhtiöihin sijoittaminen

    Kuvakin sen kertoo, kun sijoitat laatuyhtiöön oikeaan aikaan, voit huoletta nauttia kyydistä vähintäänkin useita vuosia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyyti ei voisi välillä olla pomppuista. Itse olen sijoittanut Revenio Groupiin, ja nauttinut osakkeen kasvusta jo hyvin pitkään.

    Tänä vuonna yhtiön kurssista päästeltiin ilmoja kuitenkin pois hieman enemmän, kiroitushetkellä tälle vuodelle on laskua kertynyt -38,7%. Hirvittäisi ellei tietäisi yhtiön olevan laadukas, liiketoiminnan olevan pohjimmiltaan defensiivistä ja sisältävän merkittäviä kilpailun vallihautoja. Oletettavasti takaisin kasvuun päästään jälleen viimeistään ensi vuoden H2:lla.

    Samanlaista kurssitasojen puhkeamisia on koettu muidenkin laadukkaiden firmojen kohdalla, kuten Qt, Kone, Neste, Kempower. Mielestäni on terveellistä, että välillä kurssitasot palaavat lähemmäs maan pintaa.

    Kaikista riskeistä huolimatta erinomaisia yhtiöitä on helpompi omistaa.

  • Tuulipuvun joulukalenteri – Luukku 5: Naiset sijoituskentässä

    Vuoden 2018 joulukalenterimme käsitteli naisteemaa. Tuolloin pörssiklubi päätti ensimmäistä kertaa hyväksyä naisia jäsenikseen. Kuinka asiassa sitten kävikään, tuliko jäsenistöön yhtään naista?

    Löysin otsikon vuotta myöhemmin, jonka mukaan jäseniksi valittiin kyseisenä vuonna 43 naista. Oletettavasti heitä on ollut joukossa sen jälkeenkin. Näin ollen tämä vanha kuva viiden vuoden takaa joutaakin jo romukoppaan.

    Olit sitten mies tai nainen, sijoittaminen on kaikille yhtä antoisa harrastus!

  • Tuulipuvun joulukalenteri – Luukku 4: Maailmanlaajuiset jännitteet

    Vuoden 2018 joulukalenterissa käytin alla olevaa kuvaa, joka liittyi erilaisiin tuontitulleihin suurmaiden välillä ja joka osaltaan tuolloin aiheutti laskua pörsseissä. Verrattuna esimerkiksi Ukrainan sotaan tämä oli kuitenkin vielä pientä.

    Kuva on kuitenkin siinä mielessä vieläkin ajankohtainen, että huhujen mukaan Trump tekee rapakon takana uutta nousuaan ja mahdollisesti päästessään valtaan voisi aiheuttaa eripuraa esimeriksi NATO:ssa ja vaikuttaa näin suoraan myös tänne Suomeen saakka.

    Vaikka sijoittaja useimmiten keskittyy vain yhtiöihin joihin sijoittaa, on laajempi kuva pidettävä aina mielessä. Jos globaali talous sakkaa, on yksittäisten yhtiöidenkin vaikeampi kasvaa. Mahdotonta se ei toki ole, ja jokaisessa markkinakäänteessä on omat voittajansa. Esimekiksi Ukrainan sodan alettua ja energian hintojen kallistuessa sähköyhtiöt ovat vuolleet kultaa.

  • Tuulipuvun joulukalenteri – Luukku 3: Ovatko osingot vain rahan siirtämistä taskusta toiseen?

    Kirjoitin aikaisemmin artikkelin aiheesta. Siinä totesin, että kaikissa tapauksissa osingot eivät ole rahan siirtämistä taskusta toiseen, vaikka teknisesti ottaen näin onkin juuri osingonmaksuhetkellä. Osinkotaso näyttää myös suojaavan yhtiöitä yliampuvilta kurssilaskuilta, eli osingot houkuttavat sijoittajia ostamaan yhtiötä ja tarjoavat tukitasoa.

    Osinkoja ainoana voitonjakomenetelmänä on kritisoitu, sillä verottaja pääsi aikaisemmin aina käsiksi pääomiin kun raha vaihtoi omistajaa. Näin ollen omien osakkeiden osto toimisi paremmin pitkäjänteisille sijoittajille jotka kuitenkin ovat aikeissa sijoittaa osinkorahat uudelleen samoihin yhtiöihin. Osinkoja puoltaa kuitenkin se, että ne ovat samalla pitkäjänteiselle sijoittajalle ainoaa kertyvää kassavirtaa sijoitustoiminnasta. Osakesäästötilit ja sijoitusvakuutukset ovat tehneet osingoistakin tasavertaisen kilpailijan omien osakkeiden ostoille.

    Luukussa 2 kerroin myyneeni Fortumin osakkeet viime vuonna 22 eurolla. Tänä vuonna ostin ne takaisin noin -50% hintaan, mutta tässä tapauksessa uudet ostokset tein osakesäästötilin puolelle. Tästä johtuen en tulevista Fortumin osingoista tule maksamaan veroja ennen kuin realisoin niitä ulos tililtä. Näin ollen koko osinkosumman voin verottomasti investoida uudelleen seuraaviin osakeostoihin.