Viime aikoina uutisissa on kirjoitettu entisen VVO:n eli Kojamon listautumisesta ja samanaikaisista ammattiliittojen johtajien palkkionkorotuksista. Olen havainnut asian ympärillä melko negatiivista ilmapiiriä. Antihintaa pidetään yleisesti korkeana peilaten Kojamon tulevaisuuden kasvunäkymiin sekä toisaalta nykyiseen osinkoon nähden. Samalla listautumista pidetään rahan siirtämisenä ”ammattiliittoherrojen” korotettuihin palkkioihin. Onhan tunnettua, että suurin osa Kojamosta on ammattiliittojen omistuksessa, jotka nostavat tietysti osinkonsa verottomasti. Tässä annissa piensijoittajat osallistuisivat yhtiön rahoittajiksi, joka taas kasvattaisi vastaavasti ammattiliittojen verotonta osinkokertymää. Kun tietää miten Suomessa kohdellaan verotuksellisesti meitä piensijoittajia, piilee tässä annissa pieni moraalinen dilemma. Haluaako sijoittaja osallistua kasvattamaan sijoituskentän verotuksellista epätasa-arvoa?
Samaan aikaan annin kanssa Kojamon hallituksen palkkioita päätettiin nostaa, mikäli suunniteltu anti toteutuu. Esimerkiksi Kojamon hallituksen puheenjohtajan ja Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon korvaus on kohoamassa 26 000 eurosta 60 000 euroon. Korotus on siis varsin nimelliset 130 prosenttia. Hallituksen rivijäsenten palkkiot yli kolminkertaistuvat 9 000 eurosta 30 000 euroon. Perusteluna korotuksille mainittiin, että palkkiot ovat nyt samaa tasoa kuin muissakin pörssiyhtiöissä. Perustelu on varsin koominen kun otetaan huomioon, että muutama vuosi takaperin Aalto vaati pörssiyhtiöiden hallituksiin palkkamalttia ja korotusten jäädyttämistä. Kuitenkin tilaisuuden tullessa omalle kohdalle palkkamaltti unohtui välittömästi. Palkkamaltti unohtui vajaa vuosi takaperinkin kun Aallon palkkaa korotettiin yli 60 prosenttia Teollisuusliiton muodostuessa. Tuolloin nähtiin jopa pettyneiden jäsenten eroamisaalto liitosta.
Pörssiyhtiöiden hallituspalkkioiden korotukselle on vain yksi oikea perustelu. Korotuksilla on tarkoitus saada houkuteltua kaivattua talenttia taloon. Kun palkkiot ovat korkeat, on osaavia hallitusjäseniä helpompaa houkutella myös muualta. Samalla saadaan pidettyä nykyiset jäsenet tyytyväisinä. Kojamon tilanne on kuitenkin siitä eriskummallinen, että hallituksen vaihtuvuus tulee olemaan vain hyvin pientä. Toisekseen on vaikea kuvitella, että ammattiliittojen johtajat olisivat kovinkaan kuumaa tavaraa muissa pörssiyhtiöissä. Näin ollen voidaan mietiskellä mikä oli todellinen motiivi palkkioiden korotuksille. Toivon mukaan duunareiden puolustaja, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tulee puuttumaan asiaan. 😉
Ammattiliitot ovat työntekijöiden asialla neuvottelemassa parempia ehtoja työehtosopimuksiin. Historiallisesti katsottuna ammattiliitot ovat olleet erittäin tarpeellisia, ja oletettavasti ovat sitä myös edelleen ainakin joissain määrin. Toimin itse alalla, jossa on erittäin vahva ammattiliittotausta ja yhä melko hyvät edut. Ehkä vähän häpeällisesti joudun tunnustamaan että olen myös ammattiliiton jäsen. Liityin liittoon ollessani määräaikaisena työntekijänä, koska kuvittelin sitä kautta saavani apua luottamusmieheltä mahdollisissa riitatilanteissa. Olen kuitenkin viimeaikoina pohtinut, mitä oikeen saan jäsenmaksuani vastaan ja kannattaako minun enää edes kuulua liittoon. Jäsenmaksut kuitenkin lähtevät jokaisesta palkasta, ja tulee väkisinkin mietittyä mitä kaikkea parempaakin käyttöä tuolle rahalle olisi ollut. Väkisinkin mielessäni pyörivät ammattiliittojohtajien ylisuuret palkat sekä liittojen saamat epätasa-arvoistavat verottomat osingot. Jos liittojen miljardiomaisuutta verotettaisiin kuten meitä piensijoittajiakin, pääomatulojen kokonaisveroastetta voitaisiin mahdollisesti laskea.
En tunne kovinkaan suurta ylpeyttä myöskään ammattiliittojen tavasta toimia vaikean paikan tullen. Liitoilla on todella suuri valta, käytännössä pienenkin ”risahduksen” sattuessa ne voivat käytännössä pysäyttää koko maan. Riittää, että yhdellä liitolla on aavistuksen tiukemmat neuvottelut ja pian tukilakossa ovat kaikki muutkin. Asiat tulisi pystyä ratkaisemaan maamme kannalta kestävämmällä tavalla. Jokaisen vientiämme vaikeuttavan lakon kohdalla koko maa kokee samalla kolauksen. Kysymys liittoon kuulumisesta on siis sekä rahallinen että moraalinen.
Vastapainona tälle pohdinnalle on puolestaan solidaarisuuskysymys, onko oikein että alkaisin ikäänkuin vapaamatkustajaksi kollegoideni joukossa? Varsinkin kun alallani yleisesti järjestäytymisprosentti lähentelee sataa. Luulen, että ainakaan hieman vanhemman väestön keskuudessa en saisi kovin mairittelevaa vastaanottoa tiedon tullessa ilmi. Päätös on tästäkin huolimatta kuitenkin henkilökohtainen, ja kun mitään pakkoa ei ole, nämäkään syyt eivät periaatteessa ammattiliitosta eroamistani estäisi. Kun näistä asioista keskustelee tuttujen kanssa, yllättävän moni ei muuten edes tiedä, että on mahdollista kuulua pelkkään työttömyyskassaan. Liitot ja kassat olivat ennen niin tiukassa symbioosissa keskenään, että ne ajatellaan yhä samana asiana.
Mitä tulisi tilalle, jos ammattiliitot katoaisivat? Voisiko minimipalkat ja tyypilliset työehdot kirjata perustuslakiin ja loput sopia paikallisesti? Alkaisivatko työnantajat välittömästi polkemaan työntekijöitä? Asiantuntijatöissä eroa tuskin huomaisi, sillä palkat on nykyäänkin sovittu hyvin pitkälle paikallisesti neuvotellen. Teollisuuden rivityöntekijöillä puolestaan korotukset ovat tähänkin mennessä olleet melko maltillisia, joten ehkä sielläkään ei mitään radikaalia tapahtuisi. Työnantajat toivottavasti osaavat nykyään jo ajatella niin, että palkkaus on yksi työmotivaatiota lisäävistä tekijöistä, ja mitä tyytyväisempi on työntekijä, sen parempaa jälkeä hän tekee työssäänkin.
Kuulisin mielelläni kommenteissa mitä mieltä sinä olet ammattiliitoista?
