Stora Enson tulevaisuus ja Oulun tehtaiden henkilöstön lomautus

Stora Enso julkaisi vastikään tiedotteen jossa se ilmoitti harkitsevansa Oulun tehtaiden henkilöstön lomauttamista koskien kaikkia muita yksiköitä paitsi sellutehdasta. Syynä on hienopapereiden tilauskannan kutistuminen ja samanaikainen raaka-ainekustannusten nousu. Tämä on mietityttänyt osakkeenomistajia. Oliko Storan nousu nyt tässä ja liiketoiminta muuttumassa tappiolliseksi? Mistä oikein on kyse? Pyrin avaamaan asiaa tämän tekstin kautta. Tässä kirjoituksessa käyttämäni paikallisen tason tieto on kaikki toisen tai kolmannen käden tietoa, joten sitä ei kannata ottaa absoluuttisena totuutena.

Stora Enso Oulun paperitehtaan portti.

 

Kuten yhtiön raportteja seuranneet tietävät, Stora Enso onnistui muiden paperinvalmistajien kanssa ajamaan markkinoille hinnankorotukset hienopapereihin. Tämän myötä kallistuneiden raaka-aineiden hinnankorotukset saatiin kuoletettua ja samaan aikaan kiinteiden kustannusten karsiminen toimi jopa niin hyvin, että paperiliiketoiminnassakin nähtiin pitkästä aikaa hyviä voitollisia tuloksia.

Paperiliiketoiminnalle on tyypillistä, että tilauskanta kutistuu vuodenvaihteen molemmin puolin. Paperitehtaat eivät myy tuotteitaan suoraan painotaloille kuin poikkeustapauksissa, vaan tuotanto menee pääosin tukkureille Keski-Eurooppaan. Näin ollen tukkureiden oma varastonhallinta näyttelee suurta roolia tilauskannan vaihtelussa. Osittain kyse on siis aivan normaalista paperimarkkinoiden aaltoliikkeestä. Kuitenkin Euroopan markkinoiden hiljentyessä tilanne on tänä vuonna ollut jonkin verran normaalia huonompi. Tämä on johtanut siihen, että Oulussa paperikoneita on ajettu vajaalla kapasiteetilla.

Jokainen varmasti ymmärtää ettei tällainen tilanne ole kestävä vaan vaatii johdolta toimenpiteitä, jollaisia ollaan nyt aloittamassa. On oletettavaa, että tilauskanta piristyy pitkin kevättä ja tehtaalla palataan jälleen normaaliin toimintajärjestykseen. Sitä odotellessa on meidän osakkeenomistajien etujen mukaista, että henkilöstöä lomautetaan määräajaksi mikäli tilauskanta ei osoita alkuvuodesta piristymisen merkkejä. On huomionarvoista, että nyt käytävät YT-neuvottelut ovat vasta varautumista tulevaan. Lomautustoimet otetaan käyttöön vasta mikäli tilauskanta sen vaatii ensi vuoden puolella.

Kyseessä ei ole johtajien ahneus kuten olen toisaalla saanut lukea, vaan osakkeenomistajien etujen ajamista. Tämähän on aina pörssiyhtiön johdon ensisijainen tehtävä. Monesti tässä yhteydessä otetaan puheeksi paperimiesten palkat sekä liittoänkyrät menneiltä vuosilta, mutta kyse ei ole myöskään näistä asioista. Palkkakustannukset tuotettua tonnia kohti ovat alalla hyvin pienet.

Samaan aikaan Oulun tehtailla harkitaan siirtymistä kartongin valmistukseen. Päätöksen asiasta pitäisi tulla viimeistään ensi vuoden alkupuoliskolla. Tämä on myös saattanut vaikuttaa osaltaan paperipuolen asiakkaisiin ja tilauskantaan, sillä Oulun tehdas on suurimpia toimijoita Euroopan markkinoilla. Oulun tuotteille täytyy hyvissä ajoin löytää sopivat korvaavat tuottajat. Tämä ei ole yksinkertainen prosessi, sillä eri painotalojen täytyy vakuuttua uuden toimijan laadun tasaisuudesta, ja tutkimukset vievät paljon aikaa.

Osakkeenomistajille Oulun tehtaiden siirtyminen kartongin tuottajaksi olisi todennköisesti positiivinen asia. Vastaava liike tehtiin Varkaudessa vain pari vuotta sitten. Varkaudessa kannattamattomaksi jääneestä koneesta saatiin vielä tulosta tekevä työjuhta. Varkaudessa tosin konvertoitiin kartongille vain yksi paperikone, Oulussa niitä on kaksi.

Yritin etsiä tietoa kuinka paljon Varkauden tehtaan tulos koheni kartonkiin siirtymisen jälkeen, mutta Stora Enso ei julkaise näin yksityiskohtaisia tietoja. Voidaan kuitenkin kuvitella että sulkemishetkellä kone teki aika lähelle nollatulosta. Ainoa tieto kartonkikoneen käynnistyttyä löytyi Savon Sanomista, jonka artikkelissa mainitaan Varkauden tehtaan parantaneen divisioonansa kannattavuutta noin 9 miljoonan edestä. Kyse on siis varsin merkittävästä muutoksesta.

Koska Oulun tehtailla konekanta on uudempaa, paperikoneita on kaksi ja tehdasintegraatti sisältää vielä arkittamon, on Oulussa huomattavasti Varkautta paremmat saumat tehdä hyvää tulosta. Oulussa on tarkoitus tehdä toisella koneella identtistä tuotetta kuin Varkaudessa, eli ruskeaa pintakartonkia(kraftlineria) 400 000 tonnia vuodessa ja toisella koneella päällystettyä pakkauskartonkia 450 000 tonnia vuodessa. Pakkauskartonkia myydään myös arkkituotteena, johon Oulussa on hyvät valmiudet olemassa.

Metsä Board tiedotti tässä kuussa investoivansa Äänekosken kartonkitehtaalla uuteen arkkileikkuriin, jonka vuosikapasiteetin kerrottiin olevan 35 000 tonnia. Samalla tehtaalla varsinaisen kartonkikoneen kapasiteetti on 220 000 tonnia. On Stora Enson Oulun tehtaiden tulevaisuuden suunnitelmiin nähden positiivista, että kapasiteetiltaan näinkin pieniä koneita pystytään pyörittämään kartonkibisneksessä kannattavasti.

Mikäli investointi päätetään toteuttaa, alkaa kartongin valmistus Oulussa suunnitelmien mukaan jo vuonna 2020. Kuulemani mukaan tehdasalueella tehdään jo jonkinlaisia rakennustöitä. Tästä voinee vetää varovaisen johtopäätöksen investoinnin todennäköisyydelle.

Yhtä kaikki, osakkeenomistajien ei tarvitse olla tästä lomautusilmoituksesta huolissaan. Johto on ajan tasalla ja reagoi tilanteen vaatimalla tavalla. Huomio kannattaa lomautusten sijasta kiinnittää tulevaan päätöksen Oulun tehtaan muutoksesta kartonginvalmistajaksi. Toteutuessaan tällä investoinnilla on huima tuloksenkasvatuspotentiaali joka näkynee myös osakkeenomistajan kukkarossa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top