Kuukausi: kesäkuu 2018

Nordean alennusmyynti jatkuu

Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut, että Nordea vaikuttaa tilanteeseensa nähden halvalta. Olennaista on, että mittavien investointien jälkeen uudet tietojärjestelmät saadaan vaivatta valjastettua kovaan käyttöön. Ylimääräiset vaikeudet voivat vaikuttaa negatiivisesti tulokseen. Varsinkin…

Onko arvosijoittaminen vanhanaikaista?

Arvosijoittamisella tarkoitetaan yleensä pääasiassa halvan tasepohjaisen arvostuksen omaaviin osakkeisiin sijoittamista. Tasepohjaisen arvostuksen havaitsee osakkeen P/B- kertoimesta, joka on siis osakkeen yksikköhinnan ja osakekohtaisen oman pääoman osamäärä(Price/Book value). Havainnollistan tunnusluvun toimintaa…

Osingot ovat rahan tulostamista

Osingoista ollaan sijoittajien keskuudessa montaa mieltä. Joillekin ne ovat avain taloudelliseen riippumattomuuteen ja toiset taas haluaisivat ettei niitä maksettaisi ollenkaan. Osingot mielletään usein raha-automaatiksi, joka palkitsee sijoittajan keväisin. Vasta-argumenttina sanotaan,…

Älä ylivakuuta talouttasi

Kerroin edellisessä kirjoituksessani ajoneuvovakuutuksen kilpailuttamisesta. Usein kilpailutustilanteessa käydään läpi muutkin vakuutuskohteet kuten henkilövakuutukset, kotivakuutukset, matkavakuutukset ja niin edelleen. Erilaisten vakuutusten kirjo on erittäin laaja, ja oikeastaan lähes mitä tahansa omaisuutta…

Ammattiliitot, Kojamo ja ahneus

Viime aikoina uutisissa on kirjoitettu entisen VVO:n eli Kojamon listautumisesta ja samanaikaisista ammattiliittojen johtajien palkkionkorotuksista. Olen havainnut asian ympärillä melko negatiivista ilmapiiriä. Antihintaa pidetään yleisesti korkeana peilaten Kojamon tulevaisuuden kasvunäkymiin…

Metsäteollisuus pakkojarruttaa jälleen

Kirjoitin alkuvuodesta metsäteollisuuden tulevaisuudennäkymistä ja niitä varjostavasta puupulasta. Tuolloin lämmin alkutalvi esti routakerroksen syntymisen, ja esti raskaiden metsäkoneiden menon metsiimme. Metsäyhtiöt ovat tuostakin vaikeudesta toipuneet ja tehneet alkuvuonna loistavia tuloksia…