Suomessa on monta ongelmaa, jotka näyttävät yksittäisinä asioina pieniltä, mutta yhdessä ne muodostavat perheiden kannalta mahdottoman yhtälön. Yksi esimerkki on yhdistelmä: tiukat turvaistuinmääräykset, monilapsisten perheiden tarpeet, autojen verotus – ja kaiken taustalla maan romahtanut syntyvyys.
Turvaistuinvaatimukset eivät kohtaa todellisuutta
Suomessa laki vaatii, että kaikki alle 135 cm lapset matkustavat turvaistuimessa. Tämä on ymmärrettävä ja turvallisuutta edistävä sääntö – mutta samalla se asettaa valtavan käytännön haasteen, jos perheessä on esimerkiksi 3–4 alle kouluikäistä lasta. Tavalliseen henkilöautoon ei mahdu kolmea turvaistuinta vierekkäin takaistuimelle – ainakaan Suomessa hyväksytyillä istuimilla.
Ratkaisuja kyllä olisi. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja muissa maissa käytetään Multimac-nimistä istuinjärjestelmää, joka mahdollistaa jopa neljän lapsen turvallisen kuljettamisen vierekkäin takapenkillä. Multimac on testattu ja käytössä monissa Länsi-Euroopan maissa – mutta Suomessa se ei ole hyväksytty, eikä sillä saa ajaa. Miksi?
Verotus rankaisee suurperheitä
Tilanne pahenee, kun katsotaan millaisia autoja perheet tarvitsisivat. Kolmen tai useamman lapsen perhe tarvitsee 7-paikkaisen auton tai ison farmarin. Suomessa tällaiset autot verotetaan rajusti – erityisesti jos ne ovat hieman vanhempia, bensiinikäyttöisiä tai eivät täytä uusimpia päästöstandardeja. Lopputulos? Suurperhe joutuu valitsemaan liian pienen auton, riskialttiin istuinratkaisun – tai maksamaan kohtuuttomia veroja.
Verojen vuoksi perheet ajavat romuilla
Korkean autoverotuksen ja käyttövoimaveron takia monilla perheillä ei ole taloudellista mahdollisuutta hankkia uutta tai edes hyväkuntoista isompaa autoa. Tämän seurauksena monet lapsiperheet päätyvät ostamaan vanhoja, jo ruostuneita ja paljon ajettuja ajoneuvoja, joiden turvallisuus on heikompi ja rikkoutumisriski suurempi.
Tämä on suora turvallisuusriski: vaikka lapsella olisi viimeisintä tekniikkaa oleva turvaistuin, vanhassa autossa ei välttämättä ole edes toimivia sivuturvatyynyjä tai ajonvakautusta. Kun tilaa ei ole ja tekniikka pettää, syntyy vaaratilanteita. Onko tämä se tulevaisuus, johon perheiden halutaan pakon edessä tyytyvän?
Onko päättäjillä kosketus arkeen kadonnut?
Tulee väistämättä mieleen kysymys: kuinka moni Suomen päättäjistä on itse monilapsinen vanhempi? Monilla ei ole lapsia lainkaan, ja monilla on vain yksi. Kun päätöksiä tekee joukko, joka ei ole koskaan joutunut ahtamaan kolmea turvaistuinta takapenkille, onko ihme, ettei perheiden arjen realiteetteja ymmärretä?
Syntyvyyden laskusta kyllä puhutaan, mutta kun pitäisi tehdä konkreettisia toimia perheiden elämän helpottamiseksi, samat päättäjät säätävät lisää veroja ja estävät käytännöllisten ratkaisujen käyttöönoton. Onko ongelma yksinkertaisesti siinä, että perheitä ei edusteta päätöksenteossa riittävästi?
Ja kaiken takana: syntyvyyden romahdus
On ironista, että Suomessa puhutaan jatkuvasti huoltosuhteen romahtamisesta ja kriisiytyvästä syntyvyydestä, mutta samaan aikaan tehdään politiikkaa, joka tekee monilapsisen perheen arjesta yhä vaikeampaa ja kalliimpaa.
Autoilun pitäisi olla väline sujuvaan arkeen – ei byrokraattinen este. Kun perhe ei saa lapsia turvallisesti kuljetettua ilman että se vaatii kalliita erikoisratkaisuja tai isoja veroja, ollaan pahasti hukassa. Nykyinen politiikka ei tue perheitä vaan rankaisee niistä, jotka vielä tekevät yhteiskunnalle suurimman palveluksen: kasvattavat uusia suomalaisia.
Miten eteenpäin?
Tarvitaan kokonaisvaltainen muutos:
• Turvaistuinmääräykset on päivitettävä: hyväksytään useamman lapsen istuinratkaisuja kuten Multimac, jos ne ovat turvallisia ja testattuja.
• Autoverotukseen järkeä: suurperheiden autot eivät ole luksusta vaan välttämättömyys. Niitä pitäisi tukea eikä verottaa hengiltä.
• Perheystävällinen autopolitiikka: yhdistetään perhepolitiikka, liikenneturvallisuus ja autoilu – ei erillisinä vaan yhtenä kokonaisuutena.
• Turvallisuus etusijalle: tuetaan perheitä ajamaan turvallisilla ja tilavilla autoilla – ei pakoteta niitä riskialttiisiin kompromisseihin.
• Eduskuntaan enemmän perheiden ääntä: päätöksentekoon tarvitaan ihmisiä, jotka elävät todeksi perhearjen haasteet – ei pelkkiä tilastoja.
Jos syntyvyyttä halutaan nostaa, on alettava purkaa esteitä perheiden tieltä. Myös liikennepolitiikassa.