Taloyhtiöihin ei tarvita sähköautojen pikalatausta – useimmissa tapauksissa

Täyssähköauton ostamisen myötä olen seurannut erityisellä tarkkuudella keskustelua taloyhtiöiden sähköistämisestä, sekä kerryttänyt asiasta omakohtaista kokemusta myös omassa taloyhtiössäni. Kuten arvata saattaa, tällaisen uuden asian edessä asenteet sähköautojen lataamiseen taloyhtiössä ovat mitä erilaisempia. Omassa taloyhtiössäni asiat ovat edenneet pääosin hyvin, siitä pian lisää.

Latausselvitys ilmoille

Kyselin jo keväällä taloyhtiössämme lupaa sähköauton lataamiseen. Valitettavasti tuolloin en päässyt yhtiökokoukseen, joten asia oli mainittu pöytäkirjassa vain yhdellä rivillä ”selvitetään mahdollisuus sähköautojen lataamiseen taloyhtiössä.” Kysyin asiasta myöhemmin kesällä taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalta, ja hän mainitsi että selvitys kyllä tullaan tekemään, mutta se tehtäisiin vasta elokuussa jolloin autonikin olisi jo ostettu.

Ajattelin, että saan latailla uutta sähköautoani aivan normaalisti autokatoksen pistokkeesta, joten en sen kummemmin ollut huolissani latausselvityksen venymisestä syksymmälle. Heinäkuussa ostin lopulta auton, koska toisen auton tarve oli perheessämme jo elokuun alussa ajankohtainen, eikä minulla ollut aikaa odotella selvityksen tulosta.

Mainittakoon, että meidän taloyhtiössämme asiat ovat latauksen kannalta lähtökohtaisesti hyvin. Jokaisen autopaikan sähköt menevät jo nyt oman sulaketaulun kautta, jossa on 16A sulake sekä vikavirtasuojakytkin. Tästä syystä siis lataamiseen käytetty sähkökin menee asukkaan omaan piikkiin. Taloyhtiö on vuosimallia 2007, joten johdot saatika pistorasiatkaan eivät ole vanhoja ja hapertuneita.

Palovahti latautuvan sähköauton viereen?

Kun auto saatiin pihaan, kävin vielä puheenjohtajan kanssa keskustelua ja varmistin että on hyväksyttävää ladata autoa selvityksen ajan autopaikkani pistokkeesta. Mutta hänpä sanoikin, että siitä ei voi ladata vaan minun tulisi käyttää julkisia lähistöllä olevia latureita niin kauan kunnes selvitys on tehty. En tähän suostunut, vaan toimitin hänelle nähtäväksi SESKO:n standardin jonka mukaan tavallista ulkopistorasiaa on hyväksyttävää ja turvallista käyttää mikäli latausvirta on korkeintaan 8 ampeeria.

Puheenjohtaja oli vielä kysynyt asiaa isännöitsijältä, joka sanoi että tämä ei ole mahdollista, sillä pistorasia saattaa sulaa. Näin ollen pyysin vielä kertaalleen molempia, sekä puheenjohtajaa että isännöitsijää rauhassa perehtymään tuohon mainitsemaani standardiin. Sen jälkeen he suostuivat, mutta minun tuli allekirjoittaa sopimus jossa vakuutin rajoittavani latausvirran maksimissaan 8 ampeeriin. Kaikki laittoivat allekirjoituksensa paperiin ja elämä jälleen hymyili.

Sähköauton lataamiseen menevät elektronit ovat erilaisia kuin tavallisen auton lämmitykseen menevät elektronit?

Kuten huomataan, ennakkoasenteet sähköautojen lataamista kohtaan ovat vielä voimakkaita. Jos asiasta ei tiedetä riittävästi, ensimmäinen reaktio ei ole ottaa asioista selvää, vaan suoralta kädeltä kieltää lataaminen. Meidänkin taloyhtiön tapauksessa ensimmäisellä latausta haluavalla yksilöllä eli minulla oli suuri todistamisen taakka homman turvallisuudesta.

Jos mietitään useimpia tavallisia taloyhtiöitä, niissä on autopaikat joissa autot lämpeävät talvella joskus useitakin tunteja, eikä ketään kiinnosta millaisia virtoja siellä liikkuu. Tavallisen lohkolämmittimen sekä sisätilalämmittimen yhteisteho voi helposti olla 2kW, joka tarkoittaa siis sitä, että virtaa liikkuu enemmän kuin sähköauton lataamiseen tavallisesta pistokkeesta sallitut 8 ampeeria. Silti ketään ei tämä asia kiinnosta, eikä lämmittämistä tai sen kestoa ole mitenkään rajattu.

Mutta annas olla kun yhtä suuria tai hieman pienempiäkin virtoja oltaisiin käyttämässä sähköauton lataamiseen, silloin tietenkin uhkakuvana on että pistorasiat sulavat ja koko taloyhtiö palaa maan tasalle. Muuta logiikkaa en tähän tyypilliseen nuivaan vastaanottoon keksi, kuin että sähköauton akkuun menevien elektronien täytyy olla jollain tapaa erilaisia. 😉

Tarvitseeko pikalatureita taloyhtiössä?

Tähän väitteeseen vastaus on, että hyvin harvoin tarvitsee. Kaikki riippuu tietysti siitä, millaisia matkoja sähköautollaan päivän aikana ajaa. Keskimääräisen suomalaisen ajosuorite per päivä on 50km. Näin lyhyttä matkaa varten sähköautoa ei todellakaan tarvitse edes hidasladata joka päivä, kerta tai pari viikossa riittää riippuen akkukapasiteetista.

Omat päivittäiset ajomatkani ovat tuon mainitun keskimääräisen ajosuoritteen sisällä ja käytännössä olen todennut, että normaali hidaslataus riittää ajoihini vallan mainiosti. Olen itseasiassa alkanut käyttämään vielä hitaampaa 6A latausta öisin, koska minulla ei ole tyypillisessä arjessa tarvetta sen nopeammalle lataukselle. Tämä on todellisuutta suurimmalle osalle suomalaisista, jotka jossain vaiheessa siirtyvät sähköautoiluun. Näin ollen mahdolliset investoinnit taloyhtiössä jäävät erittäin pieniksi, mikäli niitä edes tarvitaan.

2 ajatusta aiheesta “Taloyhtiöihin ei tarvita sähköautojen pikalatausta – useimmissa tapauksissa”

  1. Olet oikeassa. Valitettavasti läheskän kaikki nykyiset sähköautot eivät salli latauksen rajoittamista noin tarkasti tai edes noin alas. Kuvan Tesla toki sen sallii. On myös mainittava, että talven pakkasilla lataaminen 6A-8A virroilla on todella hidasta, sillä iso osa tuosta käytetään auton akun lämmittämiseen.

    1. Näin on, tarkkaan rajoittamiseen pitäisi ostaa useimmille autoille erillinen laturi josta löytyy riittävästi säätövaraa.

      Totta tuokin että häviöt kasvavat talvella kun energiaa menee mm. akun lämmitykseen, toisaalta useimmille tuokaan ei ole ogelma koska ajomäärät ovat keskimäärin vähäisiä. Näin ollen 6-8A pitäisi riittää hyvin.

Vastaa käyttäjälle Osinkko Peru vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top