Lisäsin Lehto Groupia alennuksesta

Lisäsin salkkuun hieman Lehto Groupia johtuen yhtiön yllättävästä alennusmyynnistä. Suurten omistajien irtautuessa alle markkinahinnan laski kurssi parhaimmillaan noin -12%. Kun otetaan huomioon yhtiön viime vuoden suoriutuminen, voidaan tätä pitää hyvänä ostopaikkana. Viime vuonnahan yhtiö kasvoi vahvasti parantaen myös kannattavuuttaan. Tulosjulkistuspäivänä kurssi taisi nousta noin kuusi prosenttia, ja nyt kun osakkeita tarjottiin alennuksella, kurssi niiasi tuplasti saman. Ovatko markkinat sittenkään kovin tehokkaat? Ainakaan eivät kovin rationaaliset.

Normaalisti sijoittajan tulee olla varuillaan kun yhtiön oma johto myy osakkeitaan. Tässä tapauksessa oli kuitenkin kyse vain suuromistajien myynnistä, eli heillä ei ollut paikkaa yhtiön hallituksessa tai muussa johtajistossa. Ainoastaan yksi myyjä, Asko Myllymäki toimii Lehdon liiketoimintajohtajana. Hänen omistukseensa jää vielä kuitenkin vaatimattomat 650 000 osaketta.

Pienemmillä ja vähävaihtoisemmilla yhtiöillä voi vastaavien hinnoitteluvirheiden ansiosta tehdä ylituottoa, jos huomaa hyödyntää tällaiset tilapäiset alennukset. Olenkin kuullut viisaampien sanovan, että tulevaisuuden tuotot tehdään juuri tällaisilla yhtiöillä, mikäli haluaa voittaa keskimääräisen indeksituoton. Tämä taisi olla esimerkki juuri sellaisesta mahdollisuudesta.

Ostitko sinä Lehtoa alennuksesta?




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *