Ostin Nokian Renkaita

Tänään laitoin pitkästä aikaa ostohousut jalkaan ja ostin erän Nokian Renkaita päivän alennusmyynnistä. Mielestäni markkina ylireagoi Nokian Renkaiden Q3-raporttiin, jossa liikevaihto ja liikevoitto laskivat hieman vuoden takaisesta. Koko vuoden osalta ollaan kuitenkin vielä kasvussa kiinni. Viime vuoden tammi-syyskuuhun verrattuna liikevaihto on kasvanut 3,7% ja liikevoitto noin 5%.

Samalla ohjeistusta tuotiin hieman verbaalisesti alaspäin. Tänä vuonna liikevaihdon ja liikevoiton odotetaan olevan samalla tasolla tai hieman korkeammat vuoteen 2017 verrattuna johtuen jatkuneesta negatiivisesta valuuttavaikutuksesta. Aikaisempi ohjeistus oli, että sekä liikevaihdon että liikevoiton odotetaan kasvavan vuoteen 2017 verrattuna. Ohjeistuksen muutos oli mielestäni melko lievä, mutta uusi ohjeistus ottaa näin huomioon myös nollakasvun mahdollisuuden tälle vuodelle.

Ensinnäkin tulee huomata, että nyt raportoitu huono kvartaali johtuu yhtiön mukaan pääasiassa epäsuotuisista valuuttakursseista. Muina syinä mainittiin Venäjän korkeat kesärengasvarastotasot sekä uusien autojen heikompi myynti Ruotsissa ja Norjassa. Venäjällä myynti kutistui vuoden takaiseen peräti 18 prosenttia, ja uusien autojen myynti pohjoismaissa kasvoi vuoden takaiseen vain prosentin. Yhteistä näille ongelmille on se, että niihin yhtiö ei voi lyhyellä tähtäimellä itse millään tavalla vaikuttaa, vaan ne ovat tilapäisiä markkinahäiriöitä. Uuden valmistuskapasiteetin rakentaminen Amerikkaan osaltaan tasaa näitä ongelmia tulevaisuudessa sekä luonnollisesti ylläpitää voimakasta kasvua. Yhtiön tavoite on kaksinkertaistaa myynti Pohjois-Amerikassa sekä kasvattaa myyntiä 50% Keski-Euroopassa seuraavien viiden vuoden aikana. Pohjoismaissa tavoitteena on markkinajohtajuuden säilyttäminen.

Jos katsotaan tämän kvartaalin toteutunutta markkina-aluekohtaista liikevaihtoa verrattuna vuoden takaiseen, yhtiön kasvustrategia kuulostaa uskottavalta. Pohjois-Amerikka ja Keski-Eurooppa kasvoivat vakaasti, mutta roima lasku Venäjällä sekä Pohjoismaiden alavireisyys kompensoivat tämän. Liikevaihdon kasvu Pohjois-Amerikassa oli 7,5%, Euroopassa 1,9%, Venäjällä -18,2% sekä Pohjoismaissa -3,7%. Tämänhetkinen liikevaihdon markkinajakauma näyttää seuraavalta:

Nokian Renkaiden liikevaihdon markkinajakauma.

 

Vielä joitain vuosia sitten Venäjän osuus liikevaihdosta oli huomattavasti suurempi, mutta ruplan arvon romahtaessa yhtiö kykeni kasvamaan muualla Euroopassa ja pudottamaan näin venäjäriskiä. Itseasiassa halpa rupla auttoi Nokian Renkaita, sillä tuolloin tuotanto Venäjän rengastehtaalla oli erityisen edullista ja näin ollen katteet muualle viedyistä renkaista olivat kovemmat. Kun Pohjois-Amerikan osuus liikevaihdosta tulee kasvamaan, arvaamaton Venäjä jää yhtiön pienimmäksi päämarkkinaksi.  Tämä tullee osaltaa parantamaan yhtiön vakautta ja näkymiä pidemmälle tulevaisuuteen.

Huonoimmassakin mahdollisessa skenaariossa Nokian Renkaat on mielestäni nyt edullisen hintainen. Viime vuoden 1,65 euron osakekohtaisella tuloksellaan P/E-luvuksi saadaan noin 17. Kurssiin on siis hinnoiteltu jonkin verran kasvua, kuten tässä tapauksessa kuuluukin. Viime vuoden osingolla osinkoprosentiksi tulee nykyhinnalle noin 5,5% mitä voidaan pitää todella hyvänä pohjaosinkona nettovelattomalle kasvuyhtiölle. Osinko- ja tulostaso tuskin tulevat suuremmin notkahtamaan tulevina vuosina.

Erä Nokian Renkaita tuli tänään salkkuuni lisää, ja samalla realisoin tappiot Lehto Groupista käytettäväksi tuleviin osinkoihin.

1 ajatus aiheesta “Ostin Nokian Renkaita”

  1. Samaa täällä tankkailtiin tänään. Sain kerrankin ajoitettua ostoni aika täydellisesti pohjiin ja kurssi korjasikin mukavasti jo ylöspäin päivän loppuun mennessä. Veikkaan, että Nokian Renkaat korjaa myös huomenissa kurssiaan takas ylös, koska tuloshan oli oikeastaan ihan hyvä – ei vain markkinoiden odotusta vastaava. Mielestäni on aina positiivista, kun liikevoitto ja -vaihto kasvaa vuodessa etenkin kun miettii Renkaiden osinkoprosenttia ja PE:tä. Hyvä pitkänlinjan firma.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top