Tag: vertailu

Pörssisähkö on halvempaa kuin saippua – Vertailimme välittäjät

Olen ollut useita vuosia pörssisähköasiakas. Pitkällä tähtäimellä pörssisähkö on aina ollut edullisin valinta. Tämä on loogista jo siksi, että sähköyhtiöiden tavoitteena ei ole harrastaa hyväntekeväisyyttä, vaan tehdä voittoa kiinteillä sopimuksillaan. Näin ollen ne hinnoitellaan aina niin, että katetta jää varmasti tilanteessa kuin tilanteessa.

Olemme viimeisen vuoden aikana eläneet energiamarkkinoilla poikkeuksellista aikaa ja tämä on heijastunut myös sähkön hintaan. Syksyllä sekä alkutalvesta hinnat kävivät paikoitellen järkyttävissä lukemissa, yksittäisissä huippupiikeissä jopa lähellä 1€/kWh. Nyttemmin kun ydinvoimaloiden huollot on tehty, Olkiluodon kolmas yksikkö saatu ajolle ja talvi on ollut toistaiseksi lämmin ja tuulinen, ovat keskihinnat asettuneet hyvin matalalle tasolle. Esimerkiksi tänään pörssisähkön hinta on koko päivän vain noin 3 sentissä. Öisin mennään vain vähän reiluun 0 senttiin, joten ne jotka pystyvät hyödyntämään yösähköä esimerkiksi sähköauton lataukseen ajelevat tällä hetkellä kuta kuinkin ilmaiseksi(toki siirrot ja verot maksetaan normaalisti).

Ymmärrän, että kaikille ei välttämättä ollut tänä talvena mahdollisuutta pysytellä pörssisähkössä, koska sähkölämmitteisten asuntojen kulut saattoivat olla niin suuret, että oli sitouduttava esimerkiksi määräaikaiseen sopimukseen vähän reilummallakin hinnalla, jotta sähkölaskuista oli ylipäänsä mahdollista selvitä. Jos tilanne on kuitenkin se, että olet tällä hetkellä esimerkiksi toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen varassa tähtitieteellisellä (+15-20snt/kWh) hinnalla, kannattaa ehdottomasti ainakin harkita pörssisähköön siirtymistä.

Mistä halvinta pörssisähköä?

Suoritin tutkimuksen käymällä läpi yleisimmät pörssisähkön tarjoajat. Pörssisähkösopimusten vertailu on yleensä helppoa, koska muuttujia ovat vain kuukausimaksun hinta sekä marginaali jonka sähköyhtiö veloittaa toimitetuilta kilowattitunneilta. Ohessa löytämäni hinnat:

NimiKuukausimaksuMarginaali
Fortum Tarkka3,99€/kk0,40snt/kWh
Helen3,49€/kk0,34snt/kWh
Oomi aktiivinen4,35€/kk0,22snt/kWh
Väre4,39€/kk0,43snt/kWh
Lumme3,54€/kk0,43snt/kWh
Huom! Klikkaamalla nimeä pääset suoraan sähköyhtiön tarjoussivulle

Valitettavasti Vattenfallin sivut eivät toimineet kirjoitushetkellä, joten en päässyt hakemaan heidän tietojaan. Oheisesta taulukosta voidaan havaita, että halvimmat pörssisähköt kuukausimaksunsa puolesta tarjoavat Fortum, Helen sekä Lumme. Marginaalivertailussa halvimmat ovat Oomi, Fortum sekä Helen.

Haluamme viedä tutkimuksen pidemmälle, jotta juuri sinä löytäisit varmasti omiin tarpeisiisi halvimman sopimuksen. Näin ollen lasketaan auki millä kulutuksilla mikäkin sopimus on kannattavin. Ohessa kuvaaja, josta löytyy kolme punaisella merkittyä leikkauspistettä. Nämä ovat ne olennaiset kohdat joihin tulee kiinnittää huomiota sähkösopimusta valitessa. Kuvaaja näyttää tilanteen 1000kWh kuukausikulutukseen saakka, mutta graafien suunta riittää näyttämään keskinäisen tilanteen myös suuremmillakin kulutuksilla.

Otetaan ensimmäisenä tarkasteluun piste jossa keltainen ja oranssi viiva leikkaavat. Tämä on kohta jossa Fortum alkaa olemaan kalliimpi kuin Oomi. Leikkauspiste menee tasan 200kWh kohdalla, eli mikäli kulutuksesi on tätä pienempi, on Fortum edullisempi vaihtoehto näistä kahdesta.

Toinen leikkauspiste on kohta jossa vihreä sekä keltainen viiva leikkaavat. Tämä on piste, jossa Lumme alkaa olemaan kalliimpi kuin Oomin sopimus. Tämä menee tarkalleen ottaen 385kWh kohdalla, eli jos kuukausikulutuksesi on tätä pienempi, on Lumme sinulle halvempi vaihtoehto kuin Oomi. Ja luonnollisesti mikäli kulutuksesi menee yli tämän, on Oomi näistä halvempi vaihtoehto.

Kolmas ja viimeinen leikkauspiste on Oomin sekä Helenin käyrien kohtauspaikka. Tämä menee tarkalleen ottaen 715kWh kohdalla, joka tarkoittaa sitä että jos kulutuksesi jää tämän alle, on Helen näistä kahdesta vaihtoehdosta sinulle edullisempi.

Päätelmät

  • Helen on tämän porukan halvin, mikäli kulutuksesi jää alle 715kWh/kk
  • Mikäli kulutuksesi on yli 715kWh/kk,, Oomi on porukan halvin
  • Lumme on kohtuuhintainen alle 385kWh kuukausikulutuksella
  • Fortum on kohtuuhintainen pienikulutuksiseen talouteen mikäli kuukausikulutus on alle 200kWh
  • Väre näyttää olevan kaikissa tapauksissa kallein, joten kannattaa katsoa muita vaihtoehtoja
  • Todella suuriin yli 1000kWh kulutuslukemiin paras sopimus löytyy Oomilta

Kannattaako pörssisähkö vaihtaa kiinteään sopimukseen? Vertailimme kiinteiden sähkösopimusten hintoja

Sähkö on ollut tänä talvena ennätyskallista. Minä ja varmasti monet muutkin joilla on pörssisähkösopimus ovat joutuneet nousseiden hintojen välittömiksi kärsijöiksi. Parhaimmillaan sähkön hinta on ollut yli kymmenkertaista tavanomaiseen nähden.

Kuinka nyt kannattaa toimia? Onko paras ratkaisu sännätä tekemään sähkösopimus kiinteällä hinnalla? Otetaanpa siitä selvää ja tutkaillaan samalla tunnetuimpien tarjoajien tämän hetken kiinteitä hintoja.

Tunnetuimpien sähkömyyjien kilpailutus

Fortum

Fortumin kiinteän sähkösopimuksen hinta on edullisimmillaan 10,43 senttiä per kilowattitunti. Tämä on huomattavasti enemmän kuin sähkö tavanomaisesti maksaa tähän aikaan vuodesta. Mielestäni hinta on sen verran suuri, ettei tuolla kannata lukittautua kiinteään sähkösopimukseen ympärivuotisesti. Keväällä, kesällä ja syksylläkin tulee maksaneeksi todennäköisesti moninkertaisia sähköhintoja vallitseviin taksoihin nähden. Mielestäni ”normaaliin” talvihintaankin (n. 6snt/kWh) verrattuna hinta kuulostaa kalliilta.

Oomi

Oomilla oli tarjolla vain yksi kahden vuoden kiinteä sopimus 10,49 c/kWh hintaan. Tämä sopimus häviää sekä sähkön että perusmaksun hinnassa Fortumin halvimmalle sopimukselle, joten Oomi ei pysty kilpailuun tällä kertaa vastaamaan millään tavalla.

Vattenfall

Vattenfall nousee hintavertailun kärkisijalle 9,95 sentin hinnallaan kilowattituntia kohden. Lisäksi perusmaksu on 55 senttiä Fortumin sopimusta halvempi.

Yhteenveto

Halvin kiinteä sähkösopimus syntyy nykyisin noin 10 sentin hinnalla per kilowattitunti. Mielestäni tämä on aivan liian korkea taso lukittautua kiinteään sähkösopimukseen. On oletettavaa, että tämän talven hintapiikki jää väliaikaiseksi ja muun muassa Olkiluoto 3 on täydellä kapasiteetilla toimiessaan seuraavaan talveen hintoja laskeva tekijä.

Näin ollen nykyisessä tilanteessa pysyn kaikesta huolimatta pörssisähkön asiakkaana. Uskon että pidemmällä tähtäimellä se tuo mukanaan halvimman keskimääräisen hinnan verrattuna tällä hetkellä saatavilla oleviin kiinteisiin sähkösopimuksiin. Kiinteiden sähkösopimusten hinnoittelulogiikka on luonnollisesti sellainen, että sähköyhtiö saa niillä katteensa tehtyä. Pörssisähkössä sähköyhtiön kate tehdään hintamarginaalilla, joten potentiaalinen hintajousto alaspäin on suurempi.

Tulee muistaa, että nyt nähty ennätyksellinen hintapiikki on todennäköisesti vain ikävä väliaikaiseksi jäävä tapahtuma. Näin ollen pörssistäkin tuttu viisaus lienee toimiva, panikoimalla häviää aina.

Halvin luottokortti henkilölle joka ei halua lentää?

Olen aikaisemmin kirjoittanut olevani Bank Norwegianin luottokortin käyttäjä. Kortti on toiminut moitteetta kaikkialla missä olen sitä käyttänyt, ja lentopisteitä on ropissut tasaiseen tahtiin. Vaikka vasta viime syksynä ilmaismatkailin Puolaan, jo nyt olisi jälleen mahdollista matkailla ilmaiseksi johonkin Euroopan kohteeseen. Tuntuu mukavalta, sillä näiden ilmaismatkojen eteen en koe tehneeni yhtään mitään. Ainoa muutos oli vaihtaa maksukorttini punaiseen versioon. Olen edelleen sitä mieltä, että ilmaisia lounaita on yhä tarjolla.

Aloin kuitenkin pohtimaan, että mikäli lentomatkailu ei kiinnosta ja palkintopisteet olisivat näin ollen turhia, mikä olisi tällaiseen tilanteeseen käyttökustannuksiltaan edullisin luottokortti? Tästä vertailusta poissuljemme erilaiset platinum- tai erikoiskortit, joita pankit tarjoavat premiumluottokortteinaan varakkaimmille asiakkailleen.

Useat pankit perivät luottokortin käytöstä kuukausi- tai vuosimaksua, joka ei mielestäni ole enää tätä päivää. Ainakin omalla kohdallani tuntuisi pahalta maksaa palvelusta, jonka saa toiselta palveluntarjoajalta ilmaiseksi. Tulee kuitenkin huomata, että tilanne saattaa vaihdella sen mukaan kuinka paljon asiakas käyttää pankin muita palveluita. Esimerkiksi asuntolaina-asiakkaat selviävät usein ilman juoksevia maksuja.

Mikäli luottokorttiin on kuitenkin sidottu juoksevia maksueriä, tulisi näiden korttien käyttämisessä olla muita etuja kuten esimerkiksi alhaisempi marginaali. Näin ollen nämä ylimääräiset maksut voisi jotenkin perustella mikäli kortin luotto-ominaisuutta käyttää paljon. Mikäli taas maksaa luottolaskut aina ajallaan ja kerralla pois, kannattaa suosia kokonaan ilmaisia kortteja.

Ohessa taulukko, jonka aineiston keräsin Sortter.fi– sivustolta:

PankkiKorttityyppiViitekorkoMarginaaliTilinhoitomaksuVuosimaksuKuukausimaksu
AktiaMastercard Credit/Debit3kk Euribor8,50 %3,90 €0 €4 €
 Mastercard Gold3kk Euribor8,50 %3,90 €0 €4 €
Danske BankMastercard Credit/Debit K-Plussa3kk Euribor7 %2 €0 €0 €
 Mastercard Gold3kk Euribor7 %2 €0 €0 €
HandelsbankenHandelsbanken Gold CreditHandelsbanken Prime7 %2,50 €30 €0 €
 Handelsbanken Credit/DebitHandelsbanken Prime7 %2,50 €30 €0 €
NordeaNordea Gold3kk Euribor7,50 %3 €75 €0 €
 Nordea Credit3kk Euribor8,50 %3 €52 €0 €
OsuuspankkiOP Visa3kk Euribor7 %3,50 €0 €2,95 €
 OP Visa Gold3kk Euribor7 %3,50 €0 €6,25 €
S-PankkiVisa Credit/Debit3kk Euribor6 %3,5 € (paperilasku) / 2€ e-lasku0 €0 €
 Visa Credit3kk Euribor6 %3,5 € (paperilasku) / 2€ e-lasku0 €0 €
SäästöpankkiVisa Credit/Debit3kk Euribor8,50 %3,50 €0 €2 €
 Visa Gold Credit/Debit3kk Euribor8,50 %3,50 €0 €6,25 €

Taulukon perusteella voidaan havaita, että edullisimman luottokortin saa S-Pankin tarjoamana. S-Pankin luottokorteissa ei ole kuukausi- tai vuosimaksuja ja niiden marginaali on alhaisin mikäli käyttää kortin luotto-ominaisuutta. Myös kahden euron tilinhoitomaksu on alhaisimmasta päästä Dansken tarjoamien luottokorttien lisäksi. Danske häviää kamppailun kuitenkin suuremmalla marginaalillaan.

Tämän tutkimuksen tulos on siinä mielessä mieluisa, että omasta lompakostani löytyy valmiiksi myös S-Pankin luottokortti. Näin ollen mikäli Norwegian jonain päivänä päättäisi kuopata luottokorttinsa, voisin ottaa vihreän kortin käyttööni saman tien ja nauttia edelleen minulle edullisimmasta luottokortista.