Halvin luottokortti henkilölle joka ei halua lentää?

Olen aikaisemmin kirjoittanut olevani Bank Norwegianin luottokortin käyttäjä. Kortti on toiminut moitteetta kaikkialla missä olen sitä käyttänyt, ja lentopisteitä on ropissut tasaiseen tahtiin. Vaikka vasta viime syksynä ilmaismatkailin Puolaan, jo nyt olisi jälleen mahdollista matkailla ilmaiseksi johonkin Euroopan kohteeseen. Tuntuu mukavalta, sillä näiden ilmaismatkojen eteen en koe tehneeni yhtään mitään. Ainoa muutos oli vaihtaa maksukorttini punaiseen versioon. Olen edelleen sitä mieltä, että ilmaisia lounaita on yhä tarjolla.

Aloin kuitenkin pohtimaan, että mikäli lentomatkailu ei kiinnosta ja palkintopisteet olisivat näin ollen turhia, mikä olisi tällaiseen tilanteeseen käyttökustannuksiltaan edullisin luottokortti? Tästä vertailusta poissuljemme erilaiset platinum- tai erikoiskortit, joita pankit tarjoavat premiumluottokortteinaan varakkaimmille asiakkailleen.

Useat pankit perivät luottokortin käytöstä kuukausi- tai vuosimaksua, joka ei mielestäni ole enää tätä päivää. Ainakin omalla kohdallani tuntuisi pahalta maksaa palvelusta, jonka saa toiselta palveluntarjoajalta ilmaiseksi. Tulee kuitenkin huomata, että tilanne saattaa vaihdella sen mukaan kuinka paljon asiakas käyttää pankin muita palveluita. Esimerkiksi asuntolaina-asiakkaat selviävät usein ilman juoksevia maksuja.

Mikäli luottokorttiin on kuitenkin sidottu juoksevia maksueriä, tulisi näiden korttien käyttämisessä olla muita etuja kuten esimerkiksi alhaisempi marginaali. Näin ollen nämä ylimääräiset maksut voisi jotenkin perustella mikäli kortin luotto-ominaisuutta käyttää paljon. Mikäli taas maksaa luottolaskut aina ajallaan ja kerralla pois, kannattaa suosia kokonaan ilmaisia kortteja.

Ohessa taulukko, jonka aineiston keräsin Sortter.fi– sivustolta:

PankkiKorttityyppiViitekorkoMarginaaliTilinhoitomaksuVuosimaksuKuukausimaksu
AktiaMastercard Credit/Debit3kk Euribor8,50 %3,90 €0 €4 €
 Mastercard Gold3kk Euribor8,50 %3,90 €0 €4 €
Danske BankMastercard Credit/Debit K-Plussa3kk Euribor7 %2 €0 €0 €
 Mastercard Gold3kk Euribor7 %2 €0 €0 €
HandelsbankenHandelsbanken Gold CreditHandelsbanken Prime7 %2,50 €30 €0 €
 Handelsbanken Credit/DebitHandelsbanken Prime7 %2,50 €30 €0 €
NordeaNordea Gold3kk Euribor7,50 %3 €75 €0 €
 Nordea Credit3kk Euribor8,50 %3 €52 €0 €
OsuuspankkiOP Visa3kk Euribor7 %3,50 €0 €2,95 €
 OP Visa Gold3kk Euribor7 %3,50 €0 €6,25 €
S-PankkiVisa Credit/Debit3kk Euribor6 %3,5 € (paperilasku) / 2€ e-lasku0 €0 €
 Visa Credit3kk Euribor6 %3,5 € (paperilasku) / 2€ e-lasku0 €0 €
SäästöpankkiVisa Credit/Debit3kk Euribor8,50 %3,50 €0 €2 €
 Visa Gold Credit/Debit3kk Euribor8,50 %3,50 €0 €6,25 €

Taulukon perusteella voidaan havaita, että edullisimman luottokortin saa S-Pankin tarjoamana. S-Pankin luottokorteissa ei ole kuukausi- tai vuosimaksuja ja niiden marginaali on alhaisin mikäli käyttää kortin luotto-ominaisuutta. Myös kahden euron tilinhoitomaksu on alhaisimmasta päästä Dansken tarjoamien luottokorttien lisäksi. Danske häviää kamppailun kuitenkin suuremmalla marginaalillaan.

Tämän tutkimuksen tulos on siinä mielessä mieluisa, että omasta lompakostani löytyy valmiiksi myös S-Pankin luottokortti. Näin ollen mikäli Norwegian jonain päivänä päättäisi kuopata luottokorttinsa, voisin ottaa vihreän kortin käyttööni saman tien ja nauttia edelleen minulle edullisimmasta luottokortista.

3 ajatusta aiheesta “Halvin luottokortti henkilölle joka ei halua lentää?”

  1. Tämähän ei pidä yhtään paikkaansa, marginaali on ”luottokorko Euribor 3 kk + 7,95 %” kun useilla kilpailijoilla on vastaava 3kk ja 7,5 %. Myös kk maksuttoman saa ainakin alkuun 1-2 vuodeksi muilta, joten en nostaisi.

    1. Tilanne tietysti saattaa vaihdella, tässä käytetty data oli hieman jo vanhentunutta(alkuvuodesta kerättyä). Ajantasaiset marginaalit kannattaa tietysti aina tarkistaa palveluntarjoajalta.

  2. S-pankin kortti on edelleen suht halpa, koska kortti on kuitenkin vuosimaksuton. Samoin OP on nostanut vastikään luottokortin korkoaan, joten ehkä suurin kilpailupiikki on takanapäin ja nyt nostellaan vähin äänin korkoja/hintoja. Luottokortti on kuitenkin hyödyke, josta ihmiset ovat valmiita maksamaan. Luottokortin luotto on helppokäyttöinen, sosiaalisesti hyväksytty lyhytaikainen laina ja tarvittaessa asiakas voi hyödyntää ainoastaan reilun kuukauden mittaista maksuaikaa, jos vieroksuu luotolla elämistä.

    Norwegianin luottokortti on kyllä ollut kätevä, tosin itsellä vähän sama ongelma, että matkoja ei ole suunnitteilla, joten Cash Pointsien hyödyntäminen siirtyy ja siirtyy..

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top