Osakesäästäjien verotiedot

Viime viikolla julkaistiin verotiedot, jota kansan keskuudessa myös kateuslistaksi kutsutaan. Jokainen taloudesta ymmärtävä kuitenkin tietää, että tämän listan henkilöt ovat niitä suurimpia iloisia veronmaksajia joille hyvinvointivaltion ja meidän kaikkien tulisi olla kiitollisia.

Jos oma nimi ei vielä löytynyt listalta, siinäkään tapauksessa kadehtiminen ei auta mitään vaan on tehtävä päätöksiä ja toimittava sen eteen. Oma strategiani on kasvattaa pääomatuloja hiljalleen, ja ehkäpä joku päivä niitä on sen verran että nimensä saa tuonne kunnialistalle.

Ajattelin koostaa pienen listan eri sijoitusmaailman henkilöistä joita listalta löytyi. Kriteereinä oli etsiä tunnettuja osakesäästäjiä joihin olen sijoitusurani aikana törmännyt. Sijoituskirjailijoita tai tunnettuja osakesijoittajia löytyi melko vähän. Tämä voi luonnollisesti johtua myös esimerkiksi tulopuolen yhtiöittämisestä, jolloin kaikki tulot eivät näy henkilöverotuksessa. Mutta pidemmittä puheitta mennäänpä listan pariin:

Ansiotulo Pääomatulo Yhteensä
Kakkonen Kyösti 47 405 1 874 908 1 922 313
Lindström Kim 55 181 431 661 486 842
Matikainen Kimmo 89 966 270 983 360 949
Sinkko Erkki 12 652 100 530 113 182
Saario Seppo 89 805 374 946 464 751
Harkimo Harry 164 395 82 906 247 301
Oksaharju Jukka 134 414 49 417 183 831
Kajaani Petri 71 600 46 106 117 706
Rautanen Mikael 145 899 32 604 178 503
Rothovius Timo 91 170 24 748 115 918
Vilén Sauli 136 371 9 781 146 152

Järjestin listan pääomatulojen mukaan suurimmasta pienimpään. Ensimmäisenä listalta löytyy tunnettu sijoittaja Kyösti Kakkonen, joka on pääomatuloilla mitattuna aivan omassa luokassaan. Kakkonen tuli minulle tunnetuksi varsinkin sijoituksestaan Revenio Groupiin juuri oikeaan aikaan. Loppu onkin historiaa ja tässä tapauksessa Kyöstiä kannatti peesata. Nyttemmin hän on ollut aktiivinen muun muassa Afarakin parissa.

Toisena listalla on Kim Lindström jonka koko kirjatuotannon olen jossain vaiheessa tainnut kahlata läpi. Kim liputtaa arvosijoittamisen puolesta ja ajan kanssa arvosijoittaminen on näyttänyt toimivan ja tuovan mukavat pääomatulot tullessaan. Toinen kirjailija, pörssiraamatun isä Seppo Saario tulee heti Lindströmin kannoilla 374 000 euron pääomatuloillaan.

Neljänneksi listallani kiilaa ehkä suurelle yleisölle hieman tuntemattomampi yllätysnimi Kimmo Matikainen. Kimmon ajatuksiin törmäsin ensimmäisen kerran Twitterin kautta ja olihan hän mukana myös Nordnetin vuoden sijoittaja- kilpailussa. Valitettavasti tuossa kilpailussa ei nimestään huolimatta haettukaan vuoden sijoittajaa vaan ilmeisesti vuoden sijoittajasomepersoonaa. Näin ollen Kimmo ei tuota titteliä saanut, vaikka onkin osoittanut kykenevänsä erinomaisiin tuottoihin myös tänä vuonna.

Seuraavalla sijalla on pitkän linjan osakesäästäjää, Erkki Sinkko. Erkki tunnetaan sijoittajana joka palkkatöistään säästäen ja kurinalaisesti sijoittaen on saavuttanut merkittävän sijoitusomaisuuden. Hän toimii hyvänä inspiraationa meille tavallisille tuulipuvuille. Hänen esimerkkinsä kertoo että pitkäjänteisellä työllä kaikki on mahdollista.

Lisäsin listalle Harry Harkimon, sillä tätä nykyä hän jakaa muun muassa sijoitusvinkkejä Youtubessa. Vinkit eivät kylläkään olleet kovin kummoisia, mutta mukavansuuruiset pääomatulot Hjalliskin on saanut kerättyä.

Jukka Oksaharjun varmaan tuntevat kaikki. Itse olen hänen ajatuksiaan seurannut lukemalla muun muassa kaikki hänen kirjansa. Jukka on paljon esillä mediassa kirjoittaen muun muassa kolumneja useampaan lehteen. Jukan pääomatulot lienevät todellisuudessa paljon suuremmat, sillä hän hoitaa sijoituksiaan myös oman yrityksensä kautta.

Listan loppupäässä on useampi Inderesistä tuttu kasvo. Toimitusjohtaja Mikael Rautanen, pääanalyytikko Sauli Vilén sekä analyytikko Petri Kajaani ovat onnistuneet analyyseissaan sekä sijoituksissaan myös siviilielämässä. Heidän ympäröimänä listassa on Osakesäästäjien Keskusliiton puheenjohtaja sekä Vaasan yliopiston rahoituksen professori Timo Rothovius.

Mielestäni tämä lista on hyvä esimerkki siitä kuinka eri tavoilla osakesäästämisen parissa voi menestyä. On pienyhtiöitä kehittävää sijoittajaa, pitkäjänteistä puurtajaa, alaa mullistavia innovaattoreita, analyytikoita sekä kirjailijoita ja akateemikoita.

Haluan onnitella jokaista listalla olevaa hienosta työstä sekä toivon hyvää menestystä myös tuleville vuosille!

7 ajatusta aiheesta “Osakesäästäjien verotiedot”

    1. Tulin myös lukeneeksi tuon jutun. Kimmolla tosiaan vauhtia riittää ja tulosta syntyy. Nyttemmin hän on hieman vähentänyt pörssipainoa eli varautuu laskumarkkinaan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top