Tuulipuvun joulukalenterin 11. luukku

Tänään joulukalenterin luukusta löytyy suomalaisten kansanosake Nokia. Välillä on vaikuttanut, että Nokia on ollut piensijoittajien kesken lähes uskonnon  asemassa. Yhtiön mukana onkin nähty viime vuosina mielenkiintoisia käänteitä, on irtaannuttu puhelintoiminnoista ja nyt yhtiö on vahva tekijä 5G-markkinoilla. Sittemmin Nokia-puhelimet ovat teheet paluun lisenssisopimuksella. Tämän päivän kuva liittyy viimeisimpiin käänteisiin.

 

 

Huawein väitetty vakoilu ja Yhdysvaltojen nuiva kohtelu yhtiötä kohtaan näyttää satavan suoraan Nokian laariin. Huawein talousjohtaja pidätettiin juuri Kanadassa, ja tämä kiristää Yhdysvaltojen, Huawein ja koko Kiinan välejä entisestään. Yhdysvaltojen turvallisuusviranoimaiset ovat lisäksi varoitelleet Euroopan suuria maita kyseisistä turvallisuusuhista. Koska verkkojen toimittaminen on usein Nokian, Huawein ja Ericssonin kesken kolmen kauppa, tietää tämä hyvää sekä Nokialle että Ericssonille.

Eilen tulleen uutisen mukaan Ericssonilla on ollut järjestelmissään ongelmia, joiden takia miljoonat ihmiset ympäri maailmaa jäivät ilman datapalveluita. Britannian suurin operaattori O2 vaatii useiden miljoonien korvauksia. Tämäkään skandaali ei varmasti lisää Ericssonin luotettavuutta asiakkaiden silmissä. Näyttää siltä että markkinoilla on tällä hetkellä vain yksi luotettava toimija, meidän Nokiamme.

Loppuun triviakysymys, mikä osake on ollut yksi parhaista turvasatamista tänä vuonna ja pitänyt pintansa juuri meneillään olevassa pörssilaskussa? Vastaus on tietenkin Nokia, jonka tämän vuoden tuotto näyttää tätä kirjoittaessa olevan reilut 27% ja mukavat osingotkin olemme nauttineet tuon lisäksi.

Olisikohan aika laittaa taas Nokia-kaffit porisemaan?

2 ajatusta aiheesta “Tuulipuvun joulukalenterin 11. luukku”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top