Tuulipuvun joulukalenterin 10. luukku

Kymmenennestä luukusta löytyy virtuaalivaluuttoja. Kuten ehkä joku muistaa, lähdin itsekin bittisijoittajaksi ikäänkuin loton korvikkeeksi. Ostin portfoliooni sekä bitcoinia että ethereumia. Kirjoitin aikaisemmin katsauksen matkastani bitcoin-miljonääriksi. Katsontaanpa uudemman kerran kuinka bittisijoitukseni voi tänä päivänä.

 

Näkymä on todella lohduton, sillä tuotot ovat todellakin kulkeneet lähes loton kanssa käsi kädessä. Ainoa erotus, että minulla on sentään vielä jonkin verran kolikkoja taskun pohjalla. Perus lottoajalla on todennäköisesti vain tyhjät taskut.

Alkupanokseni bittisijoituksiin oli 100e, joista on enää jäljellä hieman reilut 30 euroa. Tuotto on ollut mykistävät noin -70%. Edellisestä elokuussa tehdystä katsauksestakin ollaan lasketeltu jo noin -50%. Tämä olkoon hyvänä opetuksena meille kaikille, älä koskaan lähde hypeen mukaan ainakaan liian myöhään.

Ajattelin pitää kestoloton vielä sisässä ja seurailla jälleen muutaman kuukauden kuluttua kuinka bittiportfolioni kehittyy. Ehkäpä joku päivä lähdetään jälleen uuteen nousuun? 🙂




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *