Osakesäästäjät ovat yleisesti hyvin kuumaa tavaraa parisuhdemarkkinoilla. Kertyneen varallisuuden mukanaan tuoma itsevarmuus huokuu meistä ja saa vastakkaisen sukupuolen edustajat heikoiksi. Kuten osakemarkkinoilla yleensä, myös parisuhdemarkkinoilla pätevät samat lainalaisuudet. Vältä ylimääräisiä kustannuksia, hajauta riskiä ja mene mukaan täysillä vain niihin bisneksiin joita ymmärrät.
Lähdetään liikkeelle kustannuksista. Puolison kanssa on helpompaa kerätä esimerkiksi yhteistä asuntovarallisuutta, sillä asuntolaina irtoaa usein pienemmillä kustannuksilla kun maksajia on kaksi. Edellytyksenä on tietysti myös se, että molemmat käyvät töissä ja tienaavat kohtuullisesti. Samalla myös kaikki asumiseen liittyvät kiinteät kustannukset kuten vastikkeet puolittuvat ja molemmille jää enemmän rahaa käytettäväksi esimerkiksi sijoituksiin.
Kuten yksittäiseen yhtiöön, myös puolison kulutuskäyttäytymiseen kannattaa tutustua tarkasti analysoiden. Hallitseeko hän omaa rahankäyttöään, toimiiko hän vastuullisesti vai onko tase aina tyhjä likvidin varallisuuden osalta viikonlopun shoppailujen tai baarirellestyksen jälkeen? Onko hänen oman pääoman tuottonsa nolla tai lähellä sitä? Mikäli näin on, voi puolisoehdokasta yrittää vielä valistaa ja yrittää opettaa vastuullista rahankäyttöä.
Edellä mainitun riskin lisäksi parisuhdemarkkinoilla on tarjolla vielä suurempi miina kuin esimerkiksi pörssiromahdus. Tämä on tietysti avioliitto, josta kuulee usein surullisia tarinoita kuinka erossa puolet henkilökohtaisesta omaisuudesta lähti toisen osapuolen matkaan. Pörssikurssit kyllä palaavat aina romahduksen jälkeen vähintään entiseen arvoonsa, mutta avioerossa menetetyt varat ovat ikuisesti poissa. Ja mikä pahinta, vähävaraisempi osapuoli voi tehdä tämän ainoastaan hyötymistarkoituksessa.
Onkin varsin epärationaalista, että sijoittaja joka viimeiseen asti pyrkii välttämään riskejä osakemarkkinoilla ottaisi suin päin parisuhdemarkkinoilla sellaisen riskin jossa voi menettää puolet varallisuudestaan hetkessä. Mielestäni avioliiton perusasetuksia tulisi muuttaa niin, että puolisoiden yksityistä omaisuutta suojaava avioehto olisi siihen jo valmiiksi sisäänrakennettu ilman lakimiesten avustusta. Nykyinen malli lienee perua ajalta jolloin tukiviidakkomme ei ollut yhtä tiivis kuin nykyään, ja eron jälkeen oli riski että vähävaraisempi osapuoli putoaisi tyhjän päälle.
Tämä teksti on kirjoitettu ainoastaan parisuhteen taloudellista aspektia silmällä pitäen. Toivonkin että kukaan lukijoistamme ei pelkästään tämän perusteella syöksy suhteeseen vain taloudellisista syistä. Vaikka se vaikuttaisi hyvältä bisneskeissiltä, hyvään suhteeseen tarvitaan aina muutakin. 🙂
Kuulisin mielelläni kommenttejanne parisuhteesta ja rahasta.
Meillä on omat rahat kummallakin eikä edes yhteistä taloustiliä. Syödään vähän erityyppistä ruokaa (minulla enemmän ruokarajoitteita kun miehellä) ja näin ollen ostetaan paljon omia safkoja. Jos yhdessä syödään niin yhdessä ostetaan, samoin vessapaperit ja pesuaineet etc menee puokkiin.
Asumisen kulut taas menevät niin, että mies omistaa asunnon ja minä maksan hänelle kuukausittain 150e, joka kattaa osuuteni juoksevista kuluista ja jotain jää ylikin. Mies siis lyhentää oman lainansa ja maksaa laskut, joihin minä kannan korteni kekoon tuolla kiinteällä summalla.
Ei olla naimisissa mutta jos joskus mennään, on molemmille aivan itsestäänselvyys että avioehto tehdään. Joidenkin mielestä ollaan ”liian itsenäisiä” ollaksemme pariskunta, mutta tämä toimii meillä. Kumpikin käyttää omat rahansa mihin lystää, minä taidan enemmän säästää ja sijoittaa ja mies tuhlata 😀 Minusta tuntuu ihan normaalilta ja luonnolliselta että vaikka yhdessä ollaan, rahat ja varallisuus on henkilökohtaista. En halua elää kenenkään siivellä enkä toisaalta myöskään elättää ketään. Tämä ajatusmaailma siitä huolimatta, että esimerkiksi omilla vanhemmillani on kaikki raha ja omaisuus yhteistä.
Tuo kuulostaa aivan järkevältä taloudenpidolta. Tietysti tilanne voisi olla niinkin että kerryttäisitte asuntovarallisuutta yhdessä jolloin sinunkin varasi olisivat asunnossa ainakin jossakin määrin tallessa. Toisaalta eihän tuo 150e kovin suurelta asumismenolta kuulosta joten tuskin noin halvalla pääsisit lainaa lyhentämällä, erotuksen voikin sitten laittaa poikimaan korkoa korolle.
Avioehto? Taitaa olla normaali käytäntö jos löytyy varallisuutta. Jos taas on kaksi tyhjätaskua, niin varathan on perheenä kerrytetty.
Ehkä järkevin tilanne on se että molemmilla olisi about samanarvoinen omaisuus. Silti kannattaa tehdä avioehto jos toisella on vaikka joku suvun mökki josta ei halua eron hetkellä luopua.
Juuri näin, ja mahdollinen tuleva perintökin kannttaa suojata.
Vaimokkeeni on paljon lepsumpi rahan käyttäjä kuin minä ja olen häntä yrittänyt opettaa hieman järkevämpään ostokäyttäytymiseen. Kaikessa ei ole vielä tullut onnistettua, mutta ainakin olen saanut hänet sijoittamaan osan rahoistaan indeksirahastoihin.
Olemme paljon keskustelleet mahdollisesta avioliitosta ja olemme molemmat sitä mieltä, että avioehto on ehdoton. Olisihan se täysin epäreilua, että toinen joutuisi luopumaan puolesta hänen itse hankkimastaan omaisuudesta avioeron vuoksi.
Minäkin olen jossain määrin onnistunut tuossa sijoitusinnostuksen luomisessa. 🙂
”Mielestäni avioliiton perusasetuksia tulisi muuttaa niin, että puolisoiden yksityistä omaisuutta suojaava avioehto olisi siihen jo valmiiksi sisäänrakennettu ilman lakimiesten avustusta.”
Todella kannatettava ajatus! Ja avioliittohan loppuu aina aikanaan, eroon tai kuolemaan.
Mulla on ollut huonoa tuuria, pari edellistä vaimoehdokasta oli lähinnä kiinnostunut siitä, miten äkkiä saa rahat tuhlattua. Ensimmäinen haaveili isosta omakotitalosta ja kaikesta ulospäin näkyvästä materiasta.
Toinen vaimoehdokas oli vain kiinnostunut kaikesta rahoituksella ostettavasta tavarasta, säästäminen/sijoittaminen ei kiinnostanut mitenkään. Rahan käyttäminen mahdollisimman nopeassa aikataulussa kylläkin, eikä olisi ollut haitaksi, jos koko minun varastomiehen ominaisuudessa vaivalla aikaan saatu salkku (215 000 eur) olisi tyhjennetty kokonaan.
”ostellaan sitten joskus myöhemmin”