Markkinat eivät ole tehokkaat

Elämme parhaillaan kiihkeää tuloskautta. Ilmassa on aina vain jatkuvan lämmön lisäksi myös sähköä. Tuloskauden edetessä mieleeni on taas palautunut hypoteesi tehokkaista markkinoista. Osakkeiden hinta on teorian mukaan aina oikea ja heijastelee osakkeen todellista arvoa ja tuottopotentiaalia. Periaatteessa osakkeen hinnan tulisi muuttua aina uutta informaatioita vastaavaksi. Silti hinnanmuutokset ovat viime aikoina olleet rajuja suuntaan ja toiseen ilman, että mitään järisyttävää lisäinformaatiota on aina edes tullut. Joissakin tapauksissa ensimmäinen reaktio on ollu suuri, ja seuraavana päivänä on jälleen korjattu kurssia toiseen suuntaan reilulla harppauksella.

Otetaan esimerkkinä Stora Enso josta kirjoitinkin viimeksi, sillä mielestäni Enson reaktio tulosjulkistukseen oli liian raju. Sijoittajat taisivat lukea tekstini tarkasti, sillä esimerkiksi tänään on menty toiseen suuntaan lähes 5%. Tämä tapahtui toki UPM:n tulosjulkistuksen avittamana, mutta Stora Enson osake on siitä huolimatta ryntäillyt suuntaan ja toiseen kuin vauhkoontunut hevonen. Kolmen edellisen pörssipäivän aikana kurssin päätökset ovat olleet -15,63%, -2,03%, +4,50%. Ehkä se oikea taso vielä löytyy kun vähän aikaa etsitään?

Toinen esimerkki on Telia, joka julisti mukiinmenevän tuloksen sekä mittavat Bonnier-kaupat samalla kertaa. Jotain markkinat pelästyivät alkuun, sillä kurssi syöksähti reilusti alaspäin. Muutaman päivän asiaa sulateltuaan sijoittajat päättivät Telian olevan sittenkin ihan hyvä yhtiö ja palasivat ostolaidalle. Näin ollen Telian heilunta suuntaan ja toiseen on ollut keskimäärin noin kuuden prosentin luokkaa, kuten voi havaita seuraavasta kuvaajasta. Jälleen kerran tarjoutui sijoittajille hyvä ostoshetki markkinoiden väliaikaisen epätehokkuuden kautta.

Telian liikehdintää viikon varrelta.

 

Ehkä viimeiseksi esimerkiksi voimme ottaa Nordean, joka on lasketellut alkuvuoden käyden alimillaan tänä vuonna vain noin 8,2 eurossa. Nordeasta olen myös kirjoittanut aikaisemmin ja todennut saman kuin sekä Nordean että Sammon konsernijohtajat, Nordean osake on aliarvostettu. Aivan viime pörssipäivinä olen huomaavinani, että Mr.Market on huomannut saman seikan. Parista pörssipäivästä ei voi vielä suuria johtopäätöksiä vetää, mutta ehkä luottamus yhtiötä kohtaan on herännyt. Aika näyttää, olemmeko von Koskullin sekä Stadighin kanssa oikeassa. Koska Nordean taipaleella on vielä paljon epävarmuustekijöitä, tämä ei suinkaan ole vielä ”kirkossa kuulutettua.”

Stora Enson ja Telian esimerkit kuitenkin osoittavat, että markkinoilla on välillä vaikeuksia sulatella uutta informaatiota ja päättää osakkeen oikea hinta. Näissä tapauksissa sijoittajalla on mahdollisuus tehdä hyviä kauppoja, mikäli tulkitsee suuret laskut ylilyönneiksi. Vaikuttaa siltä, että varsinkaan täällä Helsingin pörssissä markkinat eivät aina ole tehokkaat, vaan tällaisia lyhyen tähtäimen ”hinnoitteluvaikeuksia” näyttää tapahtuvan varsinkin juuri tällä tuloskaudella. Johtuneeko asia sitten kesästä ja siitä johtuvasta pienemmästä vaihdosta vai jostain muusta?

Uuden markkinadatan pureskelu näyttää vievän pörssikursseilla välillä pitkiäkin aikoja. Tehokkaiden markkinoiden hypoteesi perustuu siihen, että kurssit asettuvat saatavilla olevan markkinadatan avulla oikeisiin uomiinsa. Kun markkinoille tulee uutta, ehkä jopa yllättävääkin tietoa, aiheuttaa tämä välitöntä turbulenssia pörssikurssin muodostumiseen. Mielestäni osavuosikatsausten EI pitäisi olla tällaista tietoa nimenomaan silloin, kun tulos on hyvä eikä poikkea paljon analyytikoiden konsensusennusteista. Koska sekä Telia että Stora Enso julkaisivat hyvät tulokset, mielestäni markkinoille ei tarjottu mitään shokeeraavaa tietoa joka oikeuttaisi kyseiset voimakkaat heilahtelut. Näin ollen tämä lienee todistus epätehokkaista markkinoista.

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top