Nordean alennusmyynti jatkuu

Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut, että Nordea vaikuttaa tilanteeseensa nähden halvalta. Olennaista on, että mittavien investointien jälkeen uudet tietojärjestelmät saadaan vaivatta valjastettua kovaan käyttöön. Ylimääräiset vaikeudet voivat vaikuttaa negatiivisesti tulokseen. Varsinkin Sammon toimitusjohtaja Kari Stadigh on ollut erittäin positiivisena Nordeasta, ja maininnut yhtiön olevan tällä hetkellä aliarvostettu.

Tästä huolimatta Nordean kurssi on luisunut hiljalleen kohti edullisempia tasoja. Tätä kirjoittaessa kurssi on 8,24 euroa. Vuoden alusta pulkkamäkeä on lasketeltu yli 18 prosenttia. Matalien korkojen aikakausi ei ole ollut pankeille kaikkein tuottoisinta, mutta Nordean tulos on pitänyt suhteellisen hyvin pintansa. Tämän vuoden ensimmäinen kvartaali meni kutakuinkin viime vuoden tasolla. Samaan aikaan pankin vakavaraisuus vankentui entisestään.

Nordean konsernijohtaja Kasper von Koskull vieraili A-Studiossa ja vahvisti jälleen kerran Nordean muutosta tulevien säästöjen olevan noin miljardin luokkaa. Samalla hän sanoi, ettei usko ruotsalaisten suurten asiakkaiden, kuten paikallisten ay-liikkeiden siirtymisellä toiseen pankkiin olevan suuria vaikutuksia Nordean tulokseen.

Miksi osake on siis luisunut? Odotetaanko Ruotsin asuntokuplan puhkeamista? Vai joko Nordea ehti jäädä muiden, ketterämpien toimijoiden jalkoihin? Ovatko ruotsirahastot myyneet Nordea-omistuksensa pois rahastojen sääntöjen puitteissa? Osakkeen luisumiselle on ollut vaikeaa löytää muita konkreettisia syitä kuin kärsimätön ”herra markkina,” joka haluaa voimakkaasti kasvavaa tulosta tässä ja heti huomioimatta juuri tehtyjä investointeja tietojärjestelmiin. Nordea tekee oikeita asioita, digitalisoituu ja karsii konttoriverkostoaan. Näin ollen sijoittajalta vaaditaan hieman kärsivällisyyttä, jotta nämä toimenpiteet alkavat generoimaan lisää pontta tulokseen. Todennäköisesti korkotasokin nousee vielä joskus, jolloin pankkien korkokatteet paisuvat kuin pullataikina.

Nordean osakkeen P/E-luku on tällä hetkellä viime vuoden tuloksella noin 11. Q1-raportin yhteydessä konsenrnijohtaja von Koskull mainitsi, että tänä vuonna tuottojen odotetaan kasvavan, kulujen pienenevän ja luottojen laadun pysyvän vakaana. Arvostus vaikuttaa matalalta, mikäli Nordea pystyy kasvattamaan tulostaan. Pankin ollessa ylikapitalisoitunut tulee osinko kasvamaan jälleen. Viime vuoden osingolla (0,68€) efektiivinen osinkotuotto olisi tällä hetkellä noin 8,3%.

Kun otetaan vielä huomioon, että vuoden 2017 tilinpäätöksen mukaan omaa pääomaa per osake on 8,21 euroa, saadaan Nordean P/B-luvuksi tasan 1. Osake on siis tällä hetkellä arvosijoittajille sopiva kohde.

Yhtiön pitkän aikavälin tavoite oman pääoman tuotolle on ollut aikaisemmin 15%, tällä hetkellä tavoitteena on olla verrokkipankkejaan parempi. Jos peilataan yhtiön historiaa 5 vuoden aikajänteellä, on oman pääoman tuottoprosentti ollut keskimäärin noin 11,16%. Tuottoprosentin voidaan perustellusti investointien sekä kulukurin jälkeen odottaa palaavan vähintään noihin lukemiin. Tällä edellä mainitulla keskimääräisellä suorituksellaan Nordealta voitaisiin odottaa noin 0,92 euron osakekohtaista tulosta. Tätä skenaariota voidaan pitää tavanomaisena tasona johon Nordean tulisi normaalioloissa pystyä viimeistään korkotason normalisoituessa, toivottavasti jo akaisemmin johtuen kulukurista. Päästäänkö siihen vielä tänä vuonna, se jää nähtäväksi.

Tällä edellä lasketulla perustasolla Nordean P/E-luku olisi nykyhinnalle hieman alle 9. Mikäli siis uskoo tuohon skenaarioon, on osakkeen nykyhinnoittelu houkutteleva alennysmyynti. Riskejäkin on, tällä hetkellä epävakautta on makrotaloudessa sekä EU:n sisällä muun muassa Brexitin ja Italian kanssa sekä suurvaltojen kauppasodan uhka tekee tuloaan. Nämä saattavat aiheuttaa välillisesti ongelmia myös Nordean taipaleelle kohti kasvun tietä.

Ehkä olen liian optimistinen, mutta yhtiöstä johtuvia riskejä on vaikeampi nähdä. Pankkisektorilla kilpailu on kovaa, mutta uskon Nordean suurimpana pohjoismaisena pankkina pysyvän kilpailussa IT-investointiensa turvin vähintäänkin muiden kannoilla. Kilpailijakentässä esimerkiksi Nordean halpa osakevälityshinnoittelu huomattiin ainakin OP:ssa, joka uudisti omatkin palkkionsa nyt kutakuinkin Nordean tasolle. Pankkien välinen kilpailu tekee tietysti meille piensijoittajille vain hyvää.

Eräs riski on tietysti uusien IT-järjestelmien käyttöönotto. Kotipörssissämme muiden yhtiöiden osalta (mm. Oriola, Tikkurila) uusien tietojärjestelmien käyttö ei ole mennyt aivan suunnitellulla tavalla. Toivottavasti Nordea on tällä kertaa poikkeus sääntöön.

Vanhan lukemani opin mukaan osakkeita on parasta ostaa silloin kun muut ovat pelokkaita, onko nyt siis aika siirtyä Nordeassa ostolaidalle?

Kirjoita kommentti mitä mieltä sinä olet Nordeasta?

4 ajatusta aiheesta “Nordean alennusmyynti jatkuu”

  1. Olen vähän skeptisempi Nordean kanssa. Osake vaikuttaa edulliselta, mutta tuotot eivät ole ainakaan lähivuosina kasvussa. Ei tosin varmaan laskussakaan kulusäästöjen ansiosta. Mutta sijoittajat haluavat kasvua ja supistuvaa liikevaihtoa ei ikinä katsota hyvällä.

    Korot eivät nouse euroalueella varmuudella vuoteen. Sen jälkeen mahdollinen nousu on hyvin hidasta. Tuottoja pitäisi repiä jostain muualta, mutta digitalisaatio nakertaa Nordean perusbisnestä.

  2. Kryptovaluutat, uudet maksutavat ja tosiaankin jättimäisten It -investointien 90 % todennäköisyys mennä pieleen. Olen jo pari kuukautta sitten ennustanut että Nordeaa saa loppuvuonna hintahaarukassa 7,50 .. 7,00. Pitää myös ottaa huomioon yleisen kurssilaskun todella iso todennäköisyys. Dax on jo vuoden sahannut paikallaan, Helsinki on nytkähdellyt ylöspäin, mutta pörssien laskutrendi Euroopassa on alkamassa. Kun tähän lisätään, että EU ja euroalue on hajoamisen partaalla, herää kysymys, miksi kukaan järkevä sijoittaja ostaisi mitään osaketta enää tämän vuoden puolella.

    1. On hyvinkin mahdollista että Nordea valuu muun pörssin vanavedessä jos hermoilu markkinoilla kasvaa. Ajoittaminen kun ei ole vahvin lajini niin ostelen tasaisesti vuoden mittaan, tosin tänä vuonna ostot olleet muutenkin aika minimissä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top