Paikallisen S-ryhmän jäsenyys voi tulla kalliiksi

Yhä useampi kuuluu nykypäivänä S-ryhmän omistaja-asiakkaisiin. Kaikki eivät tiedä, että on mahdollista liittyä myös jonkin toisen osuuskaupan jäseneksi paikallisen osuuskaupan sijaan. Eri osuuskaupoilla on erilaiset bonuskertymätaulukot sekä osa maksaa parempaa osuusmaksun korkoa.

Lähtökohtaisesti asiakkaalle paras osuuskauppa on sellainen, jonka bonustaulukko on edullisin ja joka maksaa parasta osuusmaksun korkoa. Jotkin kaupat käyttävät taulukkoa, jossa 5% bonukseen pääsee 1500 eurolla, kun edullisemmassa taulukossa parhaaseen bonusluokkaan pääsee jo 900e kuukausiostoksilla. Osa kaupoista puolestaan ei maksa lainkaan osuusmaksun korkoa, kun taas toiset tilittävät vuosittain 20e. Myös osuusmaksujen hinnat vaihtelevat, mutta suurimmassa osassa jäsenyys maksaa 100e.

Osuuskauppojen jäsenyyksiä voi myös kerätä sijoitusmielessä, ja kerryttää näin osuusmaksujen korkoja useammasta kaupasta. Sijoitus on lähes riskitön, koska osuusmaksut saa takaisin jos osuuskaupasta eroaa. Valitettavasti näyttää siltä, että osuusmaksujen korot ovat olleet viimeaikoina laskusuunnassa. Vuosi toisensa jälkeen parhaat osuuskaupat ovat kuitenkin olleet Eepee ja KPO, sillä ne tilittävät vuosittain 20e osuuspääoman koron. Tuotto 100e sijoitukselle on täten huimat 20%. Vielä jokin aika sitten nämä olivat verotonta tuloa 1500e asti, mutta nykyään tämän rajan alle jäävät  summat ovat 25 prosenttisesti veronalaista tuloa.

Liittyminen eri osuuskauppoihin voidaan tehdä missä tahansa S-ryhmän asiakaspalvelupisteellä. Tähän kannattaa varata hieman aikaa, koska jokaiseen osuuskauppaan pitää tulostaa ja allekirjoittaa sopimuspaperit sekä suorittaa maksut yksi toisensa jälkeen.

Allekirjoittanut on tehnyt sen ratkaisun, että vaikka olenkin oululainen en liittynyt lainkaan Arinan jäseneksi, vaan olen parhaiden ylijäämäpalauttajien ja edullisimman bonustaulukon Eepeen sekä KPO:n jäsen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top