Sijoittaminen ei ole kilpajuoksua

Olette varmasti kuulleet vanhan viisauden jonka mukaan sijoittaminen ei ole kilpajuoksua vaan pikemminkin maratonia muistuttavaa toimintaa. Sijoittajan tulisi tehdä kestäviä päätöksiä, joiden kanssa voi elää vuosikaudet katsoen kuinka varallisuus lisääntyy vuosi vuodelta sekä osakkeiden arvonnousun että kasvavan osinkovirran kautta. Nopea varallisuuden kasvattaminen ilman suuria riskejä ei ole mahdollista. Nopeaa rikastumista tavoittelevat ovat suuremmassa vaarassa menettää koko sijoitetun omaisuutensa.

Mitä pitkäjänteisyys sijoittamisessa sitten tarkoittaa? Otetaan verrokiksi kuntosalilla käynti. Tavoitteena on kasvattaa lihaksia tasaisesti pitkin kehoa. Jos käyt salilla kerran, et varmasti huomaa tuloksia. Jos käyt viikon, tulokset ovat silti näkymättömissä. Mutta kun toistat tiettyä rutiinia vuoden voit jo havaita olevasi oikealla tiellä. Menestyminen tulee ajan kanssa ja nimenomaan toistamalla tiettyjä ehkä tylsiäkin rutiineja päivästä toiseen, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Samalla tavalla sijoittamisessa tulevaisuuden vaurastuminen rakennetaan pala palalta, hitaasti mutta varmasti. Vaikka välillä tulee laskumarkkinoita ja salkun arvo putoaa roimasti, siitä huolimatta perus päivätason työ oikein tehtynä pitää sinut edelleen oikealla tiellä. Vaurastuminen on huomaamatonta, eikä sitä oikeastaan edes välttämättä tajua matkan varrella. Jossain vaiheessa huomaa vain olevansa vauras, tälle on varmasti hyvin vaikea määrittää jotain eksaktia pistettä jolloin on muuttunut vauraaksi.

Entä jos oletkin laiska ja poikkeat näistä rutiineista? ”En jaksa lähteä tänään salille vaan suuntaan mielummin hampurilaiselle.” Ei tässäkään tapauksessa yhdestä hairahduksesta koidu mitään merkittävää, kunhan tästä ei tule tapa. Mikäli vastaava alkaa toistumaan useammin alkaa se näkyä väistämättä kehityksessä. Tällöin olet poikennut strategiastasi väärälle tielle. Kaikilla meillä on arjessa omat vaikeutemme esimerkiksi ajankäytön kanssa, mutta se ei saa olla tekosyy joka estää meitä tekemästä asioita oikein.

Menestyksekäs sijoittaminen on tylsää puuhaa, näin olen itseäni viisaammilta kuullut. Mikäli sinunkin tapasi sijoittaa on tylsä, olet luultavasti oikealla tiellä.

2 ajatusta aiheesta “Sijoittaminen ei ole kilpajuoksua”

  1. Entä tämä sijoituskilpailu Tuulipuku.fi? Nyt useamman kuukauden ”pelattuani” näyttää että ainut mikä kannattaa on myydä aamuisin, heti pörssin auettua ja ostaa vasta puolen päivän jälkeen? Olen tässä pelatessa tehnyt 20 000 alkupääomalla liki 100 000€ (80 000 € voittoa) kolmessa kuukaudessa. Onko tämä peli lainkaan realistinen, vai olenko vain ollut onnekas? Jos yhtään tätä peliä mietin, en missään nimessä kävisi kauppaa osta ja pidä mentaliteetillä. Vaan keskittyisin, kuten pelissäkin ostamaan ja myymään hyvällä tuotolla ja nopeilla kaupoilla.

    1. Koska peliaika on näin lyhyt se suosii juuri tällaista kuvaamaasi treidausta. Pidemmälle aikavälille todennäköisesti kävisi paremmin osta ja pidä-strategia.

Vastaa käyttäjälle satujose Peru vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top